Lehtoneidonvaippa Hangossa

Hankoniemen hämmästyttävän rikas ja pitkään tutkittu kasvisto on lisääntynyt löydettyäni sieltä uutena lehtoneidonvaipan. Retkeillessäni Koverharissa tuli vastaan odottamattomasti kookkaita orkideoita mäntykankaalla. Ensimmäisellä vilauksella punaiset kukat toivat mieleeni suoneidonvaipan, jota Epipactis-suvun lajeista on aiemmin Hangosta löydetty. Orkidean sikiäimet olivat kuitenkin muodoltaan ja väriltään suoneidonvaipalle sopimattomat. No, kasvihan oli oikeastaan kuin ilmetty lehtoneidonvaippa, paitsi että se oli vahvemmin punakukkainen ja kukinnoltaan tiheämpi, kuin koskaan aiemmin näkemäni. Lehtoneidonvaippa kotiutuu ilmeisen helposti karullekin maaperälle, jos ilmasta sataa lisää ravinteita. Tässä tapauksessa kasvualustan lannoittajana toimi luultavasti läheisen terästehtaan kuonapöly. Aiemmin olen löytänyt lehtoneidonvaipan hyvin samankaltaiselta paikalta myös Sipoon Kalkkirannassa.

Lehtoneidonvaippa on Hangossa tulokaskasvi samaan tapaan kuin tummaneidonvaippa, suoneidonvaippa on kuitenkin katsottu alueella jopa alkuperäiseksi. Laji on tässä tapauksessa niin sanotusti alkuperäisuustulokas, joka on välillisesti ihmistoiminnan vuoksi voinut laajentaa levinneisyyttään. Kuinka ollakaan, myös tummaneidonvaippa löytyi lopulta ihan helposti kuvattavaksi. Sekin spontaanina havaintona. Koverharista löysin vielä niin paljon muutakin hienoa, että kasviretki hipoi täydellisyyttä. Kämmeköiden lähellä kasvoikin yksi jättiharvinaisuus, värireseda, joka kasviatlaksen perusteella kasvaa Suomessa enää yhdessä tai kahdessa paikassa.

Epipactis helleborine, Hanko. 21.7.2011.

Epipactis atrorubens, Hanko. 21.7.2011.

Reseda luteola, Hanko. 21.7.2011.

Piikkisalaatti

Ensikohtaaminen piikkisalaatin kanssa saattoi aiheuttaa pienen riemunkiljahduksen. Paikka oli Suutarila Helsingissä ja aika viime elokuu. Sitä vain kasvoi, pitkä rivi muhkeita yksilöitä korkearuohoisella joutomaakaistalla pyörätien vieressä. Paitsi että kasvi on ulkomuodoltaan erikoinen lehtisalaatin lähisukulainen, en myöskään ole tottunut löytämään pääkaupunkiseudulla läheskään saman luokan kasviharvinaisuuksia (vaikkapa joka sadannen neliökilometrin) kuin Sydän-Hämeessä.

Pian sitten jo huomasinkin, että piikkisalaatti oli tietyllä alueella Suutarilan ja Ala-Tikkurilan välillä aivan tavallinen kasvi tienvarsilla. Yhdellä retkellä esiintymäpisteitä kertyi muistiin roppakaupalla. Yksittäisenä löysin piikkisalaatin myös Hermannin Kyläsaaresta entisen satama-alueen liepeiltä ja Vantaan puolelta Keravanjoen varrelta.

Tänä vuonna piikkisalaatti onkin edelleen innostunut Helsingin pohjoisnurkassa ja on kylväytynyt joka puolelle, mistä vain löytyykin möyrittyä hiekkamaata. Ihan tuoreeltaan huomasin ainakin samanveroiset salaatistot Malmilla, Falkullan ja Ala-Malmin välisellä alueella.Varsinkin rakenteilla olevan Ormuspellon kuivilla soramurskekentillä oli salaattia tiheästi. Tuolla alueella olen liikkunut paljon ennenkin, mutta silloin ei mitään erikoisempaa kasvistoa ole näkynyt. Sivujuonteena kerrottakoon, että sorakenttä oli odottamattomasti yllättävän monilajinen, 90 kasvilajia 0,2 hehtaarin alalla. Joukossa oli joitain mielenkiintoisia lajeja kuten vata, jota en ole ennen joutomaakasvupaikalla tavannut sekä karulla kivimurskalla kasvamiseen erikoistunut leijonankidan pikkusisko kissankita.

Edellä mainitun retken jälkeen ajattelin, etten enää yllättyisi, vaikka piikkisalaattia kasvaisi missä ja miten paljon tahansa. No niinhän sitä kasvoikin. Vantaalla näkyi kehä kolmen liepeillä laajoja kasvustoja kilometri kilometrin perään. Ajan säästämiseksi päätin lopulta, että yhden kasvuston merkitseminen neliökilometriä kohti saa riittää. Huomion arvoisesta on, että Vantaan kasvit -kirja tuntee piikkisalaatin vain yhdestä paikasta 1990-luvulla.

Yhteenvetona voisi todeta, että piikkisalaatti kasvaa runsaana useilla alueilla pääkaupunkiseudulla, joilta sitä ei aiemmin tunneta ja on myös roimasti lisääntynyt. Miksikö? Välimerenilmastosta kotoisin oleva salaatti epäilemättä nauttii täysin siemauksin 2010-luvun tyylisistä kuivista ja huippukuumista kesistä. Ahaa, ei yksin talvien lämpeneminen vaan myös kesien kuumeneminen levittää uusia lajeja pohjoiseen.

Kämmeköitä!

Orkideahulluus herättää itsessäni toistaiseksi enemmän ihmetystä kuin intohimoa. Siltikin aina kun löytää uudesta paikasta minkä tahansa kämmekkäesiintymän, tuntee löytäneensä jotain tavanomaisesta kasvimaailmasta poikkeavaa. (Sitä paitsi kämmekät eivät tule vastaan tienvarsilla, kuten monet muut erikoiset kasvit, vaan niillä on jokin selittämätön taipumus kasvaa usein vaikeimmin saavutettavissa paikoissa, kuten korpiryteiköissä ja saarissa.) Tämä juttu onkin omistettu maailman monimuotoisimman kasviheimon lajeille.

Suomen 35 kämmekkälajista kaikkiaan 15 on joskus löytynyt Pälkäneen itäosasta, entisestä Luopioisista. Kolmea yleisintä lukuun ottamatta, yövilkkaa, maariankämmekkää ja valkolehdokkia, kaikki kämmekkälajit taitavat olla Kaakkois-Pirkanmaalla jo niin harvinaisia, että niiden löytäminen luonnosta vaatii tuuria, ellei lähde entuudestaan tutkituille poluille. Alueen kämmeköistä kolmasosa on rauhoittamattomia, kahden yleisen lisäksi ne "mitättömimmät" eli harajuuri, herttakaksikko ja pussikämmekkä. Viimeksi mainitutkin ovat kyllä niin vähälukuisia, ettei niitä kerättäväksi asti ole vaan korkeintaan kuvattavaksi.

Yleisimmin löytämäni kämmekkä on maariankämmekkä, se on Suomessa myös heimonsa yleisin, kaikissa eri ulkoasuissaan. Joskus yhdellä kasvupaikallakin on niin monenkirjavia maariankämmeköitä, että liuskakämmeköitä tarkemmin tuntematta voisi luulla lajeja olevan useampia. Maariankämmekän kukinnon koko voi vaihdella muutamasta kukasta (kuvassa) juuri löytämääni 30 sentin tähkälliseen jättiläiseen (kuvassa). Kukinnon värikin vaihtelee täysin valkoisesta punaiseen. Laji löytyy helposti sopivilta keskiravinteisilta metsäsoistumilta.

Dactylorhiza maculata. Pne, Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Dactylorhiza maculata. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011

Toiseksi yleisimmin löytämäni kämmekkä on valkolehdokki, kolmanneksi yövilkka, neljänneksi lehtoneidonvaippa ja viidenneksi ehkä pussikämmekkä. Valkolehdokki ilmestyy milloin minnekin puolivaloisaan lehtomaiseen sekametsään ja katoaa, tai lisääntyy satalukuiseksi. Ihmispakoisin lajeista on yövilkka, joka harvinaistunee vähitellen, koska metsänhoitoon kuuluu nykyään sammaleisen metsänpohjan eli yövilkan lokeron myllertäminen hakkuun jälkeen. Huonommin menee harajuurella, esimerkiksi ainoa oma löytöpaikkani sijaitsee uhanalaisena märässä korpinotkossa kahden hakkuuaukon kulmassa.

Platanthera bifolia. Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Lehtoneidonvaipan löytömäärät Luopioisissa ovat huimasti lisääntyneet viime vuosina. Ties vaikka sen kokonaisrunsaus ei ole vieläkään paljastunut. Itseäni on onnistanut parin vuoden aikana kahdessa Kukkiajärven saaressa. Niiden seurannan mukaan ainakin 2010 oli huippuvuosi lehtoneidonvaipalle. Tyypillinen kasvupaikka ovat vähän erikoinen, tiheän lehti- tai sekametsän niukkakasvinen pohja. Alkuperäiset neidonvaippaesiintymät ovat kuitenkin rehevillä lehtolaikuilla, joilta kämmekkä on siirtynyt kuluneelle maapohjalle. Lehtoneidonvaippa on piilottelijaluonne, jonka kukinta ei aina ole varmaa. Tänä vuonnakin kukkia näyttää tulevan kohtalaisen paljon, tuottamaan etanolipitoista mettä pölyttäjiä humalluttamaan.

Epipactis helleborine. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011



Dactylorhiza incarnata. Luopioinen, Vahdermetsä 21.6.2011

Listera ovata. Orivesi, Sinivuori 22.6.2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 2

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varrella kävellen, paitsi tutkimusalueen keskiväliltä pyöräillen ja merkitty mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) useimmat löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Kirkonkylällä. Tutkittu osuus on Holjan risteyksestä melkein Luopioistentien ja Keskitien pohjoispään risteykseen, yhteensä 3,8 kilometrin matkalla.

Aineisto
Havaitut tienvarsikasvit osuuksittain:

Osuus 1)
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) ja kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens): runsaasti, monessa kohdassa
Kesämaksaruoho (Sedum annuum) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria): kallioleikkauksessa
Muut lajit: keltamaksaruoho (Sedum acre), tahmamavillakko (Senecio viscosus)
Osuus 2)

Pukinparta (Tragopogon pratensis): tien eteläreunalla runsaasti ja tiheästi, tien pohjoisreunalla muutamia

Idänkattara (Bromopsis inermis): melko laaja kasvusto Holjansalmen sillanpielessä Ketokaunokki (Centaurea scabiosa): muutama yksilö pysäköintilevennyksellä
Ukkomansikka (Fragaria moschata): erään kesämökin kohdalla tiheä kasvusto
Muut lajit: kevättaskuruoho, komealupiini, seittitakiainen (Arctium tomentosum)
Osuus 3)
Harjaneilikka (Dianthus barbatus): muutamia erään kesämökin viereisellä ojanpohjalla
Lehtosaarni (Fraxinus excelsior): vesoja isojen puiden vieressä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho
Osuus 4)

Pukinparta: yksittäisenä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho, karvaskallioinen (Erigeron acris)
Osuus 5)
Ukontulikukka (Verbascum thapsus): Jänislahdentien ja Pirttimäentien välissä kuivalla penkereellä
Kevättaskuruoho, keltamaksaruoho, mäkitervakko, lehtoakileija (Aquilegia vulgaris): samalla paikalla kuin tulikukka
Heinäkaura (Arrhenatherum elatius): Kaksi vierekkäistä kasvustoa tulikukan kasvupaikalta vähän itään
Karhunköynnös (Calystegia sepium): laaja kasvusto kosteassa ojassa
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: jäykkänata (Festuca brevipila), peltoretikka (Raphanus raphanistrum), metsävaahtera (Acer platanoides)
Määrittämätön kasvi: lehtiruusuke entisen autosisustamon nurmikolla, mahdollisesti idänukonputki (Heracleum sphondylium)
Osuus 6)
Ketokaunokki: yksittäisenä
Muut lajit: kevättaskuruoho, keltakannusruoho (Linaria vulgaris), jäykkänata, seittitakiainen
7) Evinsalontien risteys
Komealupiini, kevättaskuruoho, mesiheinä (Holcus)

Idänkattara erottuu selvästi muista tienvarren heinistä suurten röyhyjensä vuoksi. 30.6.2011

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi odotettua vähemmän puutarhakasveja, mutta puolestaan enemmän Luopioisten alueella harvinaisia satunnaiskasveja. Tutkitun alueen neliökilometriruudut ovat enimmäkseen kattavasti tutkittuja ja tavattujen harvinaisuuksien, kuten idänkattaran ja pukinparran, kasvupaikat ovat myös entuudestaan tiedossa. Sen sijaan esimerkiksi ketokaunokin kasvupaikat ovat uusia tietoja ja heinäkaura jopa kokonaan uusi laji Luopioisten alueella. Näkyvällä paikalla kasvava heinäharvinaisuus lienee hyvin tuore tulokas. Sen lähimmät tiedetyt kasvupaikat sijaitsevat vanhan Pälkäneen Myttäälässä ja Laitikkalassa.

Heinäkauran röyhykukintoja. 30.6.2011

Pukinparralla on Holjan pysäköintilevennyksen kohdalla maantien eteläreunalla runsas kasvusto 200 metrin matkalla, tien pohjoisreunalla sitä on vähän. Yksittäisenä pukinparta löytyi myös ruutujen 6807:3373 ja 6808:3373 rajakohdasta lähellä kirkonkylää. Raskaat siemenet levinnevät hitaasti maantienvartta, mutta pukinparta näyttää vähitellen laajentavan kasvualuettaan.
Pukinparran voi nähdä kukkivana vain ennen keskipäivää. 30.6.2011

Kevättaskuruoho on aivan tavanomainen koko välillä, muttei kasva kovin tiheästi. Komealupiini on jo hyvin yleinen ja runsas. Toinen voimakkaasti leviävä ns. vieraslaji valkokarhunköynnös löytyi runsaana yhdestä ojasta kirkonkylän kohdalta.

Kuivien ketojen luonnonkasveja löytyi jonkin verran kuivimmilta hiekkaisilta penkereiltä. Eri harakankeltanolajeja (Pilosella) löytyi melko runsaasti. Mäkitervakkoa, karvaskallioista ja ketokaunokkia löytyi kaikkia kohtalaisesti. Ketomaista kasvistoa edustaa useimmin ahomansikka (Fragaria vesca). Nykyään silmälläpidettäväksi luokiteltujen kasvien esiintymiä lienee harvassa, esimerkiksi ketoneilikkaa ei tavattu missään tutkituilla tienvarsilla.

Lupiinikasvusto penkereellä Holjassa. 30.6.2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 1

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varsilla kävellen ja merkitty ylös mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Rautajärvellä, kylän venerannan eteläpuolelta Pohjantien alkupäähän, yhteensä 1,9 kilometrin matkalla.

Aineisto

Kesäkuun 2011 kartoituksen havainnot:

Punainen rasti: Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens)
Punainen pallo: Mesiheinä (Holcus) (alustava määritys)
A) Tien etelä- ja itäpuolen kasvit
1) Peltoretikka (Raphanus raphanistrum), seittitakiainen (Arctium tomentosum), keltakannusruoho (Linaria vulgaris) Rautajärven venerannan levennys

2) Katinlieko (Lycopodium clavatum)

3) Katinlieko

4) Keltakannusruoho

5) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba)

6) Jäykkänata (Festuca brevipila)

7) Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

8) Seittitakiainen

9) Saksanhanhikki (Potentilla thuringiaca)

10) Isomaksaruoho (Sedum telephium) useita kasvustoja 50 metrin matkalla

11) Pölkkyruoho (Arabis glabra

B) Tien pohjois- ja länsipuolen kasvit
12) Jäykkänata

13) Valkoailakki, jäykkänata Ihanainaisten tienhaara

14) Lehtoakileija (Aquilegia vulgaris)

15) Kurtturuusu (Rosa rugosa)

16) Pölkkyruoho

17) Kurtturuusu

18) Jäykkänata pitkällä matkalla

19) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense)

20) Mäkikaura (Avenula pubescens)

21) Mäkikaura

22) Mäkikaura

23) Mäkikaura

24) Mäkikaura

Aiempien vuosien havaintoja, perustuu maastomuistiinpanoihin ja muiden tekemiin kasvistokartoituksiin:

1) Harjaneilikka (Dianthus barbatus) epävarma havainto

2) Luoho (Apera spica-venti) satunnaiskasvi, löytynyt atlas-kartoituksessa 1999 (Tuomo Kuitunen)

3) Poimuhierakka (Rumex crispus) löytynyt atlas-kartoituksessa 1999, kahdella eri neliökm-ruudulla

4) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba) yksittäisenä 2009

5) Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens) kymmenittäin 2010

6) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense) yksittäisenä satunnaiskasvina 2009

7) Rypsi (Brassica rapa) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

8) Kyläkurjenpolvi yksittäisenä 2009

9) Valkoailakki pieni kasvusto 2009

10) Vuohenkello (Campanula rapunculoides) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

11) Peltorasti (Anchusa arvensis) runsaasti kaivetulla hiekkamaalla 2010

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi iso joukko alueella tyypillisesti tienvarsia pitkin leviäviä kasveja, mutta myös hyvin harvinaisia tulokaslajeja. Aiemmin, 1980-luvulla saman tien varsilta on löydetty monia kylvösiemenen mukana tulleita satunnaiskasveja, joista monien ainut löytö Luopioisissa on silloin tehty (Lahtonen 1980). Kuivien ketojen harvinaistuvat lajit (esimerkiksi kissankäpälä) eivät juurikaan Rautajärvellä ole levinneet tienpenkereille, paitsi harakankeltanot (Pilosella), joista runsaan huopakeltanon ohella löytyi korva- ja viuhkokeltano.

Tutkimuksen suurin löytö on epäilty mesiheinä, sillä Luopioisista ei aiemmin ole tavattu Holcus-suvun lajeja. Mikäli kaikki löydetyt tiheät, polveilevakortiset ja pehmeälehtiset heinäkasvustot ovat mesiheinää, osoittautuu se heti löytöhetkellä runsaaksi. Vasta ensimmäiset kasvustot olivat ehtineet kehittyä juuri tähkälle, joten määritys jää vielä epävarmaksi. Vain korren solmuista tiheäkarvaiset yksilöt viittaavat pehmytmesiheinään, mutta myös korren alaosasta kokonaan karvaisia heinäyksilöitä löytyi.

Mesiheinän (Holcus) kasvustoa Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Karvatuntomerkeiltään erilaisia heinäyksilöitä. 28.6.2011

Kevättaskuruoho on hyvin runsas tutkitun alueen eteläpäässä ja löytynee nykyään Rautajärvellä jokaiselta maantienvarren neliökilometriltä. Vuonna 1999 se on havaittu vain yhdellä ruudulla ja kevättaskuruoho lieneekin selvästi 2000-luvun leviäjä. Loppukesään mennessä se on paahteisilla paikoilla kokonaan lakastunut, mikä vaikeuttaa huomaamista.

Jäykkänata on Luopioisissa erityisen selvästi maantienvarsille asettunut laji. Tutkitulla pätkällä se muodostaa hiekkaisille pientareille laaja-alaisia kasvustoja ja näyttää täysin vakiintuneelta.

Komealupiini on 2000-luvun alkuun mennessä levinnyt kaikkialle tien 322 varrella ja muodostaa jo laajojakin kasvustoja. Kuitenkin tutkitulla tieosuudella sitä on vain yksittäinen kasvi.

Valkoailakki on alueella Padankoskea ja Kuohijokea lukuun ottamatta harvinaisuus. Tutkitulla alueella se on tavattu kolmen vuoden aikana jopa neljässä eri kohdassa. Sen kasvustot ovat kuitenkin lyhytikäisiä ja hyvin pieniä.

Kurtturuusu on kotiutunut kahteen kohtaan 200 metrin välimatkalle hiekkaiselle tienpenkereelle ihan ajoradan reunalle. Vuosittainen niitto pitää ruusun hyvin matalana, muttei todennäköisesti estä sen lisääntymistä. Kurtturuusu lienee tarpeen hävittää tienvarrelta, jottei sen leviäminen pääsee ryöstäytymään.

Kurtturuusu (Rosa rugosa) Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Kirjallisuus

* Lahtonen, T. 1980: Havaintoja tienurmetuskasveista Luopioisissa 1980. - Talvikki 4: 34-38

Pihakasviretki

Tulevana viikonloppuna on taas luonnonkukkien päivä opastettuine kasviretkineen. Joskus takavuosina päivänä on myös kannustettu ihmisiä lähtemään omatoimisille pihakasviretkille. Ajatushan on kiva, mutta on taitanut hävitä nopeasti suositummille viihdykkeille. Tänä vuonna koetinkin itse ensimmäistä kertaa mennä ja katsella tutun pihapiirin kasveja uusin silmin.

Lopulta polku johtaa vanhalle kasvimaalle. Siellä kasvavat erikoisuudet ovat juuri ruvenneet kukkimaan. Pihakurjenpolven viime syksynä itäneet ruusukkeet täyttyvät pienistä punavioleteista kukista ja uusia on tulossa roppakaupalla. Myös peltotädyke näyttää tekevän oikein paljon sinivalkoisia kukkiaan. Vaikka nämä kaksi olisivat jollekin toiselle rikkaruohoja muiden joukossa, itse olen koettanut säästää ne harvinaisuuksina ja saaden ne näköjään lisääntymään. Toki ihan sentään oman pihan rikkakasvikokoelma ei ole verrattavissa viime kesänä Pohjois-Karjalassa Kesälahdella näkemääni rautanokkosen, peltokurjennokan, peltorastin, kaalivalvatin ja valkopeipin valtaamaan pihaan.

Tänä kesänä kasvimaan jännittävin kasvi on kuitenkin matalakasvuinen heinä. Yhden yksilön korren yläosa oli pullistunut selvästi, niinettä tähkän voi kaivaa varovasti esille. Sehän on kanarianhelpi. Kanariansaarilta ja Välimeren ympäristöstä kotoisin oleva ruokohelven sukulaislaji. Kanarianhelven siemeniä käytetään yleisesti häkkilintujen ruokana (siis kanariansiemeniä kanarianlinnuille), eikä ihmekään että heinälajia on Kasviatlaksen mukaan Suomessa tavattu satunnaiskasvina kymmenissä eri paikoissa. Ensimmäistä kertaa kanarianhelpi ei kuitenkaan pihapiirissä näyttäydy, sillä siitä on olemassa jo 1960-luvulla silloin koululaisherbaarioon kerätty näyte.

Retkeni lopuksi tutkailen kasvimaan viereisessä rinteessä rehottavia valkopeippejä eli "kuolleen miehen nokkosia". Luopioisissa laji on melko suurikin harvinaisuus, mutta paikallisesti niin runsas, että eksyy vaikka heinäpelloille rikkaruohoksi. Alun perin valkopeippi lienee tuotu rohdoskasviksi. Tietämäni mukaan sitä on ennen käytetty naistenvaivoihin.

Geranium pusillum 17.6.2011

Veronica agrestis 17.6.2011

Phalaris canariensis 17.6.2011

Lamium album 17.6.2011