perjantai 9. marraskuuta 2012

Talven vihreyttä


Tismalleen vuosi sitten kirjoittelin lukemattomista myöhään kukkivista kasveista ja kukkapaljoudesta. Kuluvana syksynä taas kasvukauden loppu ja talven merkit taitavat vyöryneen ihan aikataulussaan. Luonnossa kaikki vihreä ja kukkiva kuoli jo viime kuun lopulla. Tai ehkei nyt aivan kaikki. Tähän aikaan vuodesta lounaiset tuulahdukset ehtivät myös vielä moneen kertaan sulattaa huuruisen maan ja sitkeimmät yksivuotiset rikkakasvit jatkavat eloaan. Oikeastaan kovin monikin ruohovartinen kasvi talvehtii lumivaipan alla vihreänä. Tuokin haalean vehreä näkymä säilyy läpi talven, oli lunta tai ei. Se on ruista, jota tänä syksynä kylvettiin Rautajärven pelloille useampaan vuosikymmeneen venähtäneen tauon jälkeen.

Ruispelto marraskuussa, Luopioinen, Rautajärvi.

torstai 16. elokuuta 2012

Vihreää samettia

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun äkillinen sadekuuro yllätti kesken sinne ja tänne suuntautuneen luontoretken. Kesän aiemmilla taivalluksilla jo tarpeeksi kostuttuani kiirehdin aukealta suojaan lähimpään katveeseen. Jouduinpa pian sellaiseen ryteikköön, että vesipisaroita oli mahdotonta väistellä. Tiheän lehtopensaikon, tuomea, taikinamarjaa, pohjanpunaherukkaa ja lehtokuusamaa, takana pilkotti seinä. Pystysuoraksi nouseva kallio jonka peitti kauttaaltaan vihreä kasvimassa. Kosteat ja varjoisat raot olivat aivan otollisia monelle saniaiselle: kivikkoalvejuurelle kallioimarteelle, metsäimarteelle, tihkupaikan näyttävälle korpi-imarteelle ja ympäristöstä poikkeavan kivilaadun osoittaville haurasloikolle ja karvakiviyrtille. Vallan rehevän paikan lajeista muodostui kukkivakin ruohokasvisto: lehto-orvokkia, mustakonnanmarjaa, lehtosinilatvaa, lehtoimikkää, tummasyyläjuurta, vuohenputkea, lehtivirmajuurta, lehtoarhoa ja isonokkosta muun muassa. Hienoin kaikesta oli silti syvään varjoon jäävä yhtenäisen sammalikon verhoama vihreän sileä seinämä, jota seisahduin nyt katselemaan. Aivan läheltä huomaa sen todella monipuoliseksi, lukemattomien lehtisammallajien mosaiikiksi. Ne eivät olleet tavallisista tavallisimman metsäkallion seinä- ja kerrossammalia vaan paljon pienempilehtisiä, hentoja ja samettimaisia, pesäkkeettöminä ulkomuodoltaan hyvin lähelle toistensa näköisiä. Riemastuneena nypin mukaani sammaltuppoja näytteeksi.

Suomenkielisen määritysoppaan puuttuminen lienee asettunut esteeksi sammaliin perehtymiselle. Toisaalta muistan määrityksen haasteet, toisinaan joutuu työntymään solujen mittakaavaan asti löytääkseen lajien eroavuudet. Nyt tyydyin tutkimaan sammalsaalista vain yksinkertaisesti selailemalla kuvitettuja yleisoppaita. Näyttävät löytöni olevan enimmäkseen tavallisia lajeja, mutta ehkä se jokin harvinainen jäi vielä tunnistamatta?







perjantai 3. elokuuta 2012

Löytöjä: Ojakurjenpolvi & keltaohdake


Suunnittelin kauan kasvien nuuskimisretkeä Padasjoen Kasiniemelle ja kun lähdin, en todella pettynyt. Siitä tuli kesän ylivoimaisesti paras. Alkuun tuli vastaan monta hienoa ketolajia kuten tummatulikukka ja mäkiarho, huipuksi lopulta pari hyytävää yllätystä, ojakurjenpolvi ja keltaohdake.

Aika tavallisesti vanhan maalaiskylän tienoille on kotiutunut jokin erikoinen, näkemisen arvoinen kasvi, mutta Kasiniemellä vähän enemmän. Vaikka paikkaa voi pitää melkein syrjäkulmana etäällä taajamista ja valtateistä. Toki kallioperän emäksisiset diabaasijuonet erityisesti monipuolistavat tienoon kasvimaailmaa.

Mitäänsanomattoman näköisellä paikalla heinikkoisella pihalla kasvoi ojakurjenpolvea yksinäinen kasvi. Retkeilykasvio mainitsee lajin joskus olevan viljelykarkulainen, joten sitä lienee luonnosta myös puutarhoihin siirretty. Toisaalta ojakurjenpolvea on aiemmin löydetty Padasjoen eteläpuolelta Lammilta ja saattaa hyvin ollakin, että jossain Kasiniemen lähellä niityllä on vielä löytämätön luonnonkasvupaikka, josta tämä on levinnnyt. Vain vähän matkan päässä kurjenpolvesta huomasin seudulla aika epätavallisia puutarhakarkulaisia: ison kasvuston tarhasinivalvattia ja maantien varteen levinneinä kyläneidonkieltä ja koiruohoa, lisäksi rohtosuopayrttiä ja kurtturuusua. Noista jokin yksittäinkin on mehevä havainto, mutta nyt sattuivat kaikki yhteen.

Jotain vielä ihmeellisempää tuli silti vastaan toisella paikalla kylätien varrella. Erikoisen näköinen kasvi heinikossa paljastui äkkiä oikealta kantilta kukalliseksi keltaohdakkeeksi. Tuossa vaiheessa passaa kysyä, kuka sen on siihen tuonut. Keltaohdake on suuri harvinaisuus jo koko Suomessa ja siitä on viime vuosilta vain muutama havainto maasta. Etelä-Hämeessä se on löydetty aiemmin Hattulasta, Hämeenlinnasta, Nokialta ja Kuusankoskelta, lähimpänä reilut 50 kilometriä lounaaseen. Keltaohdake on sitä paitsi arvioitu uhanalaiseksi Suomessa, tosin arviointi koskee luultavasti vanhimpia tulokasesiintymiä. Arvoitukselliselta hieman tuntuu, miten kasvi on saattanut saapua näinkin syrjäiseen paikkaan. Kenties jonkun kotipuutarhan kautta jollei kaukolevinneenä siemenenä.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pehmytmesiheinä

Kahdennenkymmenennen yhdeksännen päivän heinälaji on pehmytmesiheinä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Puistonurmikka

Kahdennenkymmenennen kahdeksannen päivän heinälaji on puistonurmikka.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Hukkakaura

Kahdennenkymmenennen seitsemännen päivän heinälaji on hukkakaura.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Korpisorsimo

Heinäkuun kahdennenkymmenennen kuudennen päivän laji on korpisorsimo (Glyceria lithuanica).

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

tiistai 24. heinäkuuta 2012

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Italianraiheinä

Kahdennenkymmenennen kolmannen päivän heinälaji on italianraiheinä (Lolium multiflorum).

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ruis

Kahdennenkymmenennen toisen päivän heinälaji on ruis (Secale cereale).

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Heinäkaura

Heinäkuun kahdennenkymmenennen ensimmäisen päivän laji on heinäkaura (Arrhenatherum elatius).

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Siniheinä

Kahdennenkymmenennen päivän heinälaji on siniheinä (Molinia caerulea).

torstai 19. heinäkuuta 2012

Englanninraiheinä

Yhdeksännentoista päivän heinälaji on englanninraiheinä (Lolium perenne).

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Nurminata

Kahdeksannentoista päivän heinälaji on nurminata (Festuca pratensis).

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Nurmirölli

Seitsemännentoista päivän heinälaji on nurmirölli (Agrostis capillaris).

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Karheanurmikka

Heinäkuun kuudennentoista heinälaji on karheanurmikka (Poa trivialis). Se taitaa olla niitä lajeja, joita olen syyttä huomionut ennen turhan vähän. Kukkivana sen kyllä tunnistaa hyvin röyhyjensä ulkonäöstä, ne ovat jokseenkin nurminataan vivahtavat verrattuna yleisen niittynurmikkaryhmän lajeihin. Nimensä mukaan karhea heinä tuskin on erityisesti. Sen korsi karhentuu latvaa kohti, röyhyn alimpien haarojen välistä aika sileä mutta röyhyn kärjestä hiekkapaperin tuntuinen. Toki monella muullakin heinällä on karheita kukintoperiä muttei sitten samannäköisillä.

Karheanurmikka on yleinen koko Suomessa ja Retkeilykasvion mukaan myös alkuperäisenä lajina yleinen. Toistaiseksi olen nähnyt tätä heinää vain kulttuuripaikoilla.

Koiranvehnä

Heinäkuun viidennentoista päivän laji on koiranvehnä (Elymus caninus).

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mäkilehtoluste

Kuun neljännentoista päivän heinä on mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum).

perjantai 13. heinäkuuta 2012

torstai 12. heinäkuuta 2012

Jäkki

Kuun kahdennentoista päivän heinä on jäkki (Nardus stricta). Se on toisinaan hyvin huomaamattomaksi piilotuva kasvi. Jäkin ihan kapeat tähkät eivät kukkivina ole juurikaan kortta leveämpiä, kuivina niiden tähkylät sojottavat sivulle kuin pienet sahanterät. Paremmin sen voi huomata etsimällä ja tunnustelemalla heinän pieniä tuuheita mättäitä. Lehdet ovat rihmaisia kuin monella muullakin heinällä, mutta jäkillä kaikkein jäykimpiä ja karheimpia.

Jäkkiä esiintyy aika lailla yleisenä koko Suomessa, mutta vähenevänä se on määritelty vuonna 2010 silmälläpidettäväksi.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lehtotesma

Heinäkuun yhdennentoiosta heinä on lehtotesma, lyhyesti tesma (Milium effusum).

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Ojasorsimo

Heinäkuun kymmenes heinä on ojasorsimo (Glyceria fluitans). Se on Suomen kahdeksasta sorsimosta ainoa yleinen.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Metsälauha

Kuun yhdeksäs heinä on tavallisin kaikista, metsälauha (Deschampsia flexuosa). Suomen yleisimmän heinän levinneisyyteen ei aukkoja mahdu, vaan laji kasvaa yhtä yleisenä joka kilometrillä Hangossa, Utsjoella ja niiden välillä.

Metsissä lauhaa esiintyy parhaimillaan myös todella todella runsaana. Varjoisassa kangasmetsässä heinä on tavallisesti vihreä steriili matto pohjakerroksessa. Kun varjostava puusto sitten hävitetään, metsälauha riemastuu ja voi paljastaa hennoista röyhyistä kasvavan harmaanpunertavanruskean meren. Sopivilla paikoilla yhtenäinen metsälauhakasvusto peittää hehtaarejakin metsänpohjaa. Muutama muu Suomessa tavattava matalakasvuinen lauhalaji on melko samannäköinen, muttei lehdiltään yhtä rihmamainen kuin metsälauha.

Deschampsia flexuosa. Luopioinen, Rautajärvi.


Lauhametsää. Kuusen taimia jossakin joukossa.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Tuoksusimake

Heinäkuun kahdeksannen heinä on tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum). Kun joskus opettelin nimen lajille, jätti mielikuvan, että onpa vaatimattoman näköinen heinä. Ei se kookas olekaan mutta on niukkaravinteisen ketomaisen niityn tunnusomaisimpia heiniä ja siksi runsaana huomionarvoinenkin laji. Tuoksusimake on kumariinilta tuoksuva, kuten muista Suomessa yleisemmistä lajeista maarianheinät.

Retkeilykasvion neljäs painos jakaa tuoksusimakkeen kahdeksi alalajiksi, eteläisessä Suomessa kasvavaksi eteläntuoksusimakkeeksi ja pohjoisessa kasvavaksi pohjantuoksusimakkeeksi. Sittemmin alalajit on päätetty erottaa eri lajeiksi, niinpä tässä esittelyssä on tarkalleen ottaen eteläntuoksusimake, jolle Anthoxanthum odoratum-nimi kuuluu. Mielenkiintoisesti lajistatusmuutoksen jälkeen tuoksusimakkeiden etelä-pohjois-levinneisyysjakaantuminen näyttää Kasviatlaksen kartalla vähän hajaantuneen, kenties lajien raja ei olekaan aivan yksiselitteinen.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Hietakastikka

Heinäkuun seitsemännen heinä on hietakastikka (Calamagrostis epigejos). Ainakin aloittelijan on helppo sotkeutua kastikoiden määrittämiseen, kun ne vielä melkein kaikki risteytyvät keskenään. Hietakastikka erottuu helpoimmin muiden joukosta ulkomuotonsa erityisesti tuuhean röyhyn perusteella, ilmankin korren nivelten, kaleiden ja tähkyläkarvojen tarkempaa tutkimista. Hietakastikka on ihan osuva nimi monenlaisten hiekkaisten kasvupaikkojen heinälle. Epäilemättä ihmisen toiminta on edelleen lisännyt lajin elinpiiriä. Esimerkiksi tienvarsien sorituksilla hietakastikka on yksi tavallisimpia heiniä ja rupeaa näihin aikoihin juuri kukkimaan.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Nurmipuntarpää

Kuukauden kuudes heinä on nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis). Sen voi sekoittaa viljelyheinänä erityisen runsaaseen nurmitähkiöön eli timoteihin. Nurmipuntarpää, vanhalla nimellä alopekuuri, on ollutkin tärkeä nurmiheinä aikoja sitten ennen timotei-heinän saapumista. Näiden kahden selvä ero on puntarpään erilaiset kaleet ja siten sileämmät tähkäröyhyt, se myös tähkii timoteitä aikaisemmin. Nykyään puntarpäätä tuskin missään viljellään, mutta sitä kasvaa villinä hyvin yleisesti Etelä-Suomessa. Ainakin asutuksen läheisillä niityillä ja pientareilla huojuvat nurmipuntarpään tähkät vähän joka puolella.

Alopecurus pratensis. Luopioinen, Rautajärvi.

Alopecurus pratensis. Luopioinen, Rautajärvi.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Ruokohelpi

Viidennen päivän heinä on ruokohelpi (Phalaris arundinacea). Sitä voi myös pitää jo lehdistään helposti tunnistettavana lajina. Ruokohelven tukevasta korresta erkanevat lyhyehköt ja leveät, rapisevat lehdet. Ainakin rehevällä kasvupaikalla korret nousevat hyvinkin kahden metrin tasolle, joka on Retkeilykasviossa ilmoitettu enimmäiskorkeus. 

Ruokohelpi on ihan yleinen luonnonkasvi melkein koko Suomessa mutta myös laajasti viljelty. Energiakasvina sitä kasvatetaan nykyään satojen neliökilometrien alalla, sen raitalehtinen muunnos viiruhelpi on puolestaan yksi tavallisimpia koristeheiniä puutarhoissa. Hitusen yllättävää on, miten monilla eri kasvupaikoilla ruokohelpeä esiintyy. Se kasvaa usein rannalla tai suopellolla, mutta myös kuivanpuoleisella pientareella tai toisena ääripäänä ilmaversoisena vedestä järviruo'on tapaan.

Phalaris arundinacea. Luopioinen, Rautajärvi.
Phalaris arundinacea. Luopioinen, Rautajärvi.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Juolavehnä

Neljännen päivän heinä on juolavehnä (Elymus repens). Lajin erikoisuus on ohut ja haarova juurakko, jonka pienestäkin palasesta kasvi voi versota uudelleen. Ominaisuus taitaa olla ravinneköyhien merenrantahietikkojen heinän sopeuma, Suomessa juolavehnä esiintyykin alkuperäisenä rannikoilla. Juolavehnä viihtyy apofyyttinä varsin monenlaisilla paikoilla, kuivasta sorakasasta hyvin typekkäille joutomaille.

Kasvullisen lisääntymiskykynsä vuoksi juolavehnää voi kutsua riesallisten rikkakasvien huipuksi. Peltoviljelyksessä se on hyvin tavallinen ja yksi vaikeimmin hävitettävistä rikoista, vilja- ja tai heinäpellosta sen saa tuhottua haluttujen heinien joukosta vain kaikki kasvit myrkyttävällä herbisidillä. Sinällään laji ei ole kovin kauhistuttavan näköinen, keskikokoinen heinä, jonka tunnistaa kaksirivisistä tähkistään. Tähkylät ovat toisinaan selvästi vihneelliset, toisinaan vihneettömät. Vain suurina harvinaisuuksina Suomesta löytyy muita samannäköisiä villivehniä.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Nurmilauha

Kolmannen päivän heinä on yleisyyshuippua: Nurmilauha (Deschampsia cespitosa). Se on jokseenkin joka niityn heinä, mutta erikoisen näkyvä kosteilla niityillä kasvaessaan monivuotisina mättäiksi kohoavina ruusukkeina.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Koiranheinä

Heinäkuun toisen päivän heinälaji on koiranheinä (Dactylis glomerata). Se on itselleni myös vanha tuttu laji. Heinäksi koiranheinä on siitä jännittävä tai poikkeava, että sen voi tuntea helposti pelkistä lehdistään, jotka ovat kourumaisia ja tyvistään ihan litistyneitä. Sen röyhykukinto on myös selkeästi omanlaisensa, tähkylät ovat rykelminä mutkikkaan rangan haaroissa. Koiranheinä on ihan yleinen Etelä-Suomessa, muinaistulokkaana pidetty ja rehuheinänäkin viljelty. Se on ainakin jonkun puutarhassa myös sitkeä rikkakasvi. Mättään kokoinen heinäkasvusto on niin tiukasti juurtunut maahan, että tuskin kaksin käsinkään saa sitä riuhtaistua irti.

Dactylis glomerata. Luopioinen, Rautajärvi.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Nuokkuhelmikkä

Heinäkuun ensimmäisen päivän heinälaji on nuokkuhelmikkä (Melica nutans). Se kasvaa erilaisissa lehtomaisissa metsissä ja esiintyy yleisenä koko Suomessa, eteläosassa laajalti hyvin yleisenäkin. Nuokkuhelmikkä itse asiassa kukkii jo aika varhain kesällä ja tähän aikaan sen tähkylät alkavat pullistua kypsyessään. Tähkylät ovat nuokkuhelmikän kukinnossa lajinimen mukaan nuokkuvana rivinä, josta heinän ihan helposti tunnistaa.

Melica nutans. Luopioinen, Rautajärvi.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Heinähuuma

Kesä on yhä alkupuolellaan, vielä ei ole heinäkuu, vaikka syysmaitiainenkin on kukkinut aikoja sitten. Kesän alku on parhainta aikaa heinien tutkimiseen. Niistä useimmat kukkivat tällöin, lajin tunnistamisen kannalta keskeinen osa kukinto on näkyvillä. Vuodesta riippuen kesän loppua kohti
varhaisemmat heinät kärventyvät kuiviksi ja määrittäminen vaikeutuu.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Löytöjä: Kyläkellukka

Myöhään venähti tänä suvena kasvihavaintokauden alku, toisaalta nyt luonnon vehreyden ollessa huipussaan on hienoa suunnistaa taas uusille löytöretkille. Ensimmäinen mainio, huomioitava löytö tältä kesältä on kyläkellukka (Geum urbanum) Pälkäneellä, Luopioisten Rautajärvellä.

Laji on ihan tavallinen eteläisimmässä Suomessa, Ahvenanmaalla etenkin hyvin yleinen, mutta harvinaistuu selvästi sisämaassa ja on Etelä-Hämeessäkin jo aika vähälukuinen. Kyläkellukka on lajinimensä mukaan todella urbaani kasvi, esimerkiksi pääkaupungissa Helsingissä sitä kasvaa aivan yleisenä rakennettujen alueiden pensaikoissa ja metsiköissä. Suomen lounaiskolkassa se kyllä myös alkuperäinen lehtokasvi, eikä vain kaupunkien asukas. Hämeen maaseudulla se onkin sitten harvinaisempi vieras, kun taas läheistä ojakellukkaa esiintyy kaikkialla. Luopioisissa olen ojakellukan aiemmin tavannut kirkonkylän hautausmaalla, mutta Rautajärven "syrjäkylällä" havainto on itselleni uusi.

 Maantienvarren kasveja ei ole vielä ehditty silputa Rautajärvellä, toisin kun vuosi sitten tähän aikaan (vrt. jutut Luopioisten tienvarsikasvisto osa 1 & 2 viime kesältä). Kyläkellukkaa esiintyy kahtena lähekkäisenä kasvustona maantien 322 penkereellä muiden kiintoisien liikennetulokaslajien joukossa. Onhan se takuulla elänyt paikallaan jo vuosikin sitten kun olen tienvarsitutkimuksessa syynännyt pariin otteeseen kasvupaikan. Tosin kasvi on sen verran aikainen, että on lähes kokonaan kukkinut ja nyt paljastui ensiksi tummanpunaisista pähkylärykelmistään.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Mustikka x puolukka

Helsingin Sanomien vuorokauden luetuin nettiuutinen kuuluu: Ruotsista löydettiin mustikan ja puolukan risteytys . Jopas jotakin, ei ihan äkkiä muistu mieleen, milloin olisi viimeksi ollut kasvitieteellinen uutinen ihan kärkipaikalla. Onpa hienoa, että floristisia havaintoja näin laajasti noteerataan, vielä ulkomailta asti. Tämän toki soisi tapahtuvan useamminkin. Löydetäänhän Suomessakin toistuvasti esimerkiksi valtakunnalle uusia kasveja, jos ei useinkaan putkilokasveja niin ainakin sammalia.

Harmi kyllä että tässä tapauksessa uutisen erityisarvo lässähtää, mikäli se on valikoitu suomalaiseen mediaan siksi, että löytö olisi jotenkin ainutlaatuinen. Retkeilykasvio tuntee myös mustikan ja puolukan risteymän, Vaccinium x intermediumin, "hyvin harvinainen tosin hankala huomata". Kasviatlas-kartta myös vahvistaa , mustikan ja puolukan risteymä on Suomessakin löydetty useasta paikasta, myös tällä vuosisadalla. Nytpä siis kangasmetsistä muolukoita etsiskelemään, ties vaikka pääsisi etusivulle.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kevätparaati

Kevään kohina on ollut todella nähtävissä ja kuultavissa, aistittavissa ja koettavissa viime päivinä, kuten usein tähän aikaan vuodesta. Jotkin pensaat rupeavat lehdittymään ja ensimmäisin paikoin ruohikkokin vihertää. Kohta myös koivut tulevat hiirenkorvalle. Välillä voisi pitää kirjaa nähdyistä kukkivista kasveista.

Vähitellen luonnonkasvejakin on alkanut putkahdella lisää. Ensimmäiset valkovuokot osuivat näköpiiriin 20. huhtikuuta. Tämä olikin joitain päiviä myöhemmin kuin keväällä 2011, mikä taitaa selittyä lämpenemisen viivästymisellä erikoisen aikaisten leskenlehtien jälkeen. Kuluvan viikon alussa löysin Vantaanjoen rantametsistä ensimmäiset isokäenrieskat ja mukulaleinikit kukassa, samoin keltavuokot juuri aukeamassa. Pari päivää sitten näin myös yllätyksenä aika runsaasti pystykiurunkannuksia, yllätyksenä sikäli että kasvin esiintymiä on melko vaikea löytää etäämpänä Helsingin rannikosta ja kasvi on myös hankala huomata muiden lehtien seasta. Tänään näin jo runsaasti voikukkia, joita paistatteili usean talon seinustalla Ala-Tikkurilasta Tikkurilaan. Aiempien vuosien ensimmäiset voikukkahavainnot ovat vappuaaton tienoilta, mutta nyt pari päivää jo ennen. Ehkä seinänjuuria tarkemmin tutkailemalla varhainen voikukka olisi löydettävissä viikkoa ennen toukokuuta. Itse miellän voikukan jo ihan kesän kukaksi ja merkiksi. Toisaalta näiden valtavan pikkulajikirjon kasvien kiihkeähkö pääkukinta-aika ajoittunee etelässä enemmin toukokuun puolelle.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kevätpörriäinen

Kevään kulku näyttäisi seisahtaneen joksikaan aikaa takatalven puraistua huhtikuun alussa. Onneksi kevätpäivät ovat vähitellen taas lämpenemään päin. Luonnonkukat eivät ole lajeina lisääntyneet vähään aikaan, viljeltyjä ulkokukkia toki olen nähnyt jo monipuolisen joukon. Kevätkukkien ensinäytös valuu pikku hiljaa pohjoisemmaksi. Luopioisissa sinivuokot ehtivät jo aika pitkälle sinisiksi nupuiksi ennen huhtikuun alun talvi-ilmoja. Ensimmäinen leskenlehden kukka löytyi kuin löytyikin pääsiäisen aikaan. Ajankohta on parisen viikkoa etelärannikkoa myöhäisempi, toisaalta ei lainkaan huono löytö Pirkanmaalla verraten aiempien vuosien havaintoihin tai ajatellen yleistä lumisuutta.

Lintulauta on viime aikoina ollut ennätyksellisen kuhinan vallassa. Talvehtijoiden lisäksi samasta ruoka-apajasta kilpailevat myös varhaiset paluumuuttajat, jotka eivät ravintoa lumen keskeltä löydäkään. Huomattavaa on erityisesti peippojen runsastuminen päivä päivän jälkeen. Tuttujen talvilintujen eli useiden tiaislajien ja keltasirkkujen lisäksi ruokintapaikkaa dominoivat röyhkein elkein aterioivat mustarastaat, joiden tieltä pienemmät saavat väistyä. Aika ajoin laudalle on lennähtänyt kuhiseva parvi viherpeippoja nokkimaan viljan jyviä tai muutama pariskunta pensaissa hyppeleviä pyrstötiaisia. Yksitellen on käväissyt iso joukko muitakin lajeja ja hyvin harvoin näyttäytyviä lintulautavieraita kuten pulmunen, punarinta, varpunen ja nokkavarpunen.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kevätseurantaa

Taas päivitän joitain kevään ensihavaintojani. Näinhän tuleekin mukavasti kasattua yhteen tiedot kevään etenemisen seurannasta. Maanantai 26.3. oli oikein kevättä tulviva päivä ja edeltävänä viikonvaihtena satanut vitivalkoinen lumipeite siten jäi vain ihan hetkelliseksi talven väliintuloksi. Retkelläni eteläisen Vantaan jokiuomien seuduilla oli nähtävissä runsastuneet leskenlehdet, joita kukkii jo paljon ja monissa paikoissa. Myös useat nokkosperhoset ovat heränneet horroksesta ja olivat liikkellä päivänpaisteessa. Toki yksittäisiä talvehtimiskoloistaan esiin kömpineitä yksilöitä on voinut olla havaittavissa jo joitain aikoja sitten.

Ehdottomasti varhaisuuskärkeä on sinivuokko, joka myös ehtii kukkaan tänä vuonna jo maaliskuun puolella. Ensimmäisten kasvien vanat olivat viikon alussa alkaneet vähän raottaa sinisiä kehälehtiään ja vain yksi aurinkoinen päivä riittää, jotta sinivuokko kukkisi. Kuvattu kasvi sinnittelee melko varjoisallakin paikalla metsikössä, jonka tiheiden kuusten peittämä pohjakerros sulaa aikaisin. Tällä vauhdilla valkovuokoista ja muista kevätkukista taitaa saada aikaisuusennätyksiä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Leskenlehdet

Olinpa eilen turhankin varovainen leskenlehtien odottelun suhteen! Eräs iso uutissivusto kirjoitti juuri ensimmäisistä leskenlehtihavainnoista Suomessa. Lähdin sitten itse toiveikkaasti seurailemaan kehätien reunojen paisteisia penkereitä ja melken ensimmäisellä paikoilla jo tärppäsi. Ensin löysin yhden juuri auenneen keltakukinnon, seuraavalta paikalta jo kymmenkunta kukkaa. Mutta huippupaikalla Vantaalla vanhan kirkonkylän kohdalla kukoisti jo monia kymmeniä leskenlehtiä!

Paikka oli kyllä niin otollinen kuin vain mahdollista, vähälumiseksi jäänyt, lämmin ja melkein paahteinenkin penger, jossa seitsemän lämpöastetta tuntui miltei kesän alulta. Kaikkiaan panin merkille Helsingissä ja Vantaalla 6-7 erillistä kukkivaa leskenlehtikasvustoa, joissa yksilöitä oli ainakin 80. Osa kasvoi selvästi lämpöputken hankeen sulattamassa kapeassa vanassa. Näin upealla säällä lisää mykeröitä avautuu kohisten, huomenna samoilta paikoilta voisi löytää jo tuplaten kukkia. Kaikkein lämpimimmässä pisteessä leskenlehti oli ehtinyt venyttää muutaman sentin varren, joten lienee pari päivää vanhakin. Nyt myös luonnonkukkien kausi on sitten avattu ja seuraavia lajeja jo odotellaan.

Kevään ensimmäinen leskenlehti (Tussilago farfara) Helsinki 21.3.2012.
























Vantaa. 21.3.2012.


Pian täynnä keltaisia kukkia. Vantaa 21.3.2012.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kevät!

Tämä päivä tiivistyy hienosti yhden sanan huudahdukseen. Almanakka kääntyi vuoden valoisammalle puoliskolle ja hanget saavat kyytiä auringon säkeniltä. Etelässä joulun jälkeen alkanut lumitalvi jää vähän viime vuosia lyhyemmäksi, mutta talven taittuminen on silti oikein odotettu tapahtuma. Miksikö? Uuden kasvikauden odotus saa aikaan jo pientä kihelmöintiä. Kasvi-intoilija odotaa tietenkin kevään ensimmäistä kukkaa. Samaan aikaan lounaistuulet lennättävät päivittäin uusia muuttolintulajeja, jotka pitävät ornit kiireisinä.

Aivan lounaassa, ainakin Ahvenanmaalla, lumet ovat huvenneet jo sen verran vähiin, että ensimmäisten leskenlehtien kukinta on jo pian odotettavissa. Pääkaupunkiseudulla lumimittaukset näyttävät neljänneksestä melkein puoleen metriin lunta, toki sulamistahti taitaa olla viimevuotista edellä ja kahden vuoden takaiseen selvästikin joutuisampaa. Sinne tänne paahteisille tienpenkoille ja betonikolossien reunoille on aurinko jo puraissutkin pälvilaikkuja. Jos juuri sopivalla paikalla sattuu olemaan leskenlehden kasvusto, niin riitävä lämpösäteily ehkä herättää maanrajassa odottavat nuput äkkiä paksunkin lumen saarroksista. Vuosi sitten ensimmäisten leskenlehtieni löytöpäivä oli 8. huhtikuuta, johon on vielä hyvin aikaa. Jospa tänä vuonna osuisi maaliskuun puolella... Tämän päivän voisi oikeastaan jo merkitä kasvikauden 2012 avaukseksi, sillä ensimmäinen kukkija löytyi (en laske nyt mukaan norkkokukkia), kun huomasin ensimmäisen etelänruttojuuren avanneen mykerönsä. Ei toki luonnonkukka vaan koristekasvi, Pohjois-Helsingissä talon eteläseinää vasten, josta oli aiemmin kauhottu lumet pois. Lämmin kevättuulahdus on tuokin. Tästä se alkaa!

Etelänruttojuuri (Petasites hybridus). Helsinki 20.3.2012.