tiistai 19. elokuuta 2014

Verenpisara

Verenpisarat (Fuchsia) kuuluvat horsmakasvien (Onagraceae) heimoon. Suku on alkuperältään eksoottinen puu- ja pensassuku, joka on erittäin tunnettu koristekasveistaan. Lajimäärä on runsas muttei ihan valtava. The Plant Listin version 1.1 mukaan luonnonvaraiset verenpisarat luokitellaan 110 lajiin. Suurin osa niistä esiintyy Amerikan mantereella, Meksikosta Tulimaahan asti. Lisäksi Uudessa-Seelannissa ja Tahitilla kasvaa neljä lajia. Uuden-Seelannin erikoiset verenpisarat ovat korkeusvaihtelun ääripäitä, siellä kasvaa 15-metriseksi puuksi yltävä Fuchsia excorticata ja maanmyötäisenä varpuna suikertava Fuchsia procumbens.

Kääpiöverenpisara, Fuchsia procumbens (cult.)
Lajin kukka on pienuudestaan huolimatta erikoisen monivärinen.


Luonnonlajeja eli kasvitieteellisiä verenpisaroita ei juuri viljellä kaupallisesti, varsinkaan Suomessa. Niiden sijaan kasvatetaan lajistatuksensa hukanneita risteymälajikkeita, joita lienee tätä nykyä irrationaalinen lukumäärä. Lajikkeet ovat kantalajeihinsa nähden tyypillisesti tiheäkasvuisempia, usein lamoavia ja ennen kaikkea suurikukkaisempia. Siinä missä kasvitieteelliset lajit ovat yleensä pienikukkaisia, lajikkeet ovat usein moninkertaisesti suurempikukkaisia. Jalostus on tuottanut verenpisaroiden sukuun jopa uusia ominaisuuksia.

Verenpisarat on koristekasvikäytössä alun perin tunnettu monivuotisina huonekasveina. Sittemmin niiden arvostus on taantunut ja laajempi käyttö rajoittunut yksivuotisiksi ryhmäkasveiksi. Siinäkin muodossa ne ovat Suomen puutarhakaupoissa vuonna 2014 miltei täysin kukkamuodin ulkopuolella. Kuitenkin useat kaupunginpuutarhat ylläpitävät vanhoja runkoverenpisaroita, jotka ovat arvokkaimpia mahdollisia kesäkukkia. Verenpisaroiden haaste piilee niiden vaateliaisuudessa: runsas kukinta vaatii jatkuvaa hoitoa, verenpisarat eivät siedä paahdetta, niitä on kasteltava taajaan ja puutarhan sietämättömimmät tuholaiset kuten kirva, punkki, jauhiainen ja ripsiäinen rakastavat niitä vielä omistajaakin enemmän. Oikein pidettynä verenpisaran saa kyllä kukkimaan ryöppyävästi ja kuin loputtomasti.

Runkoverenpisara on näyttävä kukkapuu.

TFSE (Tunnistamaton Fuksiaa Syövä Elukka).

Oikeasti verenpisara sopii paljon paremmin monivuotiseen kasvatukseen kuin kertakäyttökukaksi, vaikka tällöin tuleekin lisävaivaksi talvetuksen järjestäminen. Viljelty verenpisara kukkii runsaasti vasta, kun vegetatiivinen kasvuvaihe eli versojen pituuskasvu on päättynyt kesällä, versokasvu osin puutunut ja kukkanuput muodostuneet uusien versojen latvoihin. Kukkaviljelijä blokkaa vegetatiivisen kasvun keinotekoisesti kasvunsäädekemikaalein ja myy kasvin kukkivana kevätkesällä. Kukkimaan pakotettu verenpisara kuitenkin palautuu herkästi versokasvutilaan, jolloin kukkiminen on toissijaista. Monivuotisena verenpisara saa kukkia luontaisen rytminsä mukaan.

Oman kokoelmani vapaasti versovat verenpisarat ovat juuri parhaimmillaan. Ne ovat toistaiseksi kaikki jalostettuja lajikkeita, palleroverenpisaroita (Fuchsia Hybrida-ryhmä) ja kyynelverenpisaroita (Fuchsia Triphylla-ryhmä). Näitä verenpisaroita katsellessa voi huomata monta morfologista yhtäläisyyttä lähisukulaisiin, horsmiin (Epilobium), joilla ei kai puutarhassa ole rikkakasvia kummempaa virkaa.

Verenpisaran lehti vertailussa lehtohorsmaan (Epilobium montanum).

Verenpisaran kukka on nelilukuinen, kuten kaikilla horsmakasveilla lukuun ottamatta sukua Jussiaea. Tyypillinen palleroverenpisaran kukka sijaitsee riippuvan, kukkaa pidemmän kukkaperän päässä. Jokseenkin epätyypillisesti kukassa myös verhiö on värikäs, mikä tekee jo avautumattomasta nupusta koristeellisen. Verhiö jakaantuu tähtimäisesti neljäksi sivulle aukeavaksi liuskaksi. Yksinkertainen tai kerrannainen terälehtikiehkura on osittain yhteenkasvanut verhiöön. Kukassa on kahdeksan hedettä ja niitä pidempi emi, jonka luotti on nuijamainen ja tahmea. Heteet ponsineen voivat olla kehän tapaan värikkäitä. Verenpisaran hedelmä on mehevälihainen marja.

Palleroverenpisaran (Fuchsia Hybrida-ryhmä) kukkia väripareineen.

Verenpisaran kukkamorfologiaa: 1) kukkaperä 2) kukkapohjus, sikiäin
3) kehä 4) hypanthium (kehän osa jossa teriö ja verhiö ovat yhteenkasvaneet)
5) verhiön liuska 6) terälehdet 7) heteiden ponnet 8) emin vartalo ja luotti.



Verhiön väri vaihtelee tavallisesti valkoisesta punertavaan ja punaiseen, teriön värejä voivat olla valkoinen sekä punaisen ja violetin eri sävyt. Väripareja yhdistämällä on luotu suuri joukko viehättävän näköisiä lajikkeita. Kyynelverenpisaralla kukat ovat yksivärisempiä. Niiden koristearvo perustuu erikoisen pitkään ja kapeaan torveen, joka on kukan hypanthium. Pitkän torven pohjalta yltää mettä juomaan harva pölyttäjä, kuten kolibri tai kiitäjäperhonen. Ilman pölytystä verenpisara ei tee fertiiliä siementä. Viljelyssä lisääminen käy siemenen sijaan latvapistokkaasta, jotka juurtuvat sopivassa kasvuvaiheessa helposti ja nopeasti, jopa viikossa.

Kyynelverenpisaralla (Fuchsia Triphylla-ryhmä) kukat muodostavat
tertun. Pienet terälehdet jäävät verhiön katveeseen.

lauantai 2. elokuuta 2014

Iltahelokki

Vasta illan hämärtyessä kesäyöksi koittaa iltahelokin (Oenothera biennis) aika. Päivänpaisteessa se näytti vain rupsahtaneelta tököttäjältä. Sen keltaiset kukat todella avautuvat vasta auringonlaskun maissa, kukkivat yön yli ja lakastuvat sitten, jo seuraavana aamuna. Päättymättömän pitkä kukintoterttu venyy kärjestään niin, että kukkia riittää viikkojen öiksi, joten ainutkertainen näky ne eivät ihan ole.

Iltahelokin kukinnan piirteissä on toisaalta pari kasvimaailman erikoisuutta. Yhden kukan (teriön) epätavallisen lyhyt elinikä, alle 24 tuntia, ja tapa ajoittaa kukkiminen kellonajan mukaan. Ajannäyttäjäkasveja on Suomessa joitain muitakin, kuten etelässä aika tavallinen piennarpukinparta. Ne kasvit, jotka sulkevat kukkansa kesken päivän, reagoivat kellonaikaa yleisemmin auringon ja pilvisyyden vaihteluun. Samaan aikaan kun iltahelokki avaa kukkansa, useammat kasvit rullaavat ne tiukasti suppuun yön ajaksi. Iltahelokin opposition selittää ilmeisimmin kilpailu pölyttäjähyönteisistä. Kesäyö kuhisee perhosia.

Oenothera biennis, Luopioinen, Rautajärvi 2.8.2014.