Keskellä hämäläistä järvenselkää jököttää isohko lohkare. Kiven pintaa verhoaa enimmäkseen kirjava joukko pieniä rupijäkäliä. Ne ovat todella ääriolosuhteiden sieniä, leväasukkiensa puolesta hivenen kasvejakin, ja kestävät avaran kiven kovat olot, kesällä paahteen, säteilyn ja kuivuuden, talvella tuulen ja pakkasen ilman lumisuojaa. Kiven päällä on pieni kolo, jossa lokki pesii ajoittain. Vanhoista pesätarpeista on kertynyt juuri sen verran humusta, että muutama putkilokasvikin on asettunut vesistön ympäröimän kiven eliömaailmaan. Siinä kasvavat pihatatar, kylänurmikka, jauhosavikka ja pelto-orvokki. Ensiksi mainittu on vielä epätavallisen kookaskin, sillä typen runsaus kuuluu erikoisen kasvupaikan harvoihin etuihin. Jos kesä olisi kuiva, kasvit olisivat paahtuneet ruskeiksi jo heinäkuuhun mennessä. Talven yli nämä yksivuotiset sinnittelevät lumettomalla kivellä vain pieninä siemeninä.
Mutta miten kasvit ovat levinneet tänne, yli järven? Pihatattaren, kylänurmikan, jauhosavikan ja pelto-orvokin siemenet ovat pieniä kovia pähkylöitä, joilla ei ole lenninhaivenia tai muita erityisiä leviämiskommervenkkejä. Lokeilla on tapana norkoilla keväisin ennen pesimäaikaa vastaäestetyillä pelloilla, mistä rikkakasvin siemeniä on tarttunut niiden jalkoihin. Toisinaan lokin asuttamilta kiviltä löytyykin jopa viljelykarkulaisia, kuten tomaattia tai maksaruohoa.
Lintujen merkitystä kasvien levittäjinä ei voi mitenkään väheksyä.
 |
| Luopioinen, Kukkia, Läyliä. 6.7.2013. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti