Kasvit.: Rautajärven niittyjen kasvisto

Etelä-Hämeessä, Pälkäneellä, entisten Luopioisten alueella, Rautajärven kylässä, samannimisen talon ympärillä sijaitsee niittyjä ja luonnonlaitumia (kartta 1), joille on vuosisatoja kestäneen laidunnuksen, kulttuurikäytön ja monimuotoisen maisemarakenteen ansiosta muodostunut hyvin monipuolinen kasvisto. Laadin yhteenvedon näiden alueiden merkittävimmistä putkilokasvilajeista, jotta oikea tieto dokumentoituu virheellisen sijaan.


Kartta 1. Niittyjen sijainti.

Kartan alueet A ja C on huomioitu Pirkanmaan perinnebiotooppiselvityksesssä maakunnallisesti arvokkaana kohteena vuonna 1996 (Pirkanmaan perinnemaisemat: Alueelliset ympäristöjulkaisut 125). Tuolloin on havaittu kuusi sellaista kasvilajia, jotka on luokiteltu uhanalaisiksi tai Pirkanmaalla huomionarvoisiksi (julkaisussa taulukot 5.3, 5.4 ja 5.5.). Tämän jälkeen niityiltä on eri tutkimuksissa löytynyt runsaasti uusia lajeja ja kun myös kaikki alueet otetaan lukuun, julkaisun mukaan huomionarvoisia kasveja esiintyy 16 lajia, jotka ovat niityillä ja kedoilla kasvavia ruohoja. 1990-luvun jälkeen lukuisat perinnebiotooppien kasvit ovat edelleen taantuneet ja uhanalaistuneet sekä hoidetut alueet vähentyneet, joten Rautajärven niittyjen merkitys harvinaisten niittykasvien elinpaikkana lienee kasvanut.

Kartan niitty A on selvästi arvokkain ja sieltä löytyy eniten merkittäviä lajiesiintymiä. Alueen eteläpää on silmäänpistävästi ylitypettynyttä joutomaata, jota peittävät isonokkonen, hevonhierakka ja yksivuotiset kookkaat rikkakasvit. Kostean joenrantaniityn ja kivisen rinteen jälkeen se muuttuu pienruohoniityksi, jossa on ketomaisia laikkuja. Reunoilla on mänty- ja lehtipuuhakaa. Parhailla paikoilla pienruohoniitty on hyvin monilajista kukkaniittyä, jossa vallitsevien kasvilajien kirjo on lukuisa, muun muassa särmäkuisma, heinätähtimö, tuoksusimake, metsäapila, poimulehdet, kissankello, harakankello, ketoruusuruoho, ahopukinjuuri, ahomansikka ja huopakeltano. Suurin osa merkittävästä lajeista kasvaa niityn keski- ja pohjoispäässä puiden välissä olevalla kaistaleella ja viereisen Murronkulmantien reunalla hiekkaisella törmällä.

Perinteisen maankäytön luoma maisema.

Alue B on rehevää, ajoittain tulvivaa suoniittyä. Alueen C pohjoispuoli on historiallista laidunniittyä, josta osa on tuhoutunut tienoikaisussa 1970-luvulla. Kaakkoisnurkka on ollut puistometsikköä, josta on jäljellä enää muutama maisemaa hallitseva koivujättiläinen. Rautajärveen rajoittuva vyöhykkeinen luhta- ja rantaniitty kattaa laajan osan. Alueilla C ja D ranta- ja luhtakasvistoon kuuluvat muun muassa jokileinikki, ojaleinikki, konnanleinikki, luhtakuusio, luhtatädyke, rantanenätti, rantakanankaali, säderusokki, ketohanhikki, keltakurjenmiekka, lamparevesikuusi ja niittymaarianheinä.

Alue D on vaihtelevaa, avokalliosta mutalammikoihin ja märistä niityistä tiheään kuusikkoon. Huomionarvoinen lajisto keskittyy luoteisreunaan, missä on runsaslukuisena vanhakantaista pihakasvistoa, kuten pikkutakiaista, valkopeippiä, kylämaltsaa ja hiirenhäntää. Viereisen kalliomäen aikaisemmasta ketokasvistosta suurin osa on hävinnyt kuusikon varjostukseen.

Alue E koostuu laajasta avokalliosta ja tuoreesta-kuivasta niitystä sen ympärillä. Niityn kuivilla kohdilla kasvaa valtalajina mäkikauraa, mikä on on hyvin erikoista, mäkikauran esiintymisen indikoimaa rautakautista asutusta ei tunneta Rautajärveltä. Kalliokummulla kasvaa pieniä yksivuotisia ketojen kevätkukkijoita sekä toista oletetusti muinaisasutukseen kytkeytyvää lajia nurmilaukkaa.

Monilajista kukkivaa niittyä, edessä keltamataraa, Galium verum. Rautajärvi 23.7.2014.

Luetteloidut lajit on havaittu vuosina 2009-2014, paitsi vanhat. Osaa näistä kasveista kasvaa vähän tai runsaasti myös kartan 1 osa-alueiden ulkopuolella, enkä ole eritellyt näitä esiintymiä.

Suomessa uhanalaiset lajit: