tiistai 15. marraskuuta 2011

Jäätiköllä

Jännittävimpiä ja kummimpia luontoretkikohteita pääkaupungissa on ehdottomasti jäätikkö Vuosaaressa. Se sijaitsee Vuosaaren täyttömaakukkulan luoteisreunalla. Muutenkin Vuosaaren täyttömäki on hieno ruderaattiluontokeidas ja suosikkiretkipaikkojani monen vuoden ajalla. Suomelle oudossa metsättömässä maisemassa saattaa aistia vuodenajasta riippuen Skotlannin Ylämaan vihreät kukkulat tai puuttoman arktiksen. Lisäksi vielä kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset luonnonkukat ovat aina löytyneet täältä.

Nyt marraskuussa uuden talven uhatessa jäätikkö on kutistunut muutaman metrin korkeaksi likaiseksi nyppyläksi. Vielä kevään alussa lumenkaatopaikalla kohosi vierellä kasvavien täysikasvuisten kuusien latvoja hipova hilevuori. Jäätikkö siis on jäänne kaupungin likalumista ja kahden edeltävän paksuhankisen talven ansiota. Erikoista onkin että lumikasasta on tullut jäätikön määritelmän tavoin monivuotinen muodostuma, sillä edellinenkään hellekesä ei ehtinyt sulattaa sitä pohjaansa myöden.

Vuosaaren lumihuippu. Helsinki 13.11.2011.

Varsinkin viime talvena Helsingissä tuprutti kohtalaisen runsaasti lunta, niin että sitä juoksutettiin kymmenille poikkeuskentille. Heinäkuun lopulla kiertelin järjestyksessä edellisen talven vara- ja vakilumenkaatopaikkoja, tietenkin tutkien niitä kasviston puolelta. Ensinnäkin pitkälle kesään säilyvä kylmyysvarasto viivästyttää alustansa kasvukautta ja muuttaa kosteusoloja. Viime heinäkuun hellekaudella Vuosaaren tekomäen lumivuoren ympärillä kukkivat samaan aikaan sulamisvyöhykkeiden järjestyksessä leskenlehti, valkovuokko ja kielo. Tähän mennessä kasvukausi on ehtinyt edistyä kesä-heinäkuuhun asti jo ihan lumijäänteen reunalla ja muun muassa voikukat kukkivat ja seittitakiainen aloittelee.

Lumen mukana matkustaa ihan käsittämätön määrä rojua, ostoskärryjen ja huonekalujen ohessa yllättävän monia kasvejakin. Puistoistutuksista irronneita pensaan osia löytyy lumikasojen pohjalta paljon ja ne usein juurtuvat kosteaan maahan helposti uudelleen. Vuosaareen on näin kertynyt valikoima lukuisia ruusulajikkeita ja muitakin koristepensaita. Heinäkuun tutkimuksessa löysin joitain nurmikkopaakuissa kasvavia ruohovartisia lumitulokkaita. Niistä erikoisin oli runsaskukkainen saksankurjenmiekka Tattariharjulla.

Kaikkein tyypillisin lumitulokas on auringonkukka, joka kasvoi kesällä aivan joka lumipaikalla. Se leviää tietysti lintujen talviruokintapaikoilta. Jäätikön lähistöltä huomasin juuri kaksi erikoisempaa oletettavasti linnunsiemenkasvia, vähän pujoa muistuttavan harvinaisen tulokaslajin marunatuoksukin (Ambrosia artemisiifolia) ja leipävehnän, molempia yhden yksilön.

Kaikkiaan Vuosaaren täyttömäen kesän aikana sulaneen lumivuoren alta paljastuva kasvisto on ennalta arvaamattoman monilajista ja lajisto sekalaista: runsaasti rikkakasveja, puutarhakasveja, luonnonkasveja. Vaikea arvioida, kuinka suuri osa on tullut juuri lumen mukana. Jollain kummalla tavalla hiekoitussoranummen ruohosto ja sen taustalle laajeneva tekomäen kymmenien hehtaarien puuton kumpumaisema tuo mieleen jopa mannerjään alta paljastuneen tundra-aron tai jonkin muun metsänkasvua edeltäneen kasvillisuusvaiheen. Vähän kuin maiseman keskeltä Suomea joskus 11 ja puoli tuhatta vuotta sitten. No, kasvistossa ei takuulla ole mitään yhteistä. Täällä paljastuneen maan valtaajista iso osa on typensuosijoita ja Suomessa eteläisiä kasveja. Esimerkiksi piparjuurella on kuin banaanin kokoinen lehtiruusuke.

Verikurjenpolvi (Geranium sanguineum) ...

ja keltakannusruoho (Linaria vulgaris), "jäätikköaron" viime kukkijoita. Vuosaari 13.11.2011.

Mutta kappas, tuulenpuuska pyörittää jostain paikalle villin lännen elokuvasta tutunnäköisen kuolleen kasvihäkkyrän, kierijän, antaen hitusen vaikutelmaa eksoottisesta kasvielämästä.

Kasvikierijä matkustaa tuulen pyörityksessä kylväen siemenensä. Vuosaari 13.11.2011.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Satunnainen kasvisyksy

Syksyn satunnaiskasveja ja satunnaisia syyskasveja. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli mainiota aikaa kasviretkelle. Kiertelin päättyvän kasvikauden parhaita apajia Helsingissä ja Vantaalla tehden haviksia myöhäissyksyn kukkijoista.

Vantaan Viinikkalassa lentokenttäkaupungin tuntumassa (ruutu 6689:384) sijaitsee jätemaa-alue, yksi menneenä kesänä tarkkaan tutkimistani kasvipaikoista. Maakukkuloiden runsaahkosta satunnaiskasvistosta muistiin ovat erityisesti tallentuneet todella muhkeasti kukkineet rohtosormustinkukat ja runsaat piikkisalaatit, parhaillaan pääkaupungin reunoilla kovaa vauhtia leviävä Välimeren kasvi. Ja kas, sormustinkukka ei vielä marraskuussakaan ole kukkiaan lakastanut.

Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea. Vantaa, Viinikkala 6.11.2011.

Kasvisyksyn huipputapauksia oli Helsingin Töölönlahden eteläpään joutomaa (ruutu 6675:385), josta olen ylempänä kirjoittanut. Erikoisesti täällä on yhä monet kukat kesäterässä. Arimmat eteläiset kasvit ovat kylmät yöt nujertaneet, toki esimerkiksi saurikit kukkivat edelleen kuin kesä olisi parhaimmillaan. Satunnaiskasvimaan lajiluetteloon on (ainakin) yksi mainittava lisäys: Tuoreimmassa Lutukan numerossa portulakan kasvupaikka on dokumentoitu ja se on määritetty rikkaportulakaksi (Portulaca oleracea s. str.) uuden lajiryhmittelyn mukaan. Ei ole edes yleisin kuudesta mahdollisesta siemenen pintakuvioilla erottuvasta lajista.

Rypsi (Brassica rapa) rehottaa kehätien reunalla. Vantaa, Viinikkala 6.11.2011.

Eräs viimeksi löytämistäni jännittävistä kasviapajista sijaitsee Vantaan Tammistolla (ruutu 6685:387), Vantaanjoen vierellä vastarannan Helsingin rajalla. Uuden asuinalueen tuntumaan on rakennettu puistoa, vesielementti ja sitä reunustavat uudisnurmikot. Nurmikoilta löytynyttä satunnaiskasvistoa:

* Aurankukka (Agrostemma githago)
* Viherrevonhäntä (Amaranthus retroflexus)
* Kattaroita (Bromus & Bromopsis)
* Ruiskaunokki (Centaurea cyanus)
* Sinisavikka (Chenopodium glaucum)
* Peltokurjennokka (Erodium cicutarium)
* Fenkoli (Foeniculum vulgare)
* Pihakurjenpolvi (Geranium pusillum)
* Keltasuvikakkara (Glebinis segetum)
* Tomaatti (Lycopersicon esculentum)
* Nurmimailanen (Medicago lupulina)
* Heinäratamo (Plantago lanceolata)
* Konnanleinikki (Ranunculus sceleratus)
* Rohtopernaruoho (Sisymbrium officinale)
* Mustakoiso (Solanum nigrum)

Näistä monet olivat vieläpä kukassa 6. marraskuuta!
Helsingin ja Vantaan kasvistosta laadittuja kirjoja vertaillessa huomaa helposti, että harvinaisten satunnaislajien esiintymätiheys vähenee jyrkästi Vironniemeltä kohti metropolin reuna-alueita. Siispä Vantaan maaperällä tällainen kasvikokonaisuus on jo aika merkittävä. Kasveilla on kaksi todennäköistä alkuperää, paikalle levitetyn mullan mukana tulleet ja nurmikonsiemenen epäpuhtaudet. Enimmäkseen nurmikko on englannin- ja italianraiheinän sekakylvös. Ehkä jokin muukin laji on tarkoituksella kylvetty, toisaalta ehkä jokin on peräisin Tammiston vanhan maatalousalueen peltomaan siemenpankista.

Ehdottomasti suurimpia erikoisuuksia on aurankukka, onhan se yksi Suomessa jyrkimmin taantuneista vanhan ajan peltorikoista. Heinäratamokin on toisaalta hyvin harvinainen, sillä se kasvaa muinaistulokkaana vain yhdellä kalliokedolla Vantaalla. Ympäristössä olen silti nähnyt sitä monin paikoin nurmikoilla, kai siementulokkaana. Sitten seurueessa on tietenkin vielä viemärilietteen kompostipaikkojen tyypilliset kasvit. Sekä eteläinen riesakasvi viherrevonhäntä, se levinnee jatkossa paljon laajemmallekin.

Harmaan syyspäivän aurinko, keltasuvikakkara  (Glebionis segetum). Vantaa, Tammisto  6.11.2011.

Viljapelloilta jo kadonnut, aurankukka  (Agrostemma githago). Vantaa, Tammisto  6.11.2011.

torstai 3. marraskuuta 2011

Ukonnauris

Jos vuodenaika ja valon määrä päättäisivät, kuluvan vuoden kasvikaudesta olisi jäljellä enää muistot albumissani, herbaariossani. Mutta mitä, lounaisvirran jatkuessa ei kasvi- tai kasvukaudenlopusta ole eteläisimmässä Suomessa tietoakaan. Aika isokin joukko kasveja löytyy yhä sieltä tai täältä kukkivana, jos nyt sitten kaikki kukalliset versot ovat kukinnassa aktiivisia. Syyskukista yksi on kuvan ukonnauris.


Ukonnauriiden suvun lajeja on Suomessa (ainakin) neljä erilaista kolmena lajina: idän-, nurmi-, ranta- ja rikkaukonnauris. Nurmi- ja rikkaukonnauris ovat yhdessä peltoukonnauris, vaikka voisi joku pitää niitä omina lajeina eri vuotisuuden ja monen tuntomerkkieron mukaan. Noista rikkaukonnauris on pottumaan yleisempiä rikkoja ja perusheinää, muut sitten itselleni jokseenkin oudompia.

Tämä kasvi juuttuu oudompien puolelle. Se kasvaa yksinäisenä törröttäjänä Luopioisissa Rautajärven taajaman sivulla, maantien penkereellä. Huomiota herättävää on paitsi jäykkä ryhdikkyys, tuonmoisesta tönimisen jälkeen pystyjököttäjäksi palautujasta tulee helposti mieleen pölkkyruoho, myös se että kasvi on tyveltä puutunut. Ei se siis ole ainakaan yksivuotinen rikkaukonnauris vaan jompi kumpi kaksivuotisista ukonnauriista, nurmi- tai ranta-. Molempi jännä löytö. Tukevat varren myötäiset lidut ohjaavat määrittäjää rantaukonnauriiseen, mutta teriön koko ei juuri kohene peltoukonnauriista.

Tämäkin keltakukka on epäilemättä liikennetulokas, kuten moni muu 322-tien pikkukylään johdattelema erikoisuus. Samalla "ihan tavallisella" tienlaidalla kasvaa aika yllättäen useitakin hivenen harvinaisia kasveja, joista parhaimmat ovat uusia löytöjä Rautajärvellä. Aiemmin kesällä havainnoimiani lajeja ovat esimerkiksi ahdekaunokki, idänukonputki (kolmas uusi tienvarsikasvupaikka Luopioisissa kesällä 2011!), nurmikohokki, karvaskallioinen, pölkkyruoho, rantatädyke ja kyläkurjenpolvi. Myös peltorasti näyttäytyi 2010 vastapuolen hiekkaisella myllerryksellä.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Unelmien kasviapaja

Viimein olen löytänyt kauan etsimäni, melkein täydellisen satunnaiskasviapajan.

Etsintäretkillä ehti vierähtää yksi kesä. Tuli kierreltyä liikennejoutomaita, kompostialueita, multavarastoja, maankaatopaikkoja. Päätelmäksi muotoutui se, että kaikki edellä mainitut ovat kasvistoltaan yllättävän homogeenisiä: niitä leviäviä puutarhakasveja, jotka toisinaan ja usein nousevat tapetille, paljon eri savikoita ja ehkä jotain muuta melko harvinaista. Ajattelin, että koko Suomen laajuudessa erittäin harvinaisia satunnaistulokkaita löytyisi enää vain suljetuilta satama-alueilta tai itäliikenteen ratapihoilta. Tosin yksi mahdollisuus oli jäljellä. Vanhan kaupunkialueen täysin poikkeuksellisen siemenpankin aarteet.

Löydetty satunnaiskasvien mekka sijaitsee Helsingin keskustassa, Töölönlahden etelärannalla, pääratapihan vieressä. Katutyömaan reunan kaivetulle maa-alueelle oli kesän aikana putkahtanut melko uskomaton joukko harvinaisuuksia tavallisen rikkaruohoston oheen:

* Viherrevonhäntä (Amaranthus retroflexus)
* Purasruoho (Borago officinalis)
* Hamppu (Cannabis sativa)
* Sinisavikka (Chenopodium glaucum)
* Punasavikka (Chenopodium rubrum)
* Hulluruoho (Datura stramonium)
* Kananhirssi (Echinochloa crus-galli)
* Neidonkieli (Echium vulgare)
* Peltokurjennokka (Erodium cicutarium)
* Kaliforniantuliunikko (Eschscholzia californica)
* Ripsisaurikki (Galinsoga ciliata)
* Pihakurjenpolvi (Geranium pusillum)
* Pallerokiurunkukka (Gilia capitata)
* Nukula (Leonurus cardiaca)
* Hapsihirssi (Panicum capillare)
* Hunajakukka (Phacelia tanacetifolia)
* Portulakka (Portulaca oleracea)
* Maarianohdake (Silybum marianum)
* Rohtopernaruoho (Sisymbrium officinale)
* Mustakoiso (Solanum nigrum)
* Rautanokkonen (Urtica urens)
* Persiantädyke (Veronica persica)

Tämän jatkoksi täytyy todeta, että monta lajia jäi vielä tunnistamatta, koska olivat vasta lehtiruusukkeina. Toisaalta monen kasvin kohdalla Retkeilykasvio ei riitä lainkaan avuksi määrittämiseen. Toivottavasti kukoistus jatkuu ainakin ensimmäiseen hallan puraisuun saakka.

Mikä tämä on? Ainakaan ei perunkoiso, jota kukan muoto edes vähän muistuttaa.

Entä tämä???

Mistä kummasta kaikki floora olikaan kotoisin? Luultavasti suuremmaksi osaksi siemenpankista ja pienemmäksi edellisenä kesänä vieressä sijainneesta, nyt jyrätystä perennapuistosta. Selvimpiä viljelyjäänteitä joutomaalla olivat muun muassa valkotupakka (Nicotiana alata), keltasuvikakkara (Glebionis segetum), erilaiset koristerevonhännät (Amaranthus) ja ehkä elefanttiheinä (Miscanthus sinensis).

Siemenpankin rikkakasveissa on monta harvinaistunutta tai muuten erikoista. Ainakin niistä useat ovat erittäin typpihakuisia, tai toisaalta eteläisiä rikkakasveja, joiden leviämistä Suomessa rajoittaa keskilämpötila. Ehkä kokonaisuudessa on muitakin heijastumia maan käyttöhistoriasta. Paikalla on voinut menneisyydessä olla junaliikenteen varastoalue, kaatopaikka, puistoa tai ehkä ne kaikki. Pitänee tutkia. Maanrakentamisen johdosta eri kerrostumien siemenet ovat kerralla ryöpsähtäneet reheväksi, kiehtovaksi mutta lopulta hyvin äkkiä katoavaksi kokoelmaksi. Näitä ei joka päivä tulekaan vastaan.

Saurikit (Galinsoga) ovat melko yleisiä kesäkukkaistutusten rikkana,
mutta harvinaisempia villinä.

Okahulluruoho (Datura stramonium) on venähtänyt suureksi pensaaksi.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Punasolmukki

Punasolmukki, hauska maan tasalle painuva punasilmä, on aika myöhään tutuksi tullut kasvi.

Kaakkois-Pirkanmaalla eli Sydän-Hämeessä se osui näkökenttääni ensimmäisen kerran niin myöhään kuin hienoisesti toista vuotta sitten. Senpä jälkeen olen hoksannut solmukin tyypilliset lymypaikat ja muistiin merkittyjä esiintymiä on tähän mennessä alueelta kertynyt jo ainakin 35. Myös kokonaan uusilla neliöpeninkulmilla sen tapaa helposti. Siispä solmukki yleistyy hurjaa vauhtia, vai onko se jäänyt ennen huomaamatta?

Punasolmukkia ei runsaine punaisine pikku kukkineen voi sekoittaa toiseen Etelä-Hämeen maakunnan kasviin. Se kukkii kuitenkin nirsosti vain aurinkoisimmilla ilmoilla, mikä antaa pienen haasteen kasvin etsijälle. On sen ulkomuotokin omansa, mutta etäältä samankaltaisia vihreitä ruusukkeita tekevät tantereille monet muutkin lajit. Usein olen sen huomannut vain haravoimalla tiiviisti katseellani lajille kelvollisia sorapintoja.

Spergularia rubra, punasolmukki. Kangasala, Kuhmalahti.

Punasolmukin leviämistaipaleella näyttää maaseudulla olevan kaksi reittiä: autonrenkaat ja sorakuormat. Siksi kasvupaikatkin ovat melkein poikkeuksetta vilkasliikenteisiä hiekkakenttiä tai tuoreeltaan soritettuja pikkuteitä. Kaupungissa leviämiskuvio on ihan toista, siellä punasolmukin mielipaikkoja ovat myllätyt nurmikot ja asvaltinraot.

Kasviatlaksen mukaan punasolmukin esiintymistiheys harvenee Sydän-Hämeessä lännestä itää kohti. Idästä katsottuna kasvi on Laipanmaan puuplantaasien tieverkossa kerrassaan tavattoman yleinen, vaikka Laipanmaa onkin koko seudun syrjäisin kolkka. Tyypillisimmin solmukkia löytyy muutama yksilö kerrallaan sorateiden risteyksistä ja kääntöpaikoilta. Ihan satunnaisena tulokkaana sitä ei mitenkään voi pitää, sillä suurimmat koskaan nähdyt kasvustot löytyvät myös Laipasta. Esimerkiksi Sahalahden puoleisella "Jägerinrännillä" kasvaa neliömetrien laajuinen tuuhea solmukkimatto ja Kuhmalahden Elamonjärven lähellä metsäura on 300 metrin matkalta kokonaan punasolmukin vallassa, yksilöitä siihen mahtuu jokunen sata tai tuhat, ken laskisi ne.

Punasolmukkikasvustoa. Kangasala, Kuhmalahti.

Punasolmukki kuuluu rentohaarikon ja viherjäsenruohon kanssa pienten, vaatimattomien, mattomaisten kohokkikasvien porukkaan. Joitain muitakin samankaltaisia kohokkikasvilajeja kasvaa Suomessa, ja ovat paljon harvinaisempia, Etelä-Hämeessä niistä tyräruoho. Rentohaarikko on myös alkuperäiskasvilaji ja Sydän-Hämeessä ihan yleinen. Viherjäsenruoho vaikuttaa punasolmukin keinoin myös laajentavan levinneisyyttään metsäteille ja muille keinotekoisille hietikoille. Moiset kasvit vaikuttavat menestyvän erinomaisesti ihmisen kädenjäljessä vähään tyytyvinä ja helposti leviävinä. Vaikka eivätkään koolla mahtaile.


Scleranthus annuus, viherjäsenruoho. Luopioinen


Sagina procumbens, rentohaarikko. Luopioinen.


Herniaria glabra, ketotyräruoho. Hanko.

torstai 25. elokuuta 2011

Matka menneisyyden puutarhaan

Tämä tarina kertoo vanhasta kartanopuutarhasta ja sen historian penkomisesta.

Joihinkin mustavalkokuviin, myös maalauksiin, on tallentunut kuva puutarhasta loiston päivinään joskus 1920-1930-luvuilla. Kuvat kertovat laajasta puistosta kukoistavine istutuksineen ja hoidettuine käytävineen. Ajan myötä näkymä on odotettavasti rapistunut hoitamattomana nokkospöheiköiksi, vadelma- ja pihlajavesakoiksi. Rippeitä puutarhan rakennelmista on vielä tallella: kivisilta joen taakse entiseen koivupuistikkoon, joen rannan pengerryksen jäänteet, valkoiseksi maalatut puiset puistonpenkit aitan nurkassa. Mutta jostain olennaisesta kaikki tiedot tuntuvat hukkuneen: kukkivan puutarhan kasvilajeista. Niistä tietäneet ihmiset ovat unhoittuneet ja suunnitelmat, tilauskirjat ja muut mahdolliset dokumentit hävinneet.

On silti monia kasveja yhä jäljellä, joiden voi päätellä koristaneen menneisyyden kartanopuutarhaa. Ensinnäkin vanhat puut totta kai. Suurimmat niistä ovat venyneet sellaisiin mittoihin, että on helppo uskoa niiden seisoneen sijoillaan monen monen sukupolven ajan, parhaimmillaan edelliseltä vuosisadalta lähtien. Havupuista ainakin kuusi, siperianpihta ja siperianlehtikuusi, lehtipuista vuorijalava, vaahtera ja hieskoivu. Kaikkein komein pihapuu, lehtikuusijättiläinen on kasvanut tunnistettavasti samalla paikalla jo viime vuosisadan alussa maalatussa akvarellissa.

Oikein vanhaa perintöä ovat tietysti hedelmätarhan hyötykasvit, punaherukka, mustaherukka, karviainen ja omenapuu. Yhden painetun kirjan sivuilla niiden lukumäärät on aikoinaan huomioitu. Muista pensaista kaikkein vanhimpia ovat 1800-luvun juhannusruusu ja koripaju. Ehkä kartanonomistaja on hankkinut koripajun ja havupuut jo silloin, kun puuvartisia kasveja ensimmäistä kertaa tuotiin Siperian taigalta Suomeen.

Yksi osa entisen puutarhan kasveista ovat sellaiset ruohokasvit, jotka vanhoiksi kartanokasveiksi luonnehdittuina on katsottavissa alkuperäisen puutarhan muistoksi, vaikka muuta tietoa iästä ei olisikaan. Sellaisia ovat laajallekin villiintyneet puistolemmikki, oranssikeltano ja ukkomansikka. Toiset puutarhakukat, kuten akileija ja lehtosinilatva, ovat muuntuneet puutarhan lähiympäristössä täysin luonnonkasvien oloisiksi ja ovat myös vanhan ajan perennalajeja.

Tänä vuonna yhdellä vanhan puutarhan sijalla aloitettiin kunnostusurakka. Avokallion sammaleisen päällystänkin oli vadelma kokonaan ominut ja kuivakkokasveista vain ilmeisesti kestävimmät olivat jäljellä: esimerkiksi monet maksaruohot, mehitähdet, isorikko ja vuorenkilvet. Maata kaivettaessa löytyi pieni metalliliuska. Se oli kovin hauraaksi hapertunut, mutta lian raaputtamisen jälkeen siitä paljastui jotain kirjoitusta. Koukeroisista kirjaimista sai vaivoin selvää, lopulta viesti silti selvisi: Aubrieta deltoidea. Siispä kallion päällä on joskus kasvatettu pikkuristikkiä. Niin pieni mutta niin hieno tieto menneisyyden kasvien kukoistuksesta! Lähitulevaisuudessa pikkuristikki kenties istutetaan uudelleen entiselle kasvupaikalleen.

Kerrotut pionit ovat säästyneet ja kukkineet
jopa monet vuosikymmenet.

tiistai 23. elokuuta 2011

Laipanmaan kasvisto muuttuu

Laipanmaaksi kutsutaan Kangasalan ja Pälkäneen, muutama vuosi taakse neljän pitäjän, takamailla sijaitsevaa 15000 hehtaarin laajuista metsäteollisuuden raaka-aineen tuotantoaluetta. Erämaaksikin sitä on joskus sanottu mutta ei enää, sillä alueelle on järjestyksessä rakentuneet tieverkosto, kesämajat, sähkölinjat ja ympärivuotiseksi varustetut omakotitalot. Metsäksikään sitä ei enää oikein kehtaa kutsua, koska puustoiset biotoopit ovat monin paikoin näkymättömiin hävitetty. Laajalle alueelle mahtuu aika monta kasvilajia jään sulamisen aikaisista viime vuonna saapuneisiin. Niistä pieni osa pääsee valokeilaan seuraavassa:


Metsät

Laipanmaassa on kaksi pääpuulajia: kuusi ja mänty. Näiden yleisyysmuutoksia voisi tarkemmin selvittää metsäinventointitiedoista, niistä ensimmäiset ovat jo sadan vuoden takaa. Kuusi taitaa olla yleistymässä, koska laikutus ja kuusen istutus on hakatun aukion metsittämisessä ylittänyt kaikki muut menetelmät. Koivuja kasvatetaan taloudellisessa mielessä varsin vähän ja muita lehtipuita ei ollenkaan. Vanhoja yksittäisiä haapojakin on enintään niukasti ilmeisesti "vainovuosien" jäljiltä.

Hieman yllättävä uutuus alueen puulajistossa on tammi, jonka taimia löysin tänä vuonna aivan metsän sydämestä. Olettaen, että eläimet eivät kuljeta isoja terhoja kilometrien matkoja, tammi saattaa kuitenkin olla näin leviämisen alkuvaiheessa ihmisen tuoma.

Vanhoista metsistä on Laipanmaassa jäljellä enää vähäisiä sirpaleita Kuhmalahden puolella, toisaalta se ei ole ollut niinkään kasvien kuin muiden eliöiden tappio. Kuhmalahden Saunakankaan vanhojen metsien suojelualueelta on inventoinnissa löydetty harvinaisia jäkäliä kuten kanadanluppo (Bryoria fremontii), korpiluppo (Alectoria sarmentosa) ja raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria). Herkkien jäkälien ohella ihmispakoista metsäflooraa Laipanmaassa ovat esimerkiksi yövilkka, harajuuri ja ketunlieko. Niiden yleisyysmuutoksia on vaikea arvioida nykytiedoilla.

Vaiennutta vanhan kuusikon huminaa. Pälkäne.

Lehdot

Viime jääkauden aikaan ylimääräiset ravinteet ovat huuhtoutuneet pois Laipanmaan ylängöltä, joten metsät ovat keskimäärin selvästi ympäröiviä seutuja karumpia. Hapanta peruskalliota parempaa kivilajia vaativia saniaisia, karvakiviyrttiä ja haurasloikkoa, olen nähnyt vain muualta matkustaneen siirtolohkareen kyljellä. Jopa tummaraunioista kasvaa Hirvijärven Tulivuorella vulkaanisen syväkiven paljastumassa.

Runsaimmin rehevää lehtokasvistoa, mainittakoon kotkansiivet, löytyy pienistä purolehdoista. Esimerkiksi jalompien puulajien kuten metsälehmuksen kasvupaikkoja on monissakin purolehdoissa. Yleisempää lehtokasvistoa, esimerkkilajeja sinivuokko, kevätlinnunherne, metsävirna ja valkolehdokki, esiintyy siellä täällä monilla lehtomaisilla kankailla.

Laipanmaan lehtojen ja koko kasvimaailman ehdottomasti suurin harvinaisuus on Suomessa huippuharvinainen, silmälläpidettävä ja rauhoitettu hajuheinä. Se kasvaa kahtena ei kovin laajana mutta elinvoimaisena esiintymänä synkässä puronvarsilohkareikossa alueen kaakkoislaidalla. Vahlajärven kasvupaikka on löydetty lähes 30 vuotta sitten, mutta itse heinä on relikti jostain vuosituhansien takaa ja viileänkostea puronvarsi on luonut sille muuttumattoman elinlokeron.

Vaikka purolehtoa ei ole kelpuutettu lehtojensuojeluohjelman kohteeksi, on sen säilyminen tuntunut turvatulta "ykkösluokkaisena" metsälakikohteena, ei vain purona vaan myös erittäin arvokkaana lehtona. Ikäviltä yllätyksiltä ei enää koskaan voi välttyä, kun lähtee taivaltamaan aiemmin tuttuihin maastoihin. Tänä vuonna runsaamman hajuheinän kasvupaikan viereinen metsä on hakattu aivan puronvartta myöden. Puroa verhoamaan oli jätetty yhdestä viiteen metrin leveydeltä puustoa kuin kansallisesti ja kansainvälisesti kestävän metsänkäytön vakuudeksi. Vaikka metsä kasvaa uudelleen ja hajuheinän kannalta tärkeä kostea pienilmasto ei turmeltuisi, niin ainakin puronvarsilehdon hämyinen tunnelma on pitkäksi aikaa pilalla.

Hajuheinä (Cinna latifolia)

Suot

Laipanmaan suot ovat yleisesti karuja rämeitä, joiden järjestelmällinen ojittaminen on vähentänyt suokasviston yleisyyttä, muttei ole kokonaan hävittänyt sitä. Hienointa rämekasvistoa ovat paikallisesti harvinaiset vaivero ja vaivaiskoivu. Vaivero kasvaa vain Iso-Laippa-järven rannoilla, vaivaiskoivu on ihan yleinen ainakin Vuortensuon ympäristössä. Soista parhaiten luonnontilaisina ovat säilyneet metsälampien rantanevat. Niillä kasvaa paikoin esimerkiksi harvinaisehko pitkälehtikihokki yleisemmän pyöreälehden seurassa. Myös leväkkö kasvaa ainakin Laipanmaan itäpuolella monen pienen järven hyllyvällä rantanevalla.


Ja lopuksi tulokaskasvit

Laaja metsätieverkosto on kuin suonisto, jota pitkin uudet satunnaiset ja vähemmän satunnaiset kasvilajit leviävät. Yleisimpiä rikkakasveja Laipanmaan metsäteillä ovat piharatamo, peltohatikka ja savijäkkärä. Näistä savijäkkärä on runsastunut ainakin Luopioisten puolella kaikkialla, niin että sen esiintymistiheys lähenee sataa eli se kasvaa joka ikisellä ruudulla. Metsäteiden pinnoille ilmaantuu helposti sorakuormien mukana tiettyjä hiekansuosijakasveja. Laipanmaassa selvästi aiempiin havaintoihin nähden yleistyneitä ovat punasolmukki ja viherjäsenruoho. Punasolmukki on alueen itäpuolelta katsottuna jopa ihan tavattoman yleinen eikä aina ihan satunnainen, yhdellä Sahalahden puolen metsätiellä sitä kasvaa suurina mattoina.

Vilkkaan liikenteen mukana metsäteiden kääntöpaikoille ja hakkuuaukkojen reunoille näyttää leviävän hetkellisesti myös monia typpihakuisia peltorikkakasveja, parhaimmillaan vaikkapa otavalvattia ja savikkakasveja. Maisemarakenteen muutoksesta monet eniten hyötyvät kasvit ovat avoimien paikkojen ja typen hakijoita sekä ennen muuta niiden leviäimet helposti matkustavia. Mykerökukkaiset! Muun muassa ohdakkeet, valvatit, sauniot, pujot eikä unohdeta villakoita.

Villakoista hakkuualoille vyöryvät kaikki kolme Sydän-Hämeessä vakiintunutta lajia. Peltovillakko on vanha peltorikkakasvi ja sittemmin alkanut levitä mustikkakankaiden paikoille. Tahmavillakko on saapunut alueelle 1980-1990-luvuilla ja leviää erittäin yleisesti soran mukana metsäteille. Laipanmaassa sen tapaa jo lähes kaikkialla, metsäteiden lisäksi toisinaan paljastuneella kangasmaalla. Kaikkein uusimpia tulokkaita niin Sydän Hämeen kuin Laipankin kasvistossa on kalliovillakko, joka on vasta kuluvan vuosituhannen kummajainen.

Toistaiseksi kalliovillakko on ruutukartoituksissa merkitty koko Pälkäneen puoleisessa Laipanmaan osassa vain yhdelle ruudulle, mutta kasvihavaintoja kertyy epätasaisin väliajoin. Joka tapauksessa laji on viimeistään tähän vuoteen mennessä valloittanut koko alueen ja kasvaa ihan Laipanmaan ytimessäkin Rajalan kämpän nurkilla. Paitsi että kalliovillakkoa on jo jokseenkin jokaisella vasta hakatulla laajalla aukealla, on se jossain myös erittäin runsaslukuinen. Kalliovillakon leviämistä on mielenkiintoista seurata. Se ilmestyy kuin tyhjästä laikutuksessa paljastuneelle moreenille ja risukasojen pohjille, mutta yksinkertainen selitys siemenen saapumistavalle on työkoneet. Kuhmalahdella sitä on tullut paljon myös luultavasti soran mukana metsäteille ja ei ihan selvästi voi sanoa, missä se on kasvanut ensin.

Villakkopöheikkö hakatussa metsässä, kalliovillakon (Senecio sylvaticus)
joukossa muutama tahmavillakko (Senecio viscosus).

Leviävien asterikasvien joukossa saattaa olla hyvinkin eksoottisia tulokkaita. Tänä kesänä löysin Rautajärven Kaivokorvesta metsätien reunalta todennäköisesti jänönsalaatin uuden kasvupaikan. Kalliovillakon perässä hakkuuaukkoihin on hiipimässä kanadankoiransilmä, joka on Sydän-Hämeessä kaikkein uusimpia kasvitulokkaita. Ensimmäisen kerran tapasin sen tällaiselta paikalta Rautajärvellä 2010 asutuksen läheltä. Kanadankoiransilmä vasta hakee jalansijaa alueen kasvistossa, ja voi se jäädä kalliovillakkoa epävakiintuneemmaksi satunnaiskasviksi. Menneiden aikojen tiettömässä korvessa en vielä ole tätä Amerikan kasvia nähnyt.


tiistai 9. elokuuta 2011

Etelän eksoottiset kasvit


Etelän tuulet lennättävät usein keskikesäisin pohjoiseen harvinaisia hyönteisiä. Kasvit kaukoleviävät tällä tavoin vain hyvin harvoissa tapauksissa, mutta on niilläkin omat keinonsa kurkottaa kohti napapiiriä. Tässä kertomus muutamasta kuluvan kesän etelänvieraasta Luopioisten Rautajärvellä.


Saflori eli värisaflori

Saflori on alkuperältään välimerellinen kaunokkeja muistuttava asterikasvi, jolla on monipuolista hyötykäyttöä muun muassa öljy- ja värikasvina. Suomessa saflori taitaa olla satunnaisena ja viljeltynäkin hyvin harvinainen. Itsenäinen matkustaja se ei täällä ole vaan kasvanut linnunsiemenkylvöksestä. Saflorin kaltaisen värikkään kukan kehittyminen oudosta siemenestä on erityisen mukava yllätys. Se kasvoi melko hitaasti, niin että kukinta alkoi sadannen kasvupäivän aikoihin, joten kehitys kukkivaksi kestää yhtä kauan kuin tavallisella linnunsiemenellä eli Itä-Euroopan aron auringonkukkalajikkeella. Siemenen kypsyminenkin vienee myöhään syksyyn, joten pysyvää koriste- tai rikkakasvia saflorista on mahdotonta näillä leveysasteilla saada.

Carthamus tinctorius. Luopioinen, Rautajärvi.


Carthamus tinctorius. Luopioinen, Rautajärvi.


Viljahirssi

Viljahirssi eli tavallinen hirssi on aasialainen viljakasvi ja kuuluu maailman arvokkaimpiin viljelykasveihin. Suomessa se kunnolla menesty eikä taida kuulua kovin usein paikallisten ruokalistallekaan. Sitä on kuitenkin kohtalaisen usein nähty kaatopaikoilla ja vastaavilla paikoilla siementulokkaana. Olen nähnytkin villin hirssin viime vuonna Tampereella ja on se Luopioisistakin joskus löytynyt. Nyt hirssi on avannut nuokkuvat tähkänsä Rautajärvellä ja kasvaa samassa kylvöksessä saflorin kanssa. Heinätkin voivat olla kiehtovan näköisiä, ainakin jos ne ovat tarpeeksi suuria!

Panicum miliaceum. Luopioinen, Rautajärvi.


Jänönsalaatti

Jänönsalaatti on Etelä-Suomen etelälaidalla Ahvenanmaa-Kymenlaakso -akselilla ihan tavallinen lehtokasvi, mutta siitä pohjoiseen suuri harvinaisuus. Ammoin muinoin jänönsalaatti lienee kasvanut Etelä-Hämeessä vain hyvin harvassa paikassa. Esimerkiksi 1920-luvun laitos Suomenmaa-kirjasta mainitsee "vuohenkaalin" Längelmäen Sinivuoren kasviharvinaisuutena. Parin viime vuosikymmenen aikana kasvi on vallannut monia uusia seutuja. Pirkanmaan jänönsalaattilöytöjä on esimerkiksi seurattu tasaisesti Talvikissa. Sekä yllätys että osoitus leviämisestä oli jänönsalaatin ilmestyminen puutarhaan kukkaistutukseen tänä vuonna. Nopeasti se venyi pienestä ruusukkeesta kukkivaksi. Kasvin alkuperä on kyllä hämärän peitossa. Mahdollisesti haituvasiemen on voinut lennellä alle kilometrin päässä sijaitsevasta pari vuotta sitten löytämästäni kasvustosta.


Tomaatti

Tuttu tomaattikin on alkuperältään oikeastaan hyvin eksoottinen. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta, mistä on levinnyt viljeltäväksi ihan kaikkialle maailmassa. Viljelykarkulaisena tomaatti on Etelä-Suomessa jo melko yleinen. Se voi kasvaa melkein missä tahansa riittävän aurinkoisella paikalla, minne on tullut siemeniä eläinten ulosteiden tai viemärilietteen mukana. Kuvan yksilö kasvaa Rautajärvellä navetan takana ja on maalaiskylässä kolmas villitomaattihavainto. Aiemmin olen löytynyt tomaatinalun viime syksynä sänkipellolta ja kylän jätevedenpuhdistamolta on myös löytynyt muutama vuosi sitten. Kypsiä marjoja villitomaatit eivät koskaan ehdi tuottaa!

Lycopersicon esculentum. Luopioinen, Rautajärvi.

maanantai 8. elokuuta 2011

Kasvit vedessä

Syksyn tehdessä tuloaan monet kesän kukista ovat jo karistaneet siemenensä ja ruskistuneet. Selvimmän poikkeuksen muodostavat joukko veden alla asustavia kasveja, jotka vasta elokuussa kehittyvät parhaimmilleen ja rupeavat kukkimaan. Alemmissa kuvissa on yksi esimerkki tällaisesta kasvista, minikokoisia "lumpeenlehtiä" kasvattava kilpukka, jota lisääntymisvoimansa ja massansa perusteella voisi sanoa vaikka pohjoisen vesihyasintiksi.

Hydrocharis morsus-ranae. Luopioinen, Rautajärven kylän Rautajärvi.

Hydrocharis morsus-ranae. Rautajärvi.

Elokuun alku on itselleni monena vuonna ollutkin vesikasvien aikaa. Kasvikesään ehdottomasti kuuluu soutuveneessä kalanhajuisia ruohoja kiskoen vietetty päivä! Esimerkiksi vitojen suuri suku on tällä tapaa päässyt lähelle sydäntäni. Tämän kirjaimen lyöntiin mennessä luulen kaikkin lähivesistöni siemenellisten kasvien tulleen jo täysin tutuiksi ja sen varjolla esitän seuraavan yhteenvedon:


Kukkian Rautajärven vesikasvisto

Luopioisten (nyk. Pälkäneen) Kukkia on järvi, joka kirkasvetisyydeltään ja pohjaversoiskasvillisuudeltaan on jossain yhteydessä mainittu Pohjolan edustavimmaksi. Kukkian osana, sen pohjoisilla perukoilla sijaitsee Rautajärvi, joka kuitenkin sameavetisenä poikkeaa kasvistoltaan selvästi muusta Kukkiasta.

Järvi on syntynyt pehmeään maaperään, Rautajärven kylän ylittävään huomattavaan harjujaksoon kuuluvien deltojen eteläpuoliselle savikolle. Mineraalimaapohjaa on luonnostaan vain hyvin vähäisesti. Järven valuma-alue on sen kokoon (noin 240 hehtaaria) nähden suuri ja sen pohjoispäässä on lähekkäin kaksi päälasku-uomaa, jotka ovat virallisesti nimeämättömät mutta vanhoilla nimillä Kivioja ja Kyynärönjoki, yhteisvaluma-alueeltaan noin 85 neliökilometriä. Rautajärvi on keskimäärin hyvin matala, suurimmaksi osaksi alle kolme tai jopa vain metrin syvä. Valuma-alueen kiintoaine on täyttänyt järviallasta vuosituhansien aikana ja sen matalimmat reunat ovat ehtineet umpeutua mutasoiksi. Luontainen rehevyys on yhä vahvistunut maatalouden päästöistä. Myös harvinaisille rehevyyttä suosiville kasveille ja linnuille on muodostunut elinpaikkoja kutistuvan avoveden reunoille.

Rautajärveä on tutkinut muutamia vuosikymmeniä sitten Urho Mäkirinta, jonka vesikasvisosiologisessa väitöskirjassa on esitetty järven kasviyhteisöjen jaottelu. Käyttökelpoista floristista tietoa järvestä on tullut vasta 1990-luvun jälkeen. Vuoteen 2010 mennessä kaikkien Rautajärven kohdalle osuvien neliökilometrien kasvisto on järjestelmällisesti tutkittu.

Seuraavassa on luettelo yleisyysjärjestyksessä Rautajärven harvinaisimmista vesikasveista kasvupaikkoineen. Harvinaisuuden mittarina on uusimmassa Kasviatlaksessa sijaintipaikan perusruudulle 681:337 lasketut esiintymisfrekvenssit, jotka lienevät alueen kattavien kasviruutujen runsauden takia lähellä todellisuutta. Luettelon harvinaisimman lajin ristilimaskan esiintymistiheys Rautajärven seudulla on yksi neliökilometri sadasta ja järvisätkimen 17 sadasta.

Lemna trisulcaristilimaskaSuojaisimmissa avovesilaikuissa
Typha angustifoliakapeaosmankäämiLaajoissa ilmaversoiskasvustoisso osmankäämiköissä T. latin kanssa
Potamogeton obtusifoliustylppälehtivitaRehevissä tummissa rantavesissä M. vertin kanssa
Ranunculus linguajokileinikkiJokisuun ilmaversoiskasvustoissa
Potamogeton praelonguspitkälehtivitaNoin metrin syvyisessä vedessä runsaina hajanaisina kasvustoina
Utricularia intermediarimpivesiherneRuovikoiden keskellä
Myriophyllum verticillatumkiehkuraärviäMutarantojen reunamilla aivan matalassa vedessä
Potamogeton berchtoldiipikkuvitaSuojaisessa vesikaivannossa
Hydrocharis morsus-ranaekilpukkaIlmaversoiskasvustoja reunustavina nauhoina lähes kaikkialla, selvästi runsastunut
Schoenoplectus lacustrisjärvikaislaRuovikoita ulommissa ilmaversoiskasvustoissa
Hippuris vulgarisvesikuusiRuovikoiden keskellä
Potamogeton alpinuspurovitaJokisuun edustalla matalassa vedessä
Utricularia vulgarisisovesiherneRehevissä tummissa rantavesissä
Elodea canadensiskanadanvesiruttoMatalassa vedessä mutakertymillä, ei suuresti runsastunut
Eleocharis palustrisrantaluikkaKalliorantojen matalassa vedessä
Isoëtes lacustristummalahnanruohoKivikkorannoilla hyvin niukkana
Ranunculus peltatus ssp. peltatusjärvisätkinRantojen lähellä uloimpien kelluslehtisten joukossa

Muut vesialueen harvinaiset kasvit:

Bidens cernuanuokkurusokkiKelluvilla muta- ja kasvilautoilla
Ranunculus sceleratuskonnanleinikkiKelluvilla muta- ja kasvilautoilla
Barbarea strictarantakanankaaliKelluvilla muta- ja kasvilautoilla

Kirjallisuutta:

* Mäkirinta, U. 1978: Die pflanzensoziologische Gliederung der Wasservegetation im See Kukkia, Südfinnland. Acta Universitatis Ouluensis. Series A. s. 1-157 ISBN: 951-42-0632-0. (Rautajärven ja muun Kukkian vesikasvillisuustyypit)
* Pätiälä-Wager, H. 1997: Luopioisten kunnan geomorfologia. (Alueen maaperägeologia)




Tutkimani lähijärven kasvisto ei nyt sentään ole yhtä poikkeuksellinen, kuin joissain Etelä-Suomen hyperemäksissä järvissä näkinruohoinen ja kaikkein harvinaisimpine vitoineen. Toisaalta ei järven kokokaan ole niin suuri. Rautajärvestä on jäänyt puuttumaan joitain rehevyyttä selvästi ilmentäviä lajeja kuten tankeakarvalehti (Ceratophyllum demersum). Selostuksessa huomiotta jäivät järven kelluvat maksasammalet ja näkinpartaislevät, jotka myös ovat osa sen monipuolista kasvistoa. Niiden määrittämisessä onkin vielä tarvetta tulevaisuuden tutkimuksille.

Jo arvostusta saaneita vitoja löytyy järvestä peräti kuusi seitsemäsosaa Luopioisten lajeista. Lopuksi näistä sulavan kauniista uposkasveista voi hahmotella kolme ulkomuodoltaan ja kasvutavaltaan toisiaan muistuttavaa paria:

A) Potamogeton praelongus (pitkälehti-)
B) Potamogeton perfoliatus (ahven-)
C) Potamogeton natans (uistin-)
D) Potamogeton alpinus (puro-, uposlehtisenä voi joskus hämäävästi muistuttaa pitkälehteä)
E) Potamogeton obtusifolius (tylppälehti-)
F) Potamogeton berchtoldii (pikku-)

tiistai 2. elokuuta 2011

Ukonpalko

Ukonpalko, Bunias orientalis, on rotevavartinen, keltakukkainen ristikukkaiskasvi. Toisinaan sitä kutsutaan myös idänukonpaloksi erotuksena toisesta Bunias-lajista, Suomesta yhden kerran löydetystä etelänukonpalosta.

Ukonpalko on Suomessa melko myöhäinen tulokaskasvi, ensimmäisen kerran se on nähty Helsingissä noin 160 vuotta sitten. Sitä seuraavina vuosikymmeninä ukonpalko on levittäytynyt Etelä-Suomeen. Viime vuosisadan alussa pelättiin jopa, että paalujuurisesta ristikukkaiskasvista voisi tulla hankala peltorikkakasvi. Luopioisten ukonpalko saavutti viimeistään 1920-luvulla, sillä Irja Ahonen on kerännyt sen Luopioisten kirkon läheiseltä heinäpellolta 1928. Tuohon aikaan ukonpalko on voinut olla yleisempi tai harvinaisempi kulttuurikasvi pitäjässä. Myöhemmin se on kumminkin tyystin hävinnyt samaan tapaan kuin moni muukin tuon ajan yleisistä peltorikoista. Ukonpalosta ei tullutkaan ongelmaa näin pohjoisessa ja kirkonkylän löytökin jäi Luopioisissa ainoaksi dokumentoiduksi koko 1900-luvulla.

Ukonpalon paluu Luopioisiin juontaa juurensa tämän kesän alkuun, jolloin menin kirkonkylän Rankkimäen jäteasemalle. Mielessäni olivat kevätkasvit, vähän aiemmin olin yhdellä toisella kompostipaikalla nähnyt villiintynyttä kevätsipuliflooraa helmihyasintista karamellinväriseen tulppaaniin. Aikaisimmat kevätkukat olivat tuolloin ehtineetkin lakastua ja enää yhden sipulikukan, ehkä mininarsissin (siis sen tavattoman yleisen pääsiäiskukan), lehtiä oli jäljellä puutarhajätteiden seassa. Sen sijan yhden monivuotisen maakasan sivulle oli ilmaantunut kukintaansa aloittava keltakukka, ukonpalko.


Bunias orientalis. Luopioinen Rankkimäki 8.6.2011.


Vanhan Pälkäneen puolella ukonpalko on tietysti paljon yleisempi. Sen näkee helposti kasvavan siellä täällä esimerkiksi Onkkaalan kylänraitin varrella. Toinen kasvi joka leviämistavaltaan jollain tapaa muistuttaa ukonpalkoa on harmio (Berteroa incana). Myös sen ilmaantuminen Suomeen on jäljitettävissä 1800-luvun puoleenväliin ja Venäjältä tuotuihin maataloustuotteisiin. Harmiokin kasvaa vanhan Pälkäneen eri puolilla (ja ihan harmittomasti) mutta Luopioisissa ei missään.

Berteroa incana. Pälkäne 14.7.2011.
Ukonpalon uusi löytöpaikka Luopioisissa on siitä mielenkiintoinen, että se taitaa olla alueen paras satunnaiskasvipaikka. Viime vuosien aikana siellä on tavattu hetken viipyviä satunnaistulokkaita ketoraunikista kanadankoiransilmään. Viime vuonna olen löytänyt Rankkimäeltä ruudulleen uutena punasolmukin ja vuohenkellon, tänä vuonna ukonpalon ja narsissin lisäksi kevätesikon ja kokoelman ruokasipulin eri lajikkeita. Tulevinakaan vuosina satunnaiskasvien ohivirtaus tuskin hiipuu otollisella paikalla.

Kuinka ukonpalko sitten eksyi uudelleen Luopioisiin vasta 83 vuoden jälkeen? Kasviatlaksen levinneisyyskartassa havaintojen iän mediaani on 1980-luvulla eli aika uuden puolella. Luulisin kuitenkin, että ukonpalko on jo ajat sitten vakiintunut suotuisille paikoille, muun muassa vanhoihin taajamiin, linnoituksille,
radan- ja tienvarsille, eikä levittäydy enää laajemmalle, mutta näkyvänä kasvina sen vanhoilta paikoilta kertyy tasaisesti uusia havaintoja. Luopioisissa se on sitten väliaikaisesti pistäytymässä ja tässä tapauksessa siemen levinnyt maansiirron mukana.

Ukonpalko on Helsingin Suomenlinnan linnoitusvallien
tunnusomaisin kasvilaji. 25.7.2011.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Lehtoneidonvaippa Hangossa

Hankoniemen hämmästyttävän rikas ja pitkään tutkittu kasvisto on lisääntynyt löydettyäni sieltä uutena lehtoneidonvaipan. Retkeillessäni Koverharissa tuli vastaan odottamattomasti kookkaita orkideoita mäntykankaalla. Ensimmäisellä vilauksella punaiset kukat toivat mieleeni suoneidonvaipan, jota Epipactis-suvun lajeista on aiemmin Hangosta löydetty. Orkidean sikiäimet olivat kuitenkin muodoltaan ja väriltään suoneidonvaipalle sopimattomat. No, kasvihan oli oikeastaan kuin ilmetty lehtoneidonvaippa, paitsi että se oli vahvemmin punakukkainen ja kukinnoltaan tiheämpi, kuin koskaan aiemmin näkemäni. Lehtoneidonvaippa kotiutuu ilmeisen helposti karullekin maaperälle, jos ilmasta sataa lisää ravinteita. Tässä tapauksessa kasvualustan lannoittajana toimi luultavasti läheisen terästehtaan kuonapöly. Aiemmin olen löytänyt lehtoneidonvaipan hyvin samankaltaiselta paikalta myös Sipoon Kalkkirannassa.
Lehtoneidonvaippa on Hangossa tulokaskasvi samaan tapaan kuin tummaneidonvaippa, suoneidonvaippa on kuitenkin katsottu alueella jopa alkuperäiseksi. Laji on tässä tapauksessa niin sanotusti alkuperäisuustulokas, joka on välillisesti ihmistoiminnan vuoksi voinut laajentaa levinneisyyttään. Kuinka ollakaan, myös tummaneidonvaippa löytyi lopulta ihan helposti kuvattavaksi. Sekin spontaanina havaintona. Koverharista löysin vielä niin paljon muutakin hienoa, että kasviretki hipoi täydellisyyttä. Kämmeköiden lähellä kasvoikin yksi jättiharvinaisuus, värireseda, joka kasviatlaksen perusteella kasvaa Suomessa enää yhdessä tai kahdessa paikassa.
Epipactis helleborine, Hanko. 21.7.2011.


Epipactis atrorubens, Hanko. 21.7.2011.


Reseda luteola, Hanko. 21.7.2011.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Piikkisalaatti

Ensikohtaaminen piikkisalaatin kanssa saattoi aiheuttaa pienen riemunkiljahduksen. Paikka oli Suutarila Helsingissä ja aika viime elokuu. Sitä vain kasvoi, pitkä rivi muhkeita yksilöitä korkearuohoisella joutomaakaistalla pyörätien vieressä. Paitsi että kasvi on ulkomuodoltaan erikoinen lehtisalaatin lähisukulainen, en myöskään ole tottunut löytämään pääkaupunkiseudulla läheskään saman luokan kasviharvinaisuuksia (vaikkapa joka sadannen neliökilometrin) kuin Sydän-Hämeessä.


Pian sitten jo huomasinkin, että piikkisalaatti oli tietyllä alueella Suutarilan ja Ala-Tikkurilan välillä aivan tavallinen kasvi tienvarsilla. Yhdellä retkellä esiintymäpisteitä kertyi muistiin roppakaupalla. Yksittäisenä löysin piikkisalaatin myös Hermannin Kyläsaaresta entisen satama-alueen liepeiltä ja Vantaan puolelta Keravanjoen varrelta.


Tänä vuonna piikkisalaatti onkin edelleen innostunut Helsingin pohjoisnurkassa ja on kylväytynyt joka puolelle, mistä vain löytyykin möyrittyä hiekkamaata. Ihan tuoreeltaan huomasin ainakin samanveroiset salaatistot Malmilla, Falkullan ja Ala-Malmin välisellä alueella.Varsinkin rakenteilla olevan Ormuspellon kuivilla soramurskekentillä oli salaattia tiheästi. Tuolla alueella olen liikkunut paljon ennenkin, mutta silloin ei mitään erikoisempaa kasvistoa ole näkynyt. Sivujuonteena kerrottakoon, että sorakenttä oli odottamattomasti yllättävän monilajinen, 90 kasvilajia 0,2 hehtaarin alalla. Joukossa oli joitain mielenkiintoisia lajeja kuten vata, jota en ole ennen joutomaakasvupaikalla tavannut sekä karulla kivimurskalla kasvamiseen erikoistunut leijonankidan pikkusisko kissankita.


Edellä mainitun retken jälkeen ajattelin, etten enää yllättyisi, vaikka piikkisalaattia kasvaisi missä ja miten paljon tahansa. No niinhän sitä kasvoikin. Vantaalla näkyi kehä kolmen liepeillä laajoja kasvustoja kilometri kilometrin perään. Ajan säästämiseksi päätin lopulta, että yhden kasvuston merkitseminen neliökilometriä kohti saa riittää. Huomion arvoisesta on, että Vantaan kasvit -kirja tuntee piikkisalaatin vain yhdestä paikasta 1990-luvulla.


Yhteenvetona voisi todeta, että piikkisalaatti kasvaa runsaana useilla alueilla pääkaupunkiseudulla, joilta sitä ei aiemmin tunneta ja on myös roimasti lisääntynyt. Miksikö? Välimerenilmastosta kotoisin oleva salaatti epäilemättä nauttii täysin siemauksin 2010-luvun tyylisistä kuivista ja huippukuumista kesistä. Ahaa, ei yksin talvien lämpeneminen vaan myös kesien kuumeneminen levittää uusia lajeja pohjoiseen.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kämmeköitä!

Orkideahulluus herättää itsessäni toistaiseksi enemmän ihmetystä kuin intohimoa. Siltikin aina kun löytää uudesta paikasta minkä tahansa kämmekkäesiintymän, tuntee löytäneensä jotain tavanomaisesta kasvimaailmasta poikkeavaa. (Sitä paitsi kämmekät eivät tule vastaan tienvarsilla, kuten monet muut erikoiset kasvit, vaan niillä on jokin selittämätön taipumus kasvaa usein vaikeimmin saavutettavissa paikoissa, kuten korpiryteiköissä ja saarissa.) Tämä juttu onkin omistettu maailman monimuotoisimman kasviheimon lajeille.

Suomen 35 kämmekkälajista kaikkiaan 15 on joskus löytynyt Pälkäneen itäosasta, entisestä Luopioisista. Kolmea yleisintä lukuun ottamatta, yövilkkaa, maariankämmekkää ja valkolehdokkia, kaikki kämmekkälajit taitavat olla Kaakkois-Pirkanmaalla jo niin harvinaisia, että niiden löytäminen luonnosta vaatii tuuria, ellei lähde entuudestaan tutkituille poluille. Alueen kämmeköistä kolmasosa on rauhoittamattomia, kahden yleisen lisäksi ne "mitättömimmät" eli harajuuri, herttakaksikko ja pussikämmekkä. Viimeksi mainitutkin ovat kyllä niin vähälukuisia, ettei niitä kerättäväksi asti ole vaan korkeintaan kuvattavaksi.


Yleisimmin löytämäni kämmekkä on maariankämmekkä, se on Suomessa myös heimonsa yleisin, kaikissa eri ulkoasuissaan. Joskus yhdellä kasvupaikallakin on niin monenkirjavia maariankämmeköitä, että liuskakämmeköitä tarkemmin tuntematta voisi luulla lajeja olevan useampia. Maariankämmekän kukinnon koko voi vaihdella muutamasta kukasta (kuvassa) juuri löytämääni 30 sentin tähkälliseen jättiläiseen (kuvassa). Kukinnon värikin vaihtelee täysin valkoisesta punaiseen. Laji löytyy helposti sopivilta keskiravinteisilta metsäsoistumilta.


Dactylorhiza maculata. Pne, Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Dactylorhiza maculata. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011

Toiseksi yleisimmin löytämäni kämmekkä on valkolehdokki, kolmanneksi yövilkka, neljänneksi lehtoneidonvaippa ja viidenneksi ehkä pussikämmekkä. Valkolehdokki ilmestyy milloin minnekin puolivaloisaan lehtomaiseen sekametsään ja katoaa, tai lisääntyy satalukuiseksi. Ihmispakoisin lajeista on yövilkka, joka harvinaistunee vähitellen, koska metsänhoitoon kuuluu nykyään sammaleisen metsänpohjan eli yövilkan lokeron myllertäminen hakkuun jälkeen. Huonommin menee harajuurella, esimerkiksi ainoa oma löytöpaikkani sijaitsee uhanalaisena märässä korpinotkossa kahden hakkuuaukon kulmassa.

Platanthera bifolia. Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Lehtoneidonvaipan löytömäärät Luopioisissa ovat huimasti lisääntyneet viime vuosina. Ties vaikka sen kokonaisrunsaus ei ole vieläkään paljastunut. Itseäni on onnistanut parin vuoden aikana kahdessa Kukkiajärven saaressa. Niiden seurannan mukaan ainakin 2010 oli huippuvuosi lehtoneidonvaipalle. Tyypillinen kasvupaikka ovat vähän erikoinen, tiheän lehti- tai sekametsän niukkakasvinen pohja. Alkuperäiset neidonvaippaesiintymät ovat kuitenkin rehevillä lehtolaikuilla, joilta kämmekkä on siirtynyt kuluneelle maapohjalle. Lehtoneidonvaippa on piilottelijaluonne, jonka kukinta ei aina ole varmaa. Tänä vuonnakin kukkia näyttää tulevan kohtalaisen paljon, tuottamaan etanolipitoista mettä pölyttäjiä humalluttamaan.

Epipactis helleborine. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011



Dactylorhiza incarnata. Luopioinen, Vahdermetsä 21.6.2011


Listera ovata. Orivesi, Sinivuori 22.6.2011


perjantai 1. heinäkuuta 2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 2

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varrella kävellen, paitsi tutkimusalueen keskiväliltä pyöräillen ja merkitty mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) useimmat löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Kirkonkylällä. Tutkittu osuus on Holjan risteyksestä melkein Luopioistentien ja Keskitien pohjoispään risteykseen, yhteensä 3,8 kilometrin matkalla.

Aineisto
Havaitut tienvarsikasvit osuuksittain:



Osuus 1)
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) ja kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens): runsaasti, monessa kohdassa
Kesämaksaruoho (Sedum annuum) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria): kallioleikkauksessa
Muut lajit: keltamaksaruoho (Sedum acre), tahmamavillakko (Senecio viscosus)
Osuus 2)

Pukinparta (Tragopogon pratensis): tien eteläreunalla runsaasti ja tiheästi, tien pohjoisreunalla muutamia

Idänkattara (Bromopsis inermis): melko laaja kasvusto Holjansalmen sillanpielessä Ketokaunokki (Centaurea scabiosa): muutama yksilö pysäköintilevennyksellä
Ukkomansikka (Fragaria moschata): erään kesämökin kohdalla tiheä kasvusto
Muut lajit: kevättaskuruoho, komealupiini, seittitakiainen (Arctium tomentosum)
Osuus 3)
Harjaneilikka (Dianthus barbatus): muutamia erään kesämökin viereisellä ojanpohjalla
Lehtosaarni (Fraxinus excelsior): vesoja isojen puiden vieressä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho
Osuus 4)

Pukinparta: yksittäisenä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho, karvaskallioinen (Erigeron acris)
Osuus 5)
Ukontulikukka (Verbascum thapsus): Jänislahdentien ja Pirttimäentien välissä kuivalla penkereellä
Kevättaskuruoho, keltamaksaruoho, mäkitervakko, lehtoakileija (Aquilegia vulgaris): samalla paikalla kuin tulikukka
Heinäkaura (Arrhenatherum elatius): Kaksi vierekkäistä kasvustoa tulikukan kasvupaikalta vähän itään
Karhunköynnös (Calystegia sepium): laaja kasvusto kosteassa ojassa
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: jäykkänata (Festuca brevipila), peltoretikka (Raphanus raphanistrum), metsävaahtera (Acer platanoides)
Määrittämätön kasvi: lehtiruusuke entisen autosisustamon nurmikolla, mahdollisesti idänukonputki (Heracleum sphondylium)
Osuus 6)
Ketokaunokki: yksittäisenä
Muut lajit: kevättaskuruoho, keltakannusruoho (Linaria vulgaris), jäykkänata, seittitakiainen
7) Evinsalontien risteys
Komealupiini, kevättaskuruoho, mesiheinä (Holcus)


Idänkattara erottuu selvästi muista tienvarren heinistä suurten röyhyjensä vuoksi. 30.6.2011

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi odotettua vähemmän puutarhakasveja, mutta puolestaan enemmän Luopioisten alueella harvinaisia satunnaiskasveja. Tutkitun alueen neliökilometriruudut ovat enimmäkseen kattavasti tutkittuja ja tavattujen harvinaisuuksien, kuten idänkattaran ja pukinparran, kasvupaikat ovat myös entuudestaan tiedossa. Sen sijaan esimerkiksi ketokaunokin kasvupaikat ovat uusia tietoja ja heinäkaura jopa kokonaan uusi laji Luopioisten alueella. Näkyvällä paikalla kasvava heinäharvinaisuus lienee hyvin tuore tulokas. Sen lähimmät tiedetyt kasvupaikat sijaitsevat vanhan Pälkäneen Myttäälässä ja Laitikkalassa.


Heinäkauran röyhykukintoja. 30.6.2011

Pukinparralla on Holjan pysäköintilevennyksen kohdalla maantien eteläreunalla runsas kasvusto 200 metrin matkalla, tien pohjoisreunalla sitä on vähän. Yksittäisenä pukinparta löytyi myös ruutujen 6807:3373 ja 6808:3373 rajakohdasta lähellä kirkonkylää. Raskaat siemenet levinnevät hitaasti maantienvartta, mutta pukinparta näyttää vähitellen laajentavan kasvualuettaan.
Pukinparran voi nähdä kukkivana vain ennen keskipäivää. 30.6.2011


Kevättaskuruoho on aivan tavanomainen koko välillä, muttei kasva kovin tiheästi. Komealupiini on jo hyvin yleinen ja runsas. Toinen voimakkaasti leviävä ns. vieraslaji valkokarhunköynnös löytyi runsaana yhdestä ojasta kirkonkylän kohdalta.


Kuivien ketojen luonnonkasveja löytyi jonkin verran kuivimmilta hiekkaisilta penkereiltä. Eri harakankeltanolajeja (Pilosella) löytyi melko runsaasti. Mäkitervakkoa, karvaskallioista ja ketokaunokkia löytyi kaikkia kohtalaisesti. Ketomaista kasvistoa edustaa useimmin ahomansikka (Fragaria vesca). Nykyään silmälläpidettäväksi luokiteltujen kasvien esiintymiä lienee harvassa, esimerkiksi ketoneilikkaa ei tavattu missään tutkituilla tienvarsilla.

Lupiinikasvusto penkereellä Holjassa. 30.6.2011