lauantai 21. joulukuuta 2013

Vuoden kasvit

Kasvivuosi 2013 kurkottaa kohti loppuaan. Mennyt kausi oli jälkeen ajatellen niin antoisa, että on todella paikallaan palata vielä sen huippukohtiin. Kasvipuuhasteluni keskittyivät aiempaa enemmän puutarhakasvien keräilyyn ja tunnistamiseen, niinpä luonnonkasvien tutkailu on ajallisesti joutunut vähemmälle. Retkikohteina tällä saralla olivat muun muassa Pälkäneen Luopioisten puolisko, Vantaa ja Naantali. Vähästäkin paneutumisesta huolimatta saalis on ollut aika muikeaa. Lähes selittämättömältä tuntuu, miten osumatarkkuus on noin kehittynyt ensimmäisten vuosien yli-innokkaista ajoista.

Varhain jalkeille
Ei pitänyt viime kevät hoppua. Silti täsmälleen ajoitetun lähtökiihdytyksen ansiosta pääsin ottamaan varaslähdön kasvikauteen ja kuvaamaan ensimmäistä leskenlehteä (Tussilago farfara) jo talviseen aikaan, tarkalleen 25.3., vain muutaman päivän viime vuotta myöhemmin. Maaliskuun pakkasissa keväänmerkit olivat sen verran kortilla, että jopa eteläinen lehdistö tarttui vinkistä epätavallisesti kasviaiheeseen:
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kevaan_ensimmainen_leskenlehti_loytyi_katso_kuva/

Kotinurkat tutuiksi
Aina toisinaan kuvittelin jo nähneeni kaikki kotitonttini putkilokasvit, mikä sitten osoittautui vain utopiaksi. Menneen kesän tulos olikin peräti neljä uutta luonnonkasvin määritelmään osuvaa lajia Rautajärvellä. Aivan huipputapaus oli Rautajärven laitumelta löytynyt, valtakunnassa uhanalainen etelänhoikkaängelmä (Thalictrum simplex ssp. simplex), jonka löydöstä raportoin heinäkuussa. Kesän tuorein heinä oli mäkikattara (Bromus hordeaceus) ja oudoin tapaus rauhoitettu lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) omassa puutarhassa. Syksyn väriläiskänä oli mongolianvaahteran (Acer tataricum ssp. ginnala) vesa metsässä. Lisättäköön tähän että törmäsin sittemmin odottamatta lehtoneidonvaippaan myös Hattulassa - Kasviatlaksen viime tiedot kasvista siellä ovat yli sata vuotta vanhoja, vaikka Hämeen rehevillä lehtomailla ollaankin.

Pysyvää on muutos
Puutarhakarkulaisista jyräävät Rautajärvellä (jättipalsamin, Impatiens glandulifera, lisäksi tietysti) eräät puuvartiset lajit. Esimerkiksi vuorijalavan (Ulmus glabra), aitaorapihlajan (Crataegus grayana) sekä siperianpihdan (Abies sibirica) laajenevasta elinpiiristä kertyi uusia havaintoja. Muista kasveista ehkä jännin leviäjä tänä vuonna oli soratulokas ketotuulenlento (Filago arvensis).

Satunnaista eksotiikkaa
Satunnaiskasvien metsästys on aina yhtä seikkailua ja löytämisen riemua. Vantaan Tikkurilassa tapasin kesällä joutomaalta viimein kelta-aulion (Abutilon theophrasti), alkujen lounaisaasialaisen kauniin keltakukkaisen "rikkaruohon". Vähän myöhemmin samassa kaupungissa ihmettelin vanhan maankaatopaikan kirjavaa kasvistoa liperistä (Levisticum officinale) maa-artisokkaan (Helianthus tuberosus) ja törmäsin uuteen karkulaiseen, otahämähäkkikukkaan (Cleome hassleriana). Se on puutarhan ryhmäkasvina tuttu, mutta villinä hyvin satunnainen erikoisuus, Kasviatlas merkitsee sen kahteen paikkaan Suomessa. Erikoisenmuotoisin kukin erottuva Cleomaceae-heimon laji on kotoisin niinkin kaukaa kuin Etelä-Amerikan keskiosista.

Kiehtova tuulahdus menneen ajan kasvimaailmasta oli Naantalin vanhassa kaupungissa kukkinut kylämalva (Malva pusilla). Kylämalva noussee pinnalle enää niin harvoin, että sen näkeminen on todellista onnenkauppaa. Edellinen vahvistettu havainto täältä oli 1940-luvulta. Samalle retkeille osui myös jokunen muu harvinainen vanhan kulttuurin kasvijäänne sekä huomiota herättävinä valkeina mattoina kukkinut juovakannusruoho (Linaria repens), purjelaiva-ajan matkalainen. Mainittava tapaus on myös Pälkäneellä harvinaisen karkulaisen rataneidonkielen (Echium plantagineum) havainto, josta kirjoittelin elokuussa.