maanantai 12. elokuuta 2013

Ratamoneidonkieli alias piiankieli

Luonnonkasvien perässä varta vasten tehdyt löytöretket ovat jääneet kovin vähiin kesän aikana, ainakin maaseudulla ollessa. Kun nyt sitten kerran tulin lähteneeksi, valikoitui kohteeksi mielipaikkani, sellaiset maaläjä- ja joutomaat, jotka saattavat palkita kaiken uuden etsijän muuta maastoa vähemmällä vaivalla. Joillekin näille paikoille vain sattuu joka vuosi yhä uusia kasveja, joista napsia vaikka huippuhavaintoja kasvistuslokeihin. Juuri Luopioisissa ei tosin näitä paikkoja ole järin monta. Kirkonkylällä käväisin pikaisesti yhdellä kentällä päätien ja Vohlisaarentien risteyksen tuntumassa, jonne oli kipattu sekalaisia maa- ja risukasoja. Vain pieneksi poikkeukseksi kaikessa mitäänsanomattomassa ponkaisi yksittäinen sinikukkainen lemmikkikasvi. Nappasin kuvan joutaakseni häipyä. Vasta vähän myöhemmin rupesin pohtimaan kasvin identiteettiä.

"Eihän se olekaan raunioyrtti eikä rasti, joita täällä päin löytyy karheavartisista ja torvikukkaisista lemmikkikasveista. Neidonkielikö? Habitus ei vain ole lähelläkään niitä kyläneidonkieliä, joita yhä useammin ja useammin näkyy tienreunoilla pikkuisen etelämpänä. Entä se toinen Echium-laji, joka on kyllä tosi harvinainen?"

Neidonkielen tyypillinen kukka.

Oli palattava tarkistamaan. Sininen kukka on selvästi vastakohtainen (ei siis säteittäin symmetrinen), mikä jo rajaa pois kaikki muut lemmikkiheimon lajit paitsi neidonkielet. Teriössä on pitkiä ohuita karvoja lähinnä suppilon kulmissa ja reunoissa. Heteistä kaksi on muita pidempiä. Määritys varmistunut, ratamoneidonkieli!

Ratamoneidonkieli (Echium plantagineum), toisinaan myös piiankieli, on jostain Euroopan suunnasta kotoisin oleva yksivuotinen lemmikkikasvi, jota myös kesäkukkana viljellään. En ole sitä koskaan puutarhoissa nähnyt, mutta laji näyttää kuuluvaan usean siemenliikkeen valikoimiin. Kovin perinteinen koristekasvi se ei liene tai on muuten myöhäisvilliintynyt. Kasviatlaksen 2012 yhdeksästä havaintopisteestä kahdeksan on 1990-luvulta alkaen. Jonkun puutarhassa kasvi on päässyt siementämään tarpeeksi levitäkseen omille teilleen. Toisaalta mitä luultavimmin satunnaiskasvina ratamoneidonkieli on hävinnyt jo ensi vuodeksi.

Ratamoneidonkieli (Echium plantagineum). Luopioinen kk. 8/2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti