Kasvit.: retket

Jännittävimpiä ja kummimpia luontoretkikohteita pääkaupungissa on ehdottomasti jäätikkö Vuosaaressa. Se sijaitsee Vuosaaren täyttömaakukkulan luoteisreunalla. Muutenkin Vuosaaren täyttömäki on hieno ruderaattiluontokeidas ja suosikkiretkipaikkojani monen vuoden ajalla. Suomelle oudossa metsättömässä maisemassa saattaa aistia vuodenajasta riippuen Skotlannin Ylämaan vihreät kukkulat tai puuttoman arktiksen. Lisäksi vielä kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset luonnonkukat ovat aina löytyneet täältä.

Nyt marraskuussa uuden talven uhatessa jäätikkö on kutistunut muutaman metrin korkeaksi likaiseksi nyppyläksi. Vielä kevään alussa lumenkaatopaikalla kohosi vierellä kasvavien täysikasvuisten kuusien latvoja hipova hilevuori. Jäätikkö siis on jäänne kaupungin likalumista ja kahden edeltävän paksuhankisen talven ansiota. Erikoista onkin että lumikasasta on tullut jäätikön määritelmän tavoin monivuotinen muodostuma, sillä edellinenkään hellekesä ei ehtinyt sulattaa sitä pohjaansa myöden.

Vuosaaren lumihuippu. Helsinki 13.11.2011.

Varsinkin viime talvena Helsingissä tuprutti kohtalaisen runsaasti lunta, niin että sitä juoksutettiin kymmenille poikkeuskentille. Heinäkuun lopulla kiertelin järjestyksessä edellisen talven vara- ja vakilumenkaatopaikkoja, tietenkin tutkien niitä kasviston puolelta. Ensinnäkin pitkälle kesään säilyvä kylmyysvarasto viivästyttää alustansa kasvukautta ja muuttaa kosteusoloja. Viime heinäkuun hellekaudella Vuosaaren tekomäen lumivuoren ympärillä kukkivat samaan aikaan sulamisvyöhykkeiden järjestyksessä leskenlehti, valkovuokko ja kielo. Tähän mennessä kasvukausi on ehtinyt edistyä kesä-heinäkuuhun asti jo ihan lumijäänteen reunalla ja muun muassa voikukat kukkivat ja seittitakiainen aloittelee.

Lumen mukana matkustaa ihan käsittämätön määrä rojua, ostoskärryjen ja huonekalujen ohessa yllättävän monia kasvejakin. Puistoistutuksista irronneita pensaan osia löytyy lumikasojen pohjalta paljon ja ne usein juurtuvat kosteaan maahan helposti uudelleen. Vuosaareen on näin kertynyt valikoima lukuisia ruusulajikkeita ja muitakin koristepensaita. Heinäkuun tutkimuksessa löysin joitain nurmikkopaakuissa kasvavia ruohovartisia lumitulokkaita. Niistä erikoisin oli runsaskukkainen saksankurjenmiekka Tattariharjulla.

Kaikkein tyypillisin lumitulokas on auringonkukka, joka kasvoi kesällä aivan joka lumipaikalla. Se leviää tietysti lintujen talviruokintapaikoilta. Jäätikön lähistöltä huomasin juuri kaksi erikoisempaa oletettavasti linnunsiemenkasvia, vähän pujoa muistuttavan harvinaisen tulokaslajin marunatuoksukin (Ambrosia artemisiifolia) ja leipävehnän, molempia yhden yksilön.

Kaikkiaan Vuosaaren täyttömäen kesän aikana sulaneen lumivuoren alta paljastuva kasvisto on ennalta arvaamattoman monilajista ja lajisto sekalaista: runsaasti rikkakasveja, puutarhakasveja, luonnonkasveja. Vaikea arvioida, kuinka suuri osa on tullut juuri lumen mukana. Jollain kummalla tavalla hiekoitussoranummen ruohosto ja sen taustalle laajeneva tekomäen kymmenien hehtaarien puuton kumpumaisema tuo mieleen jopa mannerjään alta paljastuneen tundra-aron tai jonkin muun metsänkasvua edeltäneen kasvillisuusvaiheen. Vähän kuin maiseman keskeltä Suomea joskus 11 ja puoli tuhatta vuotta sitten. No, kasvistossa ei takuulla ole mitään yhteistä. Täällä paljastuneen maan valtaajista iso osa on typensuosijoita ja Suomessa eteläisiä kasveja. Esimerkiksi piparjuurella on kuin banaanin kokoinen lehtiruusuke.

Verikurjenpolvi (Geranium sanguineum) ...

ja keltakannusruoho (Linaria vulgaris), "jäätikköaron" viime kukkijoita. Vuosaari 13.11.2011.

Mutta kappas, tuulenpuuska pyörittää jostain paikalle villin lännen elokuvasta tutunnäköisen kuolleen kasvihäkkyrän, kierijän, antaen hitusen vaikutelmaa eksoottisesta kasvielämästä.

Kasvikierijä matkustaa tuulen pyörityksessä kylväen siemenensä. Vuosaari 13.11.2011.

Tulevana viikonloppuna on taas luonnonkukkien päivä opastettuine kasviretkineen. Joskus takavuosina päivänä on myös kannustettu ihmisiä lähtemään omatoimisille pihakasviretkille. Ajatushan on kiva, mutta on taitanut hävitä nopeasti suositummille viihdykkeille. Tänä vuonna koetinkin itse ensimmäistä kertaa mennä ja katsella tutun pihapiirin kasveja uusin silmin.

Lopulta polku johtaa vanhalle kasvimaalle. Siellä kasvavat erikoisuudet ovat juuri ruvenneet kukkimaan. Pihakurjenpolven viime syksynä itäneet ruusukkeet täyttyvät pienistä punavioleteista kukista ja uusia on tulossa roppakaupalla. Myös peltotädyke näyttää tekevän oikein paljon sinivalkoisia kukkiaan. Vaikka nämä kaksi olisivat jollekin toiselle rikkaruohoja muiden joukossa, itse olen koettanut säästää ne harvinaisuuksina ja saaden ne näköjään lisääntymään. Toki ihan sentään oman pihan rikkakasvikokoelma ei ole verrattavissa viime kesänä Pohjois-Karjalassa Kesälahdella näkemääni rautanokkosen, peltokurjennokan, peltorastin, kaalivalvatin ja valkopeipin valtaamaan pihaan.

Tänä kesänä kasvimaan jännittävin kasvi on kuitenkin matalakasvuinen heinä. Yhden yksilön korren yläosa oli pullistunut selvästi, niinettä tähkän voi kaivaa varovasti esille. Sehän on kanarianhelpi. Kanariansaarilta ja Välimeren ympäristöstä kotoisin oleva ruokohelven sukulaislaji. Kanarianhelven siemeniä käytetään yleisesti häkkilintujen ruokana (siis kanariansiemeniä kanarianlinnuille), eikä ihmekään että heinälajia on Kasviatlaksen mukaan Suomessa tavattu satunnaiskasvina kymmenissä eri paikoissa. Ensimmäistä kertaa kanarianhelpi ei kuitenkaan pihapiirissä näyttäydy, sillä siitä on olemassa jo 1960-luvulla silloin koululaisherbaarioon kerätty näyte.

Retkeni lopuksi tutkailen kasvimaan viereisessä rinteessä rehottavia valkopeippejä eli "kuolleen miehen nokkosia". Luopioisissa laji on melko suurikin harvinaisuus, mutta paikallisesti niin runsas, että eksyy vaikka heinäpelloille rikkaruohoksi. Alun perin valkopeippi lienee tuotu rohdoskasviksi. Tietämäni mukaan sitä on ennen käytetty naistenvaivoihin.