Hoikkaängelmä

Kokea se epätavallinen hetki, kun läpikotaisin tuttua maastoa lampsiessaan törmää ihan yhtäkkiä erikoiseen, odottamattomaan ja kertakaikkisesti räjäyttävään kasvilajiin. Niin siinä suunnilleen kävi, kun löysin uuden lajin umpitutulta niityltä Luopioisissa Rautajärvellä.

Aluksi poimin heinikon seasta pienet räpylännäköiset ängelmän lehdykät.

"Hmmm, kuiva niitty, siis sopimaton paikka keltaängelmälle ...jota kyllä kasvaa muutaman sadan metrin päässä. Mikä muu ängelmä kasvaa Etelä-Hämeessä, laidunniityllä? Lehdykät ovat ehkä vähän keltaängelmää suipompia, varma määritys kyllä vaatii vielä kukkia. Voiko se olla, voiko se olla? Kas, tuossa vieressä onkin täysin kukkiva kasvi, useamman vaaksan korkea, mutta ei vain hentona erotu hyvin taustastaan. Ison kukkaröyhyn pienissä kukissa nuokkuu pitkiä violettivartisia heteitä. Sehän todella on hoikkaängelmä!"

Sitten tuuletin.

 Kehälehtien pudottua hoikkaängelmän kukissa näkyvät lähinnä heteet:

violetit palhot ja keltaiset ponnet.

Kasvupaikka Rautajärven niityllä on kyllä arvokkaaksi tunnustettu perinnebiotooppi, mutta niin merkittävän kasvin kuin hoikkaängelmän (Thalictrum simplex) uusi esiintymä tuntuu itselleni pieneltä sensaatiolta. Olenhan sentään aiempina vuosina kiertänyt, välillä kontannutkin, laitumen läpi ja ympäri kymmeniä kertoja kasvien perässä. Sitä ennen saman niityn kasvisto on myös syynätty erittäin tarkasti perinnebiotooppikartoituksessa (v. 1996) ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa (2000-2006). Näissä tutkimuksissa on jo havaittu myös useat tällä hetkellä erittäin vähälukuiset harvinaisuudet (mm. keväthanhikki, nurmilaukka, ketonoidanlukko), muttei silti hoikkaängelmää. Itse olen tätä ennen löytynyt vain pari harvinaisempaa lisälajia, kevätkynsimön ja hiirenhännän, joita varhain kuihtuvina olisi mahdotonta havaita enää keskikesällä.

Hoikkaängelmän alalajeista kasvaa Suomessa kaksi, joista kaikki Etelä-Suomen kasvit kuuluvat ilmiselvästi nimialalajiin, etelänhoikkaängelmään (Thalictrum simplex ssp. simplex). Fantastista löytöä korostaakin se, että alalajin uhanalaisuudeksi on arvioitu vaarantunut, VU (Punainen kirja 2010). Koko Suomessa uhanalaisluokkiin kuuluviin kasveihin ei totisesti täällä päin joka paikassa törmää, paitsi ehkä ormioon Kukkian pääaltaan rannoilla. Retkeilykasvion kartan mukaan etelänhoikkaängelmä on Etelä-Hämeen maakunnassa yleinen muinaistulokas. Kasviatlaksen kartta taas osoittaa, että esiintymät keskittyvät suurimmaksi osaksi Päijät- ja Kanta-Hämeeseen akselille Iitti-Nastola-Lahti-Hollola-Asikkala-Hämeenkoski-Lammi-Tuulos-Hattula-Kalvola-Hämeenlinna. Jos tarkastelee vain Pirkanmaata, ei hoikkaängelmä-paikkoja ole vuoden 1950 jälkeen löytynyt montakaan: Ylöjärvi, Siivikkala ja Keijärvi; Pälkäne, Kärväntälä; Tampere, Teisko; Vammala, ratapiha. Maakunnan havaintojen mediaani sijoittuu selvästi viime vuosisadalle, mikä kielinee myös hoikkaängelmän taantumisesta. Toisaalta lyhyin matka Rautajärveltä aiemmin tunnetuille hoikkaängelmille Padasjoen Vesijaolla ei ole enempää kuin 20 kilometriä.

Vielä yhtenä etelänhoikkaängelmän hienouksista voi mainita, että sitä pidetään muinaistulokkaiden joukossa erityisenä arkeofyyttinä, jonka esiintyminen saattaa heijastelella hyvin vanhoja kulttuurikerrostumia (Aimo Nummi, Tuluskivi 2004). Löytyipä jälleen yksi kasvilaji lisää, mäkikauran, pölkkyruohon ja nurmilaukan lisäksi, osoittelemaan seudun vanhimpia asuinsijoja.

Hoikkaängelmä (Thalictrum simplex).

Perunakellari

Pientä peltoa kiertävän metsän katveessa lymyää vanha perunakellari. Ylhäältä katsoen rakennusta on mahdotonta huomata, se on hukkunut rehevän kasvillisuuden alle. Vähän alempaa rinteestä, puiden alta löytyy kuitenkin sisäänkäynti. Matalan oviaukon ylle köynnöstävät tiheät taikinamarjakimput ja saavat sen näyttämään vähän kuin viidakon kadonneen temppelin portilta, vähän kuin jossain elokuvassa. Itsensä sisään kampeaminen ovenraosta kosteaan ja pimeään kellariin on jo yksi seikkailu. Sen perällä on isohko ja korkea huone, luonnonkivistä ja kalkkilaastista taidokkaasti holvattu. Milloin täällä on mahdettu säilyttää viimeksi perunoita talvivarastossa? Tuskin vuosikymmeniin, mutta varmaan ehkä vielä viime sotien jälkeisenä pula-aikana.

Seinillä kiipeilee paljon pieniä hämähäkkejä, lukkeja, sääskiä, muutama lehtokotilokin. Kivien saumoihin on työntynyt kasvien juuria rapauttaen hitaasti taidokkaan muurarintyön. Osa niistä näyttää aivan lankamaiselta jäkälältä. Takaseinälle kajastaa ohut valokeila ulkoa tuuletusaukon kautta. Ja siinä kasvaa myös sammalta. Vihreitä kasveja lähes ikuisessa pimeydessä! Voin vain ihmetellä, että jokin yhteyttävä eliö selviytyy tuossa, missä ainoana valona on melkein neulanreiästä kuultava hajavalo. Muutoin kasvualusta onkin sammalelle optimaalinen, kalkkipitoista kiveä ja tasaista kosteutta läpi vuoden. Kosteus tiivistyy kameran linssiin ja poistun. En vielä tiedä, minkä lajin olen löytänyt, mutta palaan määritysoppaan kanssa.

Vihreää pimeässä. Luopioinen, Rautajärvi.

Lokkikivi

Keskellä hämäläistä järvenselkää jököttää isohko lohkare. Kiven pintaa verhoaa enimmäkseen kirjava joukko pieniä rupijäkäliä. Ne ovat todella ääriolosuhteiden sieniä, leväasukkiensa puolesta hivenen kasvejakin, ja kestävät avaran kiven kovat olot, kesällä paahteen, säteilyn ja kuivuuden, talvella tuulen ja pakkasen ilman lumisuojaa. Kiven päällä on pieni kolo, jossa lokki pesii ajoittain. Vanhoista pesätarpeista on kertynyt juuri sen verran humusta, että muutama putkilokasvikin on asettunut vesistön ympäröimän kiven eliömaailmaan. Siinä kasvavat pihatatar, kylänurmikka, jauhosavikka ja pelto-orvokki. Ensiksi mainittu on vielä epätavallisen kookaskin, sillä typen runsaus kuuluu erikoisen kasvupaikan harvoihin etuihin. Jos kesä olisi kuiva, kasvit olisivat paahtuneet ruskeiksi jo heinäkuuhun mennessä. Talven yli nämä yksivuotiset sinnittelevät lumettomalla kivellä vain pieninä siemeninä.

Mutta miten kasvit ovat levinneet tänne, yli järven? Pihatattaren, kylänurmikan, jauhosavikan ja pelto-orvokin siemenet ovat pieniä kovia pähkylöitä, joilla ei ole lenninhaivenia tai muita erityisiä leviämiskommervenkkejä. Lokeilla on tapana norkoilla keväisin ennen pesimäaikaa vastaäestetyillä pelloilla, mistä rikkakasvin siemeniä on tarttunut niiden jalkoihin. Toisinaan lokin asuttamilta kiviltä löytyykin jopa viljelykarkulaisia, kuten tomaattia tai maksaruohoa.

Lintujen merkitystä kasvien levittäjinä ei voi mitenkään väheksyä.

Luopioinen, Kukkia, Läyliä. 6.7.2013.