Ei ollut ensimmäinen kerta, kun äkillinen sadekuuro yllätti kesken sinne ja tänne suuntautuneen luontoretken. Kesän aiemmilla taivalluksilla jo tarpeeksi kostuttuani kiirehdin aukealta suojaan lähimpään katveeseen. Jouduinpa pian sellaiseen ryteikköön, että vesipisaroita oli mahdotonta väistellä. Tiheän lehtopensaikon, tuomea, taikinamarjaa, pohjanpunaherukkaa ja lehtokuusamaa, takana pilkotti seinä. Pystysuoraksi nouseva kallio jonka peitti kauttaaltaan vihreä kasvimassa. Kosteat ja varjoisat raot olivat aivan otollisia monelle saniaiselle: kivikkoalvejuurelle kallioimarteelle, metsäimarteelle, tihkupaikan näyttävälle korpi-imarteelle ja ympäristöstä poikkeavan kivilaadun osoittaville haurasloikolle ja karvakiviyrtille. Vallan rehevän paikan lajeista muodostui kukkivakin ruohokasvisto: lehto-orvokkia, mustakonnanmarjaa, lehtosinilatvaa, lehtoimikkää, tummasyyläjuurta, vuohenputkea, lehtivirmajuurta, lehtoarhoa ja isonokkosta muun muassa. Hienoin kaikesta oli silti syvään varjoon jäävä yhtenäisen sammalikon verhoama vihreän sileä seinämä, jota seisahduin nyt katselemaan. Aivan läheltä huomaa sen todella monipuoliseksi, lukemattomien lehtisammallajien mosaiikiksi. Ne eivät olleet tavallisista tavallisimman metsäkallion seinä- ja kerrossammalia vaan paljon pienempilehtisiä, hentoja ja samettimaisia, pesäkkeettöminä ulkomuodoltaan hyvin lähelle toistensa näköisiä. Riemastuneena nypin mukaani sammaltuppoja näytteeksi.
Suomenkielisen määritysoppaan puuttuminen lienee asettunut esteeksi sammaliin perehtymiselle. Toisaalta muistan määrityksen haasteet, toisinaan joutuu työntymään solujen mittakaavaan asti löytääkseen lajien eroavuudet. Nyt tyydyin tutkimaan sammalsaalista vain yksinkertaisesti selailemalla kuvitettuja yleisoppaita. Näyttävät löytöni olevan enimmäkseen tavallisia lajeja, mutta ehkä se jokin harvinainen jäi vielä tunnistamatta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti