Himalajankiurunkannus

Elävän kasvikokoelman kartuttaminen on nautinnollinen harrastus. Perennojen keräileminen jopa kutkuttava. Vähitellen mielenkiinto isojen puutarhaketjujen taimiapöytiä kohtaan laimenee. Liian tavallisia ja tylsiä, alkuperättömiä. Ei vain itse kasvi vaan myös sen tarina on keräilijälle tärkeä. Jälleen kesän alussa on suuri ilo seurata, kuinka itse kasvatetut uudet lajit avaavat ensi kertaa kukkansa. Viimekesäiset istutukset kiittävät hoidosta ja huolenpidosta. Parhaillaan esimerkiksi sievät unelmatädykkeen (Veronica gentianoides) ja toukoheidinkukan (Cortusa matthioli) kukinnot.

Suurin mielenkiinto, jopa hämmennys, kohdistuu niihin kasviaarteisiin, joita en koskaan ole kylvänyt taikka istuttanut. Ne eivät ilmaannu tyhjästä vaan historiallisen puutarhan maakerroksiin aika päiviä sitten säilöytyneistä siemenistä. Paperipussissa siemenet saattavat vanhentua kolmessa vuodessa, mutta maan uumenissa monien perennansiementen itävyys näyttäisi säilyvän vuosikymmeniä. Tässä tapauksessa puhutaan ainakin 80, jopa sadasta vuodesta. Siemenpankin talletukset erääntyvät aina silloin, kun kuopaisen maata oikeasta kohdasta.

Erityisesti yksi paikka puutarhassa on antanut lukuisia upeita, kerran jo kadonneita lajeja. Aina vuosittain sen jälkeen kun hävitin vadelmat ja vuohenputket. Juuri vuosi takaperin laajensin myllerrettyä maa-alaa. Sille ilmestyi siemenpankista päivänkakkaraa, akileijaa, ukonhattua, lupiinia, orvokkeja, siperianunikkoa ja ruotsinpitkäpalkoa sekä kaksi mysteeritainta. Tunnistin ne jossain vaiheessa kiurunkannuksiksi, mutta tarkempi määritys jäi vielä avoimeksi. Tänä keväänä kiurunkannusarvoitus alkoi ratketa, kun kukinto tuli näkyviin. Himalajankiurunkannuksen (Corydalis ophiocarpa) kukat ovat pienet kuin peltoemäkillä, tosin toisen väriset, kellertävän punareunaiset, ja kukintokin selvästi emäkkimäinen, yksirivinen terttu, harva verrattuna peruslajeihin pysty- ja jalokiurunkannukseen.

Himalajankiurunkannuksen (Corydalis ophiocarpa) kukinto muistuttaa enemmän sukua Fumaria kuin Corydalis.

Himalajankiurunkannus on aika jännittävä lisäys kokoelmaani, ja sillä on tarinansa. Onko sitä viljelty hetkellisesti vai pidemmän ajan edellisen puutarharenessanssin aikaan, en saa enää selville. Sitä tuskin kasvaakaan kovin monessa lähistön puutarhassa eikä myydä monellakaan taimistolla. Sekin on nyt selvinnyt luopioislaiseksi perinneperennaksi, vaikka vähän hullulta kuulostaakin.

Himalajankiurunkannuksen lehdystö on terve ja reheväkasvuinen.

Kevätlinnunsilmät

Kasvikausi on vauhdissa. Olen tavannut kevään mittaan monta erikoisen varhaista kukkaa. Esimerkiksi runsas rentukan kukinta ennen vappua menee jo poikkeuksen puolelle. Vuoden ensimmäinen huippulöytökin tuli aikaisena.

Kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium) on kokoisekseen erityisen näyttävä ja huomionkiinnittävä kasvi, kirkkaankeltaisine latvoineen, silloin kuin se kukkii. En ole koskaan ennen nähnyt sitä Luopioisissa Rautajärvellä, vaikka olen sitä viime keväinä etsinyt purokorpien sammalista. Ja nyt se sitten ilmiintyi, vieläpä ihan lähelle, tutuimmalle havaintopiirille. Kevätlinnunsilmä osaa valita kasvualustansa: rehevässä lehtimetsikössä vettä tihkuvan märän juovan sammalet. Siinä sitä kasvoi ihan runsaasti kolmen askeleen matkalla, ei vierellä eikä missään muualla.

Kasviatlaksen mukaan kevätlinnunsilmä on kohtalaisen yleinen Etelä-Suomen lehtoseuduilla. Omalla kasvikartallani se kuuluu silti ryhmään harvoin ja onnella nähdyt lajit. Melkoinen yllätys on, että laji puuttuu vielä kokonaan tältä sadan neliökilometrin perusruudulta, 681:337, vaikka seudun kasvistoa on tutkittu vuosikymmenet. Mahdollisia kasvupaikkoja kyllä esiintyy itse kasvia enemmän. Lieneekö se hitusen vaativa tai oikukas? Jälleen upea lisäys tämä on myös vuosia tutkimani kasviruudun 6813:3377 lajiluetteloon. Vuosi vuodelta kasvava luonnonkasvien lajimäärä on aina tarkistamatta, mutta olisikohan se linnunsilmien jälkeen 396 kappaletta.

Chrysosplenium alternifolium. Luopioinen, Rautajärvi 3.5.2014.

Orkidea puutarhassa

Kummalliset kasvilöydöt kotinurkissa, Luopioisten Rautajärvellä, eivät ota loppuakseen. Tänään en lähtenyt edes pihaa edemmäs, kun löysin lehtoneidonvaipan uuden sijainnin.

Jälleen oli vain pakko uskoa näkemänsä todeksi. Rauhoitetun ja harvinaisen kämmekkäkasvin yksi kukkinut verso puutarhan reunalla, alle 20 metrin päässä asuintalosta. Mutta kuinka ihmeessä se siinä voi kasvaa?

Luopioisten alue Hämeen lehtokeskuksessa on lehtoneidonvaipan esiintymiselle suosiollista seutua, mutta on se täälläkin harvinaisuus muutamien lehtojen kasvistossa. Lähimmät aiemmin tuntemani kasvit eivät sentään elä kaukanakaan, 1-1,5 kilometriä etelämpänä Rautajärven Kourasaaressa ja Varsasaaressa on molemmissa todella vankat esiintymät. Näissä kasvupaikat ovat aika erikoisia, sillä neidonvaippoja versoo tiheästi metsitettyjen peltotilkkujen varjoisilla pohjilla. Vähän samanlaiselle häiriöbiotoopille laji on nytkin lennähtänyt, eikä lehtoneidonvaippa taida edes kasvaa ihan koskemattomissa lehtometsissä. Silti vain ihmettelen, että laji voi viihtyä jopa puutarhassa, siperianhernepensaan alla, suikeroalpien ja puistolemmikkien välissä. Kasvin leviämisreitti tuntuu arvoitukselliselta, ja erikoisesti eksyminen juuri siihen paikkaan. Leviävätkö sen mikroskooppiset siemenet kerralla kilometreittäin tuulen viemänä? Minne kaikkialle muualle lähistöllä saarten orkideat ovat ehtineet kylväytyä? Kaiken lisäksi leviämisprosessin on täytynyt tapahtua jo aikoja sitten, sillä eräs kirja sanoo lehtoneidonvaipan kasvun siemenestä kukaksi kestävän yli vuosikymmenen.

Jotkut luonnosta törkeästi piittaamattomat vandaalit keräilevät rauhoitettuja luonnonvaraisia kämmekkäkasveja, jopa Suomessa, siirtääkseen niitä puutarhoihin. Minun ei edes tarvitse ryhtyä moisiin laittomuuksiin, sillä rauhoitetut orkideat tulevat itse luokseni!

Lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) on yllättävä lisä pihakasvistoon.

Hoikkaängelmä

Kokea se epätavallinen hetki, kun läpikotaisin tuttua maastoa lampsiessaan törmää ihan yhtäkkiä erikoiseen, odottamattomaan ja kertakaikkisesti räjäyttävään kasvilajiin. Niin siinä suunnilleen kävi, kun löysin uuden lajin umpitutulta niityltä Luopioisissa Rautajärvellä.

Aluksi poimin heinikon seasta pienet räpylännäköiset ängelmän lehdykät.

"Hmmm, kuiva niitty, siis sopimaton paikka keltaängelmälle ...jota kyllä kasvaa muutaman sadan metrin päässä. Mikä muu ängelmä kasvaa Etelä-Hämeessä, laidunniityllä? Lehdykät ovat ehkä vähän keltaängelmää suipompia, varma määritys kyllä vaatii vielä kukkia. Voiko se olla, voiko se olla? Kas, tuossa vieressä onkin täysin kukkiva kasvi, useamman vaaksan korkea, mutta ei vain hentona erotu hyvin taustastaan. Ison kukkaröyhyn pienissä kukissa nuokkuu pitkiä violettivartisia heteitä. Sehän todella on hoikkaängelmä!"

Sitten tuuletin.

 Kehälehtien pudottua hoikkaängelmän kukissa näkyvät lähinnä heteet:

violetit palhot ja keltaiset ponnet.

Kasvupaikka Rautajärven niityllä on kyllä arvokkaaksi tunnustettu perinnebiotooppi, mutta niin merkittävän kasvin kuin hoikkaängelmän (Thalictrum simplex) uusi esiintymä tuntuu itselleni pieneltä sensaatiolta. Olenhan sentään aiempina vuosina kiertänyt, välillä kontannutkin, laitumen läpi ja ympäri kymmeniä kertoja kasvien perässä. Sitä ennen saman niityn kasvisto on myös syynätty erittäin tarkasti perinnebiotooppikartoituksessa (v. 1996) ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa (2000-2006). Näissä tutkimuksissa on jo havaittu myös useat tällä hetkellä erittäin vähälukuiset harvinaisuudet (mm. keväthanhikki, nurmilaukka, ketonoidanlukko), muttei silti hoikkaängelmää. Itse olen tätä ennen löytynyt vain pari harvinaisempaa lisälajia, kevätkynsimön ja hiirenhännän, joita varhain kuihtuvina olisi mahdotonta havaita enää keskikesällä.

Hoikkaängelmän alalajeista kasvaa Suomessa kaksi, joista kaikki Etelä-Suomen kasvit kuuluvat ilmiselvästi nimialalajiin, etelänhoikkaängelmään (Thalictrum simplex ssp. simplex). Fantastista löytöä korostaakin se, että alalajin uhanalaisuudeksi on arvioitu vaarantunut, VU (Punainen kirja 2010). Koko Suomessa uhanalaisluokkiin kuuluviin kasveihin ei totisesti täällä päin joka paikassa törmää, paitsi ehkä ormioon Kukkian pääaltaan rannoilla. Retkeilykasvion kartan mukaan etelänhoikkaängelmä on Etelä-Hämeen maakunnassa yleinen muinaistulokas. Kasviatlaksen kartta taas osoittaa, että esiintymät keskittyvät suurimmaksi osaksi Päijät- ja Kanta-Hämeeseen akselille Iitti-Nastola-Lahti-Hollola-Asikkala-Hämeenkoski-Lammi-Tuulos-Hattula-Kalvola-Hämeenlinna. Jos tarkastelee vain Pirkanmaata, ei hoikkaängelmä-paikkoja ole vuoden 1950 jälkeen löytynyt montakaan: Ylöjärvi, Siivikkala ja Keijärvi; Pälkäne, Kärväntälä; Tampere, Teisko; Vammala, ratapiha. Maakunnan havaintojen mediaani sijoittuu selvästi viime vuosisadalle, mikä kielinee myös hoikkaängelmän taantumisesta. Toisaalta lyhyin matka Rautajärveltä aiemmin tunnetuille hoikkaängelmille Padasjoen Vesijaolla ei ole enempää kuin 20 kilometriä.

Vielä yhtenä etelänhoikkaängelmän hienouksista voi mainita, että sitä pidetään muinaistulokkaiden joukossa erityisenä arkeofyyttinä, jonka esiintyminen saattaa heijastelella hyvin vanhoja kulttuurikerrostumia (Aimo Nummi, Tuluskivi 2004). Löytyipä jälleen yksi kasvilaji lisää, mäkikauran, pölkkyruohon ja nurmilaukan lisäksi, osoittelemaan seudun vanhimpia asuinsijoja.

Hoikkaängelmä (Thalictrum simplex).

Löytöjä: Ojakurjenpolvi & keltaohdake

Suunnittelin kauan kasvien nuuskimisretkeä Padasjoen Kasiniemelle ja kun lähdin, en todella pettynyt. Siitä tuli kesän ylivoimaisesti paras. Alkuun tuli vastaan monta hienoa ketolajia kuten tummatulikukka ja mäkiarho, huipuksi lopulta pari hyytävää yllätystä, ojakurjenpolvi ja keltaohdake.

Aika tavallisesti vanhan maalaiskylän tienoille on kotiutunut jokin erikoinen, näkemisen arvoinen kasvi, mutta Kasiniemellä vähän enemmän. Vaikka paikkaa voi pitää melkein syrjäkulmana etäällä taajamista ja valtateistä. Toki kallioperän emäksisiset diabaasijuonet erityisesti monipuolistavat tienoon kasvimaailmaa.

Mitäänsanomattoman näköisellä paikalla heinikkoisella pihalla kasvoi ojakurjenpolvea yksinäinen kasvi. Retkeilykasvio mainitsee lajin joskus olevan viljelykarkulainen, joten sitä lienee luonnosta myös puutarhoihin siirretty. Toisaalta ojakurjenpolvea on aiemmin löydetty Padasjoen eteläpuolelta Lammilta ja saattaa hyvin ollakin, että jossain Kasiniemen lähellä niityllä on vielä löytämätön luonnonkasvupaikka, josta tämä on levinnnyt. Vain vähän matkan päässä kurjenpolvesta huomasin seudulla aika epätavallisia puutarhakarkulaisia: ison kasvuston tarhasinivalvattia ja maantien varteen levinneinä kyläneidonkieltä ja koiruohoa, lisäksi rohtosuopayrttiä ja kurtturuusua. Noista jokin yksittäinkin on mehevä havainto, mutta nyt sattuivat kaikki yhteen.

Jotain vielä ihmeellisempää tuli silti vastaan toisella paikalla kylätien varrella. Erikoisen näköinen kasvi heinikossa paljastui äkkiä oikealta kantilta kukalliseksi keltaohdakkeeksi. Tuossa vaiheessa passaa kysyä, kuka sen on siihen tuonut. Keltaohdake on suuri harvinaisuus jo koko Suomessa ja siitä on viime vuosilta vain muutama havainto maasta. Etelä-Hämeessä se on löydetty aiemmin Hattulasta, Hämeenlinnasta, Nokialta ja Kuusankoskelta, lähimpänä reilut 50 kilometriä lounaaseen. Keltaohdake on sitä paitsi arvioitu uhanalaiseksi Suomessa, tosin arviointi koskee luultavasti vanhimpia tulokasesiintymiä. Arvoitukselliselta hieman tuntuu, miten kasvi on saattanut saapua näinkin syrjäiseen paikkaan. Kenties jonkun kotipuutarhan kautta jollei kaukolevinneenä siemenenä.

Lehtoneidonvaippa Hangossa

Hankoniemen hämmästyttävän rikas ja pitkään tutkittu kasvisto on lisääntynyt löydettyäni sieltä uutena lehtoneidonvaipan. Retkeillessäni Koverharissa tuli vastaan odottamattomasti kookkaita orkideoita mäntykankaalla. Ensimmäisellä vilauksella punaiset kukat toivat mieleeni suoneidonvaipan, jota Epipactis-suvun lajeista on aiemmin Hangosta löydetty. Orkidean sikiäimet olivat kuitenkin muodoltaan ja väriltään suoneidonvaipalle sopimattomat. No, kasvihan oli oikeastaan kuin ilmetty lehtoneidonvaippa, paitsi että se oli vahvemmin punakukkainen ja kukinnoltaan tiheämpi, kuin koskaan aiemmin näkemäni. Lehtoneidonvaippa kotiutuu ilmeisen helposti karullekin maaperälle, jos ilmasta sataa lisää ravinteita. Tässä tapauksessa kasvualustan lannoittajana toimi luultavasti läheisen terästehtaan kuonapöly. Aiemmin olen löytänyt lehtoneidonvaipan hyvin samankaltaiselta paikalta myös Sipoon Kalkkirannassa.

Lehtoneidonvaippa on Hangossa tulokaskasvi samaan tapaan kuin tummaneidonvaippa, suoneidonvaippa on kuitenkin katsottu alueella jopa alkuperäiseksi. Laji on tässä tapauksessa niin sanotusti alkuperäisuustulokas, joka on välillisesti ihmistoiminnan vuoksi voinut laajentaa levinneisyyttään. Kuinka ollakaan, myös tummaneidonvaippa löytyi lopulta ihan helposti kuvattavaksi. Sekin spontaanina havaintona. Koverharista löysin vielä niin paljon muutakin hienoa, että kasviretki hipoi täydellisyyttä. Kämmeköiden lähellä kasvoikin yksi jättiharvinaisuus, värireseda, joka kasviatlaksen perusteella kasvaa Suomessa enää yhdessä tai kahdessa paikassa.

Epipactis helleborine, Hanko. 21.7.2011.

Epipactis atrorubens, Hanko. 21.7.2011.

Reseda luteola, Hanko. 21.7.2011.

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 2

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varrella kävellen, paitsi tutkimusalueen keskiväliltä pyöräillen ja merkitty mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) useimmat löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Kirkonkylällä. Tutkittu osuus on Holjan risteyksestä melkein Luopioistentien ja Keskitien pohjoispään risteykseen, yhteensä 3,8 kilometrin matkalla.

Aineisto
Havaitut tienvarsikasvit osuuksittain:

Osuus 1)
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) ja kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens): runsaasti, monessa kohdassa
Kesämaksaruoho (Sedum annuum) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria): kallioleikkauksessa
Muut lajit: keltamaksaruoho (Sedum acre), tahmamavillakko (Senecio viscosus)
Osuus 2)

Pukinparta (Tragopogon pratensis): tien eteläreunalla runsaasti ja tiheästi, tien pohjoisreunalla muutamia

Idänkattara (Bromopsis inermis): melko laaja kasvusto Holjansalmen sillanpielessä Ketokaunokki (Centaurea scabiosa): muutama yksilö pysäköintilevennyksellä
Ukkomansikka (Fragaria moschata): erään kesämökin kohdalla tiheä kasvusto
Muut lajit: kevättaskuruoho, komealupiini, seittitakiainen (Arctium tomentosum)
Osuus 3)
Harjaneilikka (Dianthus barbatus): muutamia erään kesämökin viereisellä ojanpohjalla
Lehtosaarni (Fraxinus excelsior): vesoja isojen puiden vieressä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho
Osuus 4)

Pukinparta: yksittäisenä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho, karvaskallioinen (Erigeron acris)
Osuus 5)
Ukontulikukka (Verbascum thapsus): Jänislahdentien ja Pirttimäentien välissä kuivalla penkereellä
Kevättaskuruoho, keltamaksaruoho, mäkitervakko, lehtoakileija (Aquilegia vulgaris): samalla paikalla kuin tulikukka
Heinäkaura (Arrhenatherum elatius): Kaksi vierekkäistä kasvustoa tulikukan kasvupaikalta vähän itään
Karhunköynnös (Calystegia sepium): laaja kasvusto kosteassa ojassa
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: jäykkänata (Festuca brevipila), peltoretikka (Raphanus raphanistrum), metsävaahtera (Acer platanoides)
Määrittämätön kasvi: lehtiruusuke entisen autosisustamon nurmikolla, mahdollisesti idänukonputki (Heracleum sphondylium)
Osuus 6)
Ketokaunokki: yksittäisenä
Muut lajit: kevättaskuruoho, keltakannusruoho (Linaria vulgaris), jäykkänata, seittitakiainen
7) Evinsalontien risteys
Komealupiini, kevättaskuruoho, mesiheinä (Holcus)

Idänkattara erottuu selvästi muista tienvarren heinistä suurten röyhyjensä vuoksi. 30.6.2011

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi odotettua vähemmän puutarhakasveja, mutta puolestaan enemmän Luopioisten alueella harvinaisia satunnaiskasveja. Tutkitun alueen neliökilometriruudut ovat enimmäkseen kattavasti tutkittuja ja tavattujen harvinaisuuksien, kuten idänkattaran ja pukinparran, kasvupaikat ovat myös entuudestaan tiedossa. Sen sijaan esimerkiksi ketokaunokin kasvupaikat ovat uusia tietoja ja heinäkaura jopa kokonaan uusi laji Luopioisten alueella. Näkyvällä paikalla kasvava heinäharvinaisuus lienee hyvin tuore tulokas. Sen lähimmät tiedetyt kasvupaikat sijaitsevat vanhan Pälkäneen Myttäälässä ja Laitikkalassa.

Heinäkauran röyhykukintoja. 30.6.2011

Pukinparralla on Holjan pysäköintilevennyksen kohdalla maantien eteläreunalla runsas kasvusto 200 metrin matkalla, tien pohjoisreunalla sitä on vähän. Yksittäisenä pukinparta löytyi myös ruutujen 6807:3373 ja 6808:3373 rajakohdasta lähellä kirkonkylää. Raskaat siemenet levinnevät hitaasti maantienvartta, mutta pukinparta näyttää vähitellen laajentavan kasvualuettaan.
Pukinparran voi nähdä kukkivana vain ennen keskipäivää. 30.6.2011

Kevättaskuruoho on aivan tavanomainen koko välillä, muttei kasva kovin tiheästi. Komealupiini on jo hyvin yleinen ja runsas. Toinen voimakkaasti leviävä ns. vieraslaji valkokarhunköynnös löytyi runsaana yhdestä ojasta kirkonkylän kohdalta.

Kuivien ketojen luonnonkasveja löytyi jonkin verran kuivimmilta hiekkaisilta penkereiltä. Eri harakankeltanolajeja (Pilosella) löytyi melko runsaasti. Mäkitervakkoa, karvaskallioista ja ketokaunokkia löytyi kaikkia kohtalaisesti. Ketomaista kasvistoa edustaa useimmin ahomansikka (Fragaria vesca). Nykyään silmälläpidettäväksi luokiteltujen kasvien esiintymiä lienee harvassa, esimerkiksi ketoneilikkaa ei tavattu missään tutkituilla tienvarsilla.

Lupiinikasvusto penkereellä Holjassa. 30.6.2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 1

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varsilla kävellen ja merkitty ylös mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Rautajärvellä, kylän venerannan eteläpuolelta Pohjantien alkupäähän, yhteensä 1,9 kilometrin matkalla.

Aineisto

Kesäkuun 2011 kartoituksen havainnot:

Punainen rasti: Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens)
Punainen pallo: Mesiheinä (Holcus) (alustava määritys)
A) Tien etelä- ja itäpuolen kasvit
1) Peltoretikka (Raphanus raphanistrum), seittitakiainen (Arctium tomentosum), keltakannusruoho (Linaria vulgaris) Rautajärven venerannan levennys

2) Katinlieko (Lycopodium clavatum)

3) Katinlieko

4) Keltakannusruoho

5) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba)

6) Jäykkänata (Festuca brevipila)

7) Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

8) Seittitakiainen

9) Saksanhanhikki (Potentilla thuringiaca)

10) Isomaksaruoho (Sedum telephium) useita kasvustoja 50 metrin matkalla

11) Pölkkyruoho (Arabis glabra

B) Tien pohjois- ja länsipuolen kasvit
12) Jäykkänata

13) Valkoailakki, jäykkänata Ihanainaisten tienhaara

14) Lehtoakileija (Aquilegia vulgaris)

15) Kurtturuusu (Rosa rugosa)

16) Pölkkyruoho

17) Kurtturuusu

18) Jäykkänata pitkällä matkalla

19) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense)

20) Mäkikaura (Avenula pubescens)

21) Mäkikaura

22) Mäkikaura

23) Mäkikaura

24) Mäkikaura

Aiempien vuosien havaintoja, perustuu maastomuistiinpanoihin ja muiden tekemiin kasvistokartoituksiin:

1) Harjaneilikka (Dianthus barbatus) epävarma havainto

2) Luoho (Apera spica-venti) satunnaiskasvi, löytynyt atlas-kartoituksessa 1999 (Tuomo Kuitunen)

3) Poimuhierakka (Rumex crispus) löytynyt atlas-kartoituksessa 1999, kahdella eri neliökm-ruudulla

4) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba) yksittäisenä 2009

5) Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens) kymmenittäin 2010

6) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense) yksittäisenä satunnaiskasvina 2009

7) Rypsi (Brassica rapa) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

8) Kyläkurjenpolvi yksittäisenä 2009

9) Valkoailakki pieni kasvusto 2009

10) Vuohenkello (Campanula rapunculoides) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

11) Peltorasti (Anchusa arvensis) runsaasti kaivetulla hiekkamaalla 2010

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi iso joukko alueella tyypillisesti tienvarsia pitkin leviäviä kasveja, mutta myös hyvin harvinaisia tulokaslajeja. Aiemmin, 1980-luvulla saman tien varsilta on löydetty monia kylvösiemenen mukana tulleita satunnaiskasveja, joista monien ainut löytö Luopioisissa on silloin tehty (Lahtonen 1980). Kuivien ketojen harvinaistuvat lajit (esimerkiksi kissankäpälä) eivät juurikaan Rautajärvellä ole levinneet tienpenkereille, paitsi harakankeltanot (Pilosella), joista runsaan huopakeltanon ohella löytyi korva- ja viuhkokeltano.

Tutkimuksen suurin löytö on epäilty mesiheinä, sillä Luopioisista ei aiemmin ole tavattu Holcus-suvun lajeja. Mikäli kaikki löydetyt tiheät, polveilevakortiset ja pehmeälehtiset heinäkasvustot ovat mesiheinää, osoittautuu se heti löytöhetkellä runsaaksi. Vasta ensimmäiset kasvustot olivat ehtineet kehittyä juuri tähkälle, joten määritys jää vielä epävarmaksi. Vain korren solmuista tiheäkarvaiset yksilöt viittaavat pehmytmesiheinään, mutta myös korren alaosasta kokonaan karvaisia heinäyksilöitä löytyi.

Mesiheinän (Holcus) kasvustoa Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Karvatuntomerkeiltään erilaisia heinäyksilöitä. 28.6.2011

Kevättaskuruoho on hyvin runsas tutkitun alueen eteläpäässä ja löytynee nykyään Rautajärvellä jokaiselta maantienvarren neliökilometriltä. Vuonna 1999 se on havaittu vain yhdellä ruudulla ja kevättaskuruoho lieneekin selvästi 2000-luvun leviäjä. Loppukesään mennessä se on paahteisilla paikoilla kokonaan lakastunut, mikä vaikeuttaa huomaamista.

Jäykkänata on Luopioisissa erityisen selvästi maantienvarsille asettunut laji. Tutkitulla pätkällä se muodostaa hiekkaisille pientareille laaja-alaisia kasvustoja ja näyttää täysin vakiintuneelta.

Komealupiini on 2000-luvun alkuun mennessä levinnyt kaikkialle tien 322 varrella ja muodostaa jo laajojakin kasvustoja. Kuitenkin tutkitulla tieosuudella sitä on vain yksittäinen kasvi.

Valkoailakki on alueella Padankoskea ja Kuohijokea lukuun ottamatta harvinaisuus. Tutkitulla alueella se on tavattu kolmen vuoden aikana jopa neljässä eri kohdassa. Sen kasvustot ovat kuitenkin lyhytikäisiä ja hyvin pieniä.

Kurtturuusu on kotiutunut kahteen kohtaan 200 metrin välimatkalle hiekkaiselle tienpenkereelle ihan ajoradan reunalle. Vuosittainen niitto pitää ruusun hyvin matalana, muttei todennäköisesti estä sen lisääntymistä. Kurtturuusu lienee tarpeen hävittää tienvarrelta, jottei sen leviäminen pääsee ryöstäytymään.

Kurtturuusu (Rosa rugosa) Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Kirjallisuus

* Lahtonen, T. 1980: Havaintoja tienurmetuskasveista Luopioisissa 1980. - Talvikki 4: 34-38