torstai 9. heinäkuuta 2015

Takamaan aarre

Luonnonkasvit pystyvät kertomaan suuria tarinoita. Kestää silti aikansa oppia lukemaan kasvien tarinoita, sillä ne eivät avaudu kuin kirjan sivut vaan ennemminkin maltillisesti tulkiten. Hienoimpia ovat ne tarinat, jotka voivat kertoa jotain, minkä dokumentoitu historia on ehtinyt hukata.

Kartan paikannimi Takamaa ei nostata suuria odotuksia kasviston rikkaudesta. Kyseessä on metsäalue siellä jossain Sammalsuon ja Kaivokorven välissä, Luopioisten Rautajärvellä, Laipanmaassa, jonka kasvistosta kirjoitin paljon jokin vuosi taaksepäin. Takamaan paikalta on jo olemassa jonkinasteinen kasviston kartoitus vuodelta 2002 eikä siinä ollut mitään erikoista. Sain kuitenkin vihjeen maaston ainutlaatuisuudesta ja lähdin tutkimaan.

Takamaa tai Takamaantontti, kartasta riippuen, on vanha asuinpaikka keskellä metsää. Sen viereen ei ole edes raivattu puunkuljetustietä, mikä alkaa olla epätavallista Laipassa. Tuntemattomaksi jäävien uudisraivaajien voimannäytteenä on ja pysyy kymmeniä massiivisia kiviröykkiöitä. Sisukas on täytynyt olla hänen, joka on käsivoimin kuokkinut viljelyksensä kiviseen maahan keskellä synkeää erämaata. Dokumentoitua historiaa Takamaasta ei ole paljoa olemassa. Vuoden 1942 pitäjänkarttan mukaan kivikasojen sijoilla on ollut "viljelyksestä jätetty laidun" ja Rautajärven suunnalta johtava metsäpolku. Ei enää rakennuksia tai muuta. Vanhemmat lähteet kertovat, että Takamaalla on ollut vielä ainakin 1800-luvun loppuun asuttu torppa.

Luultavasti kaskenpolton seurauksena Takamaalta löytyy yhä vanhaa lehtimetsikköä, komeaa haavikkoa, koivikkoa ja harmaalepikkoa. Ympärille levittäytyy runsaasti sananjalkaa ja niittykukkia kasvavaa ahomaista niittyä, jollaista ei oikeastaan ole enää missään. Panin merkille joidenkin erityisesti vanhoille kaskiahoille ominaisten kukkien paljouden. Huhtakurjenpolvikin voisi näyttäytyä, ellei kesäilma olisi sille epäsuotuisa tänä vuonna.

Avohakkuu maanmylläyksineen on herätellyt tässä kohtaa kiintoisalla tavalla lisää kulttuurikasvien kirjoa, joka on niin syrjässä kuin Laipanmaassa varsin poikkeuksellinen. Yksivuotisten peltorikkaruohon ja villakoiden massat ovat hakkuuaukoissa ihan tavallisia, rikkaat kukkaniityt eivät. Takamaan niittykasveja ovat muun muassa nurmikaunokki, ketoruusuruoho, ahonurmikohokki, mäkitervakko, päivänkakkara, kissankello, tuoksusimake, hopeahanhikki ja ukontulikukka. Yksikään kasveista ei yksinään ole seudulla harvinainen, osa lajeista lienee kyllä nykyhetkellä taantuvia ja väistyviä. Osasin jo odottaa jotain harvinaista ja löytyikin. Upea esiintymä silmälläpidettävää kesämaitiaista kasvaa niityllä vanhan puuston kainalossa!

Kokonaisuutena näin monilajinen niittykasvien esiintymä on paikallisesti arvokas olipa se perinteisessä maalaismaisemassa tai ihan perämetsässä. Joskus menneisyydessä Takamaan metsissä on käyskennellyt karja kesälaitumella, sen voin aika elävästi kuvitella. Nyt maisemaa hoitavat laiduntavat hirvet.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Soikkokaksikko

Soikkokaksikon viime näkemästä on vierähtänyt jo jokin vuosi aikaa. Kun selaan blogiani taaksepäin, näyttäisi neljä vuotta menneen. Kotinurkillani Rautajärvellä ei kasvista ole ollut sen enempää uusia kuin vanhojakaan havaintoja. Mielessäni olen luokitellut kasvin sellaisiin vaateliaisiin harvinaisuuksiin, joten löytäminen juuri täältä on enemmän epätodennäköisen puolella. Toisaalta olen aikoja sitten päätellyt, että on yksi metsä, seudun rikkainta lehtoa, josta se löytyy, jos on löytyäkseen. Monet kerrat retkeillessäni olen pitänyt silmällä tätä harvinaista kämmekkää. Muistan vielä sen, kuinka joitain vuosia sitten juhannuksena sateessa rymysin juuri samassa metsässä kämmeköiden perässä. Ja kastuin sillonkin litimäräksi kuten tänään. Valkolehdokkeja tuolloin löytyi paljon mutta nytpä ei. Löytyikin kauan niin kauan etsitty soikkokaksikko.

Ensin yksi kukkiva vana. Sen juurella kukattomia lehtipareja. Sitten näkyi useampikin kukallinen yksilö. Aivan elinvoimainen esiintymä siis eikä vain yksinäinen harhailija!

Luulen että soikkokaksikko samankaltaisensa valkolehdokin tapaan kuuluu sellaisiin kasveihin, kuten ehkä valtaosa Suomen orkideoista, joiden kukkiminen ja jopa versoaminen eri vuosina on erikoisen oikukasta. Totta kai pähkäilen taas jälleen kerran selitystä sille, miksi jokin kasvi ilmaantuu äkillisesti paikkaan, jossa olisin voinut nähdä sen jo kymmeniä kertoja aiemmin. Vierailinko väärässä hetkessä vai väärässä sopukassa?

Kasvistoltaan hulppean rikkaassa lehdossa massiivinen kielokolonia muodostaa tiiviin lehvästön vaahteroiden alle. Varjoisalla reunalla puiden alla on päivälläkin puoliksi pimeää eikä kielo viihdy kuten ei juuri mikään muukaan ruoho. Tiheän lehtipuuston lähes kasvittomaksi varjostama lehtometsän pohja on jo hyvin liki tyypillistä lehtoneidonvaipan elinlokeroa. Näyttää siltä, että myös soikkokaksikko sienijuurineen viihtyy hyvin täällä.