Joihinkin mustavalkokuviin, myös maalauksiin, on tallentunut kuva puutarhasta loiston päivinään joskus 1920-1930-luvuilla. Kuvat kertovat laajasta puistosta kukoistavine istutuksineen ja hoidettuine käytävineen. Ajan myötä näkymä on odotettavasti rapistunut hoitamattomana nokkospöheiköiksi, vadelma- ja pihlajavesakoiksi. Rippeitä puutarhan rakennelmista on vielä tallella: kivisilta joen taakse entiseen koivupuistikkoon, joen rannan pengerryksen jäänteet, valkoiseksi maalatut puiset puistonpenkit aitan nurkassa. Mutta jostain olennaisesta kaikki tiedot tuntuvat hukkuneen: kukkivan puutarhan kasvilajeista. Niistä tietäneet ihmiset ovat unhoittuneet ja suunnitelmat, tilauskirjat ja muut mahdolliset dokumentit hävinneet.
On silti monia kasveja yhä jäljellä, joiden voi päätellä koristaneen menneisyyden kartanopuutarhaa. Ensinnäkin vanhat puut totta kai. Suurimmat niistä ovat venyneet sellaisiin mittoihin, että on helppo uskoa niiden seisoneen sijoillaan monen monen sukupolven ajan, parhaimmillaan edelliseltä vuosisadalta lähtien. Havupuista ainakin kuusi, siperianpihta ja siperianlehtikuusi, lehtipuista vuorijalava, vaahtera ja hieskoivu. Kaikkein komein pihapuu, lehtikuusijättiläinen on kasvanut tunnistettavasti samalla paikalla jo viime vuosisadan alussa maalatussa akvarellissa.
Oikein vanhaa perintöä ovat tietysti hedelmätarhan hyötykasvit, punaherukka, mustaherukka, karviainen ja omenapuu. Yhden painetun kirjan sivuilla niiden lukumäärät on aikoinaan huomioitu. Muista pensaista kaikkein vanhimpia ovat 1800-luvun juhannusruusu ja koripaju. Ehkä kartanonomistaja on hankkinut koripajun ja havupuut jo silloin, kun puuvartisia kasveja ensimmäistä kertaa tuotiin Siperian taigalta Suomeen.
Yksi osa entisen puutarhan kasveista ovat sellaiset ruohokasvit, jotka vanhoiksi kartanokasveiksi luonnehdittuina on katsottavissa alkuperäisen puutarhan muistoksi, vaikka muuta tietoa iästä ei olisikaan. Sellaisia ovat laajallekin villiintyneet puistolemmikki, oranssikeltano ja ukkomansikka. Toiset puutarhakukat, kuten akileija ja lehtosinilatva, ovat muuntuneet puutarhan lähiympäristössä täysin luonnonkasvien oloisiksi ja ovat myös vanhan ajan perennalajeja.
Tänä vuonna yhdellä vanhan puutarhan sijalla aloitettiin kunnostusurakka. Avokallion sammaleisen päällystänkin oli vadelma kokonaan ominut ja kuivakkokasveista vain ilmeisesti kestävimmät olivat jäljellä: esimerkiksi monet maksaruohot, mehitähdet, isorikko ja vuorenkilvet. Maata kaivettaessa löytyi pieni metalliliuska. Se oli kovin hauraaksi hapertunut, mutta lian raaputtamisen jälkeen siitä paljastui jotain kirjoitusta. Koukeroisista kirjaimista sai vaivoin selvää, lopulta viesti silti selvisi: Aubrieta deltoidea. Siispä kallion päällä on joskus kasvatettu pikkuristikkiä. Niin pieni mutta niin hieno tieto menneisyyden kasvien kukoistuksesta! Lähitulevaisuudessa pikkuristikki kenties istutetaan uudelleen entiselle kasvupaikalleen.
Kerrotut pionit ovat säästyneet ja kukkineet
jopa monet vuosikymmenet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti