Kaupunkimetsä

Omalla asuinalueellani pohjoisimmassa Helsingissä on juuri parhaillaan menossa niin sanottu kaupunkirakenteen eheytys. Kunkin asukkaiden käyttämän ulkoilumetsän reunasta nakerretaan tontti kerrostalolle tai parille. Onneksi, ainakin omaksi onnekseni, näidenkin hävittämisen jälkeen löytyy vielä jonkinmoista lähiluontoa: teiden väliin jääneitä metsikkökaistaleita, pensaikoita teollisuusalueiden laidoilla ja jopa yksi oja, jossa kesälläkin virtaa vettä. Käsitykseni mukaan tällaiset pienet puustoiset biotoopit ovat jääneet rauhaan, koska ne ovat liian pieniä tai sopimattomalla paikalla rakentamisen kannalta. Niiden tulevaisuudesta ei kuitenkaan voi tietää, voi olla, että parissa kolmessa vuosikymmenessä kaupungin teitä täytyy leventää autoliikenteen lisäännyttyä, ja metsikön rippeetkin jäävät alle.

Koska olen hyvin kiinnostunut kasviston muutoksista aikaulottuvuudessa melkein millä tahansa laikulla, olen suunnitellut kasvilajiston dokumentoinnin lähimetsiköissäni kesän aikana. Lajiluetteloakin hienompi tapa olisi kasvinäytteiden prässääminen, jos viitsisin. Olisihan sitten näytteet muistona, että vuoden 2050 asfalttierämaan paikalla on joskus ollut jotain vihreääkin. Kasvilajistonsa puolesta tykkäämäni metsäkaistaleet eivät tietenkään ole erikoisia. Niissä kasvaa ihmisenkestävää metsälajistoa, typensuosija-”rikkaruohoja” sekä omakotitalollisten puutarhoistaan ehkä tahattomasti levittämiä koristekasveja. Luultavaa on, ja mielenkiintoistakin, että tarpeeksi pitkällä aikaskaalalla asutuksen viereisten metsiköiden kasvistossa näkyvät myös puutarhanhoidon vaihtuvat trendit ja lajit.

Tavallisenoloinen metsikkö esikaupungissa parin tien puristuksessa ei nyt sentään ole luontokohteena ”elämyksellinen” ja ”statuksellinen”. Helsingissä tiedot sellaisista kohteista on koottu tarkkaan, jopa yllättävän tarkkaan, kaupungin luontotietojärjestelmään. (Ja mikä hienoa, runsas luontotietoaineisto on ihan julkisena internetissä. Kasvikartoitusaineistosta pystyin jo etukäteen katsomaan, että jossain metsiköitteni suunnalla on 1990-luvulla tavattu jopa mesimarjaa. Aiemmin etsin pääkaupungin kasvistotietoja kirjasta Helsingin kasvit: Kukkivilta kiviltä metsän syliin - ihan mukava kirja, mutta sen antamilla tiedoilla ei itse pysty löytämään yhtään mitään.) Helsingissä arvokkaiksi luokiteltuja kasvikohteita on jotakuinkin 230, vielä lukemattomien pienten luonnonsuojelualueiden lisäksi. Toisaalta suuri osa arvokkaimmista kasvialueista keskittyy saaristoluontoon, jonka enimmäkseen sotilaskäyttö on pitänyt koskemattomana. Tässä kohtaa pessimisti alkaa miettiä, että taitaa olla juuri se runsas määrä, mikä saa kaavoitusinsinöörin ajattelemaan, että puolet on turhia. Siispä tälläkään vuosikymmenellä edes todella arvokkaat luontokohteet eivät ole välttämättä turvassa kaupungin lihoamiselta. Suutarilan entisen isovesirikon kasvupaikkaa peittää nykyään sorakenttä, jolle nousee rivi kivitaloja rikkaille. Samoin Tattarisuon itäpuolelle on rakenteilla asuinalue, ja jopa näihin päiviin saakka säilynyt oikea metsäkasvisto kämmeköineen liekoineen raivataan sivistyksen tieltä.

Rehevää tesmavaltaista kaupunkimetsää, Helsinki 1.6.2011.