Laipanmaaksi kutsutaan Kangasalan ja Pälkäneen, muutama vuosi taakse neljän pitäjän, takamailla sijaitsevaa 15000 hehtaarin laajuista metsäteollisuuden raaka-aineen tuotantoaluetta. Erämaaksikin sitä on joskus sanottu mutta ei enää, sillä alueelle on järjestyksessä rakentuneet tieverkosto, kesämajat, sähkölinjat ja ympärivuotiseksi varustetut omakotitalot. Metsäksikään sitä ei enää oikein kehtaa kutsua, koska puustoiset biotoopit ovat monin paikoin näkymättömiin hävitetty. Laajalle alueelle mahtuu aika monta kasvilajia jään sulamisen aikaisista viime vuonna saapuneisiin. Niistä pieni osa pääsee valokeilaan seuraavassa:
Metsät
Laipanmaassa on kaksi pääpuulajia: kuusi ja mänty. Näiden yleisyysmuutoksia voisi tarkemmin selvittää metsäinventointitiedoista, niistä ensimmäiset ovat jo sadan vuoden takaa. Kuusi taitaa olla yleistymässä, koska laikutus ja kuusen istutus on hakatun aukion metsittämisessä ylittänyt kaikki muut menetelmät. Koivuja kasvatetaan taloudellisessa mielessä varsin vähän ja muita lehtipuita ei ollenkaan. Vanhoja yksittäisiä haapojakin on enintään niukasti ilmeisesti "vainovuosien" jäljiltä.
Hieman yllättävä uutuus alueen puulajistossa on tammi, jonka taimia löysin tänä vuonna aivan metsän sydämestä. Olettaen, että eläimet eivät kuljeta isoja terhoja kilometrien matkoja, tammi saattaa kuitenkin olla näin leviämisen alkuvaiheessa ihmisen tuoma.
Vanhoista metsistä on Laipanmaassa jäljellä enää vähäisiä sirpaleita Kuhmalahden puolella, toisaalta se ei ole ollut niinkään kasvien kuin muiden eliöiden tappio. Kuhmalahden Saunakankaan vanhojen metsien suojelualueelta on inventoinnissa löydetty harvinaisia jäkäliä kuten kanadanluppo (Bryoria fremontii), korpiluppo (Alectoria sarmentosa) ja raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria). Herkkien jäkälien ohella ihmispakoista metsäflooraa Laipanmaassa ovat esimerkiksi yövilkka, harajuuri ja ketunlieko. Niiden yleisyysmuutoksia on vaikea arvioida nykytiedoilla.
Vaiennutta vanhan kuusikon huminaa. Pälkäne.
Lehdot
Viime jääkauden aikaan ylimääräiset ravinteet ovat huuhtoutuneet pois Laipanmaan ylängöltä, joten metsät ovat keskimäärin selvästi ympäröiviä seutuja karumpia. Hapanta peruskalliota parempaa kivilajia vaativia saniaisia, karvakiviyrttiä ja haurasloikkoa, olen nähnyt vain muualta matkustaneen siirtolohkareen kyljellä. Jopa tummaraunioista kasvaa Hirvijärven Tulivuorella vulkaanisen syväkiven paljastumassa.
Runsaimmin rehevää lehtokasvistoa, mainittakoon kotkansiivet, löytyy pienistä purolehdoista. Esimerkiksi jalompien puulajien kuten metsälehmuksen kasvupaikkoja on monissakin purolehdoissa. Yleisempää lehtokasvistoa, esimerkkilajeja sinivuokko, kevätlinnunherne, metsävirna ja valkolehdokki, esiintyy siellä täällä monilla lehtomaisilla kankailla.
Laipanmaan lehtojen ja koko kasvimaailman ehdottomasti suurin harvinaisuus on Suomessa huippuharvinainen, silmälläpidettävä ja rauhoitettu hajuheinä. Se kasvaa kahtena ei kovin laajana mutta elinvoimaisena esiintymänä synkässä puronvarsilohkareikossa alueen kaakkoislaidalla. Vahlajärven kasvupaikka on löydetty lähes 30 vuotta sitten, mutta itse heinä on relikti jostain vuosituhansien takaa ja viileänkostea puronvarsi on luonut sille muuttumattoman elinlokeron.
Vaikka purolehtoa ei ole kelpuutettu lehtojensuojeluohjelman kohteeksi, on sen säilyminen tuntunut turvatulta "ykkösluokkaisena" metsälakikohteena, ei vain purona vaan myös erittäin arvokkaana lehtona. Ikäviltä yllätyksiltä ei enää koskaan voi välttyä, kun lähtee taivaltamaan aiemmin tuttuihin maastoihin. Tänä vuonna runsaamman hajuheinän kasvupaikan viereinen metsä on hakattu aivan puronvartta myöden. Puroa verhoamaan oli jätetty yhdestä viiteen metrin leveydeltä puustoa kuin kansallisesti ja kansainvälisesti kestävän metsänkäytön vakuudeksi. Vaikka metsä kasvaa uudelleen ja hajuheinän kannalta tärkeä kostea pienilmasto ei turmeltuisi, niin ainakin puronvarsilehdon hämyinen tunnelma on pitkäksi aikaa pilalla.
Hajuheinä (Cinna latifolia)
Suot
Laipanmaan suot ovat yleisesti karuja rämeitä, joiden järjestelmällinen ojittaminen on vähentänyt suokasviston yleisyyttä, muttei ole kokonaan hävittänyt sitä. Hienointa rämekasvistoa ovat paikallisesti harvinaiset vaivero ja vaivaiskoivu. Vaivero kasvaa vain Iso-Laippa-järven rannoilla, vaivaiskoivu on ihan yleinen ainakin Vuortensuon ympäristössä. Soista parhaiten luonnontilaisina ovat säilyneet metsälampien rantanevat. Niillä kasvaa paikoin esimerkiksi harvinaisehko pitkälehtikihokki yleisemmän pyöreälehden seurassa. Myös leväkkö kasvaa ainakin Laipanmaan itäpuolella monen pienen järven hyllyvällä rantanevalla.
Ja lopuksi tulokaskasvit
Laaja metsätieverkosto on kuin suonisto, jota pitkin uudet satunnaiset ja vähemmän satunnaiset kasvilajit leviävät. Yleisimpiä rikkakasveja Laipanmaan metsäteillä ovat piharatamo, peltohatikka ja savijäkkärä. Näistä savijäkkärä on runsastunut ainakin Luopioisten puolella kaikkialla, niin että sen esiintymistiheys lähenee sataa eli se kasvaa joka ikisellä ruudulla. Metsäteiden pinnoille ilmaantuu helposti sorakuormien mukana tiettyjä hiekansuosijakasveja. Laipanmaassa selvästi aiempiin havaintoihin nähden yleistyneitä ovat punasolmukki ja viherjäsenruoho. Punasolmukki on alueen itäpuolelta katsottuna jopa ihan tavattoman yleinen eikä aina ihan satunnainen, yhdellä Sahalahden puolen metsätiellä sitä kasvaa suurina mattoina.
Vilkkaan liikenteen mukana metsäteiden kääntöpaikoille ja hakkuuaukkojen reunoille näyttää leviävän hetkellisesti myös monia typpihakuisia peltorikkakasveja, parhaimmillaan vaikkapa otavalvattia ja savikkakasveja. Maisemarakenteen muutoksesta monet eniten hyötyvät kasvit ovat avoimien paikkojen ja typen hakijoita sekä ennen muuta niiden leviäimet helposti matkustavia. Mykerökukkaiset! Muun muassa ohdakkeet, valvatit, sauniot, pujot eikä unohdeta villakoita.
Villakoista hakkuualoille vyöryvät kaikki kolme Sydän-Hämeessä vakiintunutta lajia. Peltovillakko on vanha peltorikkakasvi ja sittemmin alkanut levitä mustikkakankaiden paikoille. Tahmavillakko on saapunut alueelle 1980-1990-luvuilla ja leviää erittäin yleisesti soran mukana metsäteille. Laipanmaassa sen tapaa jo lähes kaikkialla, metsäteiden lisäksi toisinaan paljastuneella kangasmaalla. Kaikkein uusimpia tulokkaita niin Sydän Hämeen kuin Laipankin kasvistossa on kalliovillakko, joka on vasta kuluvan vuosituhannen kummajainen.
Toistaiseksi kalliovillakko on ruutukartoituksissa merkitty koko Pälkäneen puoleisessa Laipanmaan osassa vain yhdelle ruudulle, mutta kasvihavaintoja kertyy epätasaisin väliajoin. Joka tapauksessa laji on viimeistään tähän vuoteen mennessä valloittanut koko alueen ja kasvaa ihan Laipanmaan ytimessäkin Rajalan kämpän nurkilla. Paitsi että kalliovillakkoa on jo jokseenkin jokaisella vasta hakatulla laajalla aukealla, on se jossain myös erittäin runsaslukuinen. Kalliovillakon leviämistä on mielenkiintoista seurata. Se ilmestyy kuin tyhjästä laikutuksessa paljastuneelle moreenille ja risukasojen pohjille, mutta yksinkertainen selitys siemenen saapumistavalle on työkoneet. Kuhmalahdella sitä on tullut paljon myös luultavasti soran mukana metsäteille ja ei ihan selvästi voi sanoa, missä se on kasvanut ensin.
Villakkopöheikkö hakatussa metsässä, kalliovillakon (Senecio sylvaticus)
joukossa muutama tahmavillakko (Senecio viscosus).
Leviävien asterikasvien joukossa saattaa olla hyvinkin eksoottisia tulokkaita. Tänä kesänä löysin Rautajärven Kaivokorvesta metsätien reunalta todennäköisesti jänönsalaatin uuden kasvupaikan. Kalliovillakon perässä hakkuuaukkoihin on hiipimässä kanadankoiransilmä, joka on Sydän-Hämeessä kaikkein uusimpia kasvitulokkaita. Ensimmäisen kerran tapasin sen tällaiselta paikalta Rautajärvellä 2010 asutuksen läheltä. Kanadankoiransilmä vasta hakee jalansijaa alueen kasvistossa, ja voi se jäädä kalliovillakkoa epävakiintuneemmaksi satunnaiskasviksi. Menneiden aikojen tiettömässä korvessa en vielä ole tätä Amerikan kasvia nähnyt.
