Leskenlehdet

Olinpa eilen turhankin varovainen leskenlehtien odottelun suhteen! Eräs iso uutissivusto kirjoitti juuri ensimmäisistä leskenlehtihavainnoista Suomessa. Lähdin sitten itse toiveikkaasti seurailemaan kehätien reunojen paisteisia penkereitä ja melken ensimmäisellä paikoilla jo tärppäsi. Ensin löysin yhden juuri auenneen keltakukinnon, seuraavalta paikalta jo kymmenkunta kukkaa. Mutta huippupaikalla Vantaalla vanhan kirkonkylän kohdalla kukoisti jo monia kymmeniä leskenlehtiä!

Paikka oli kyllä niin otollinen kuin vain mahdollista, vähälumiseksi jäänyt, lämmin ja melkein paahteinenkin penger, jossa seitsemän lämpöastetta tuntui miltei kesän alulta. Kaikkiaan panin merkille Helsingissä ja Vantaalla 6-7 erillistä kukkivaa leskenlehtikasvustoa, joissa yksilöitä oli ainakin 80. Osa kasvoi selvästi lämpöputken hankeen sulattamassa kapeassa vanassa. Näin upealla säällä lisää mykeröitä avautuu kohisten, huomenna samoilta paikoilta voisi löytää jo tuplaten kukkia. Kaikkein lämpimimmässä pisteessä leskenlehti oli ehtinyt venyttää muutaman sentin varren, joten lienee pari päivää vanhakin. Nyt myös luonnonkukkien kausi on sitten avattu ja seuraavia lajeja jo odotellaan.

Kevään ensimmäinen leskenlehti (Tussilago farfara) Helsinki 21.3.2012.

Vantaa. 21.3.2012.

Pian täynnä keltaisia kukkia. Vantaa 21.3.2012.

Satunnainen kasvisyksy

Syksyn satunnaiskasveja ja satunnaisia syyskasveja. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli mainiota aikaa kasviretkelle. Kiertelin päättyvän kasvikauden parhaita apajia Helsingissä ja Vantaalla tehden haviksia myöhäissyksyn kukkijoista.

Vantaan Viinikkalassa lentokenttäkaupungin tuntumassa (ruutu 6689:384) sijaitsee jätemaa-alue, yksi menneenä kesänä tarkkaan tutkimistani kasvipaikoista. Maakukkuloiden runsaahkosta satunnaiskasvistosta muistiin ovat erityisesti tallentuneet todella muhkeasti kukkineet rohtosormustinkukat ja runsaat piikkisalaatit, parhaillaan pääkaupungin reunoilla kovaa vauhtia leviävä Välimeren kasvi. Ja kas, sormustinkukka ei vielä marraskuussakaan ole kukkiaan lakastanut.

Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea. Vantaa, Viinikkala 6.11.2011.

Kasvisyksyn huipputapauksia oli Helsingin Töölönlahden eteläpään joutomaa (ruutu 6675:385), josta olen ylempänä kirjoittanut. Erikoisesti täällä on yhä monet kukat kesäterässä. Arimmat eteläiset kasvit ovat kylmät yöt nujertaneet, toki esimerkiksi saurikit kukkivat edelleen kuin kesä olisi parhaimmillaan. Satunnaiskasvimaan lajiluetteloon on (ainakin) yksi mainittava lisäys: Tuoreimmassa Lutukan numerossa portulakan kasvupaikka on dokumentoitu ja se on määritetty rikkaportulakaksi (Portulaca oleracea s. str.) uuden lajiryhmittelyn mukaan. Ei ole edes yleisin kuudesta mahdollisesta siemenen pintakuvioilla erottuvasta lajista.

Rypsi (Brassica rapa) rehottaa kehätien reunalla. Vantaa, Viinikkala 6.11.2011.

Eräs viimeksi löytämistäni jännittävistä kasviapajista sijaitsee Vantaan Tammistolla (ruutu 6685:387), Vantaanjoen vierellä vastarannan Helsingin rajalla. Uuden asuinalueen tuntumaan on rakennettu puistoa, vesielementti ja sitä reunustavat uudisnurmikot. Nurmikoilta löytynyttä satunnaiskasvistoa:

* Aurankukka (Agrostemma githago)

* Viherrevonhäntä (Amaranthus retroflexus)

* Kattaroita (Bromus & Bromopsis)

* Ruiskaunokki (Centaurea cyanus)

* Sinisavikka (Chenopodium glaucum)

* Peltokurjennokka (Erodium cicutarium)

* Fenkoli (Foeniculum vulgare)

* Pihakurjenpolvi (Geranium pusillum)

* Keltasuvikakkara (Glebinis segetum)

* Tomaatti (Lycopersicon esculentum)

* Nurmimailanen (Medicago lupulina)

* Heinäratamo (Plantago lanceolata)

* Konnanleinikki (Ranunculus sceleratus)

* Rohtopernaruoho (Sisymbrium officinale)

* Mustakoiso (Solanum nigrum)

Näistä monet olivat vieläpä kukassa 6. marraskuuta!
Helsingin ja Vantaan kasvistosta laadittuja kirjoja vertaillessa huomaa helposti, että harvinaisten satunnaislajien esiintymätiheys vähenee jyrkästi Vironniemeltä kohti metropolin reuna-alueita. Siispä Vantaan maaperällä tällainen kasvikokonaisuus on jo aika merkittävä. Kasveilla on kaksi todennäköistä alkuperää, paikalle levitetyn mullan mukana tulleet ja nurmikonsiemenen epäpuhtaudet. Enimmäkseen nurmikko on englannin- ja italianraiheinän sekakylvös. Ehkä jokin muukin laji on tarkoituksella kylvetty, toisaalta ehkä jokin on peräisin Tammiston vanhan maatalousalueen peltomaan siemenpankista.

Ehdottomasti suurimpia erikoisuuksia on aurankukka, onhan se yksi Suomessa jyrkimmin taantuneista vanhan ajan peltorikoista. Heinäratamokin on toisaalta hyvin harvinainen, sillä se kasvaa muinaistulokkaana vain yhdellä kalliokedolla Vantaalla. Ympäristössä olen silti nähnyt sitä monin paikoin nurmikoilla, kai siementulokkaana. Sitten seurueessa on tietenkin vielä viemärilietteen kompostipaikkojen tyypilliset kasvit. Sekä eteläinen riesakasvi viherrevonhäntä, se levinnee jatkossa paljon laajemmallekin.

Harmaan syyspäivän aurinko, keltasuvikakkara  (Glebionis segetum). Vantaa, Tammisto  6.11.2011.

Viljapelloilta jo kadonnut, aurankukka  (Agrostemma githago). Vantaa, Tammisto  6.11.2011.

Kasvit vedessä

Syksyn tehdessä tuloaan monet kesän kukista ovat jo karistaneet siemenensä ja ruskistuneet. Selvimmän poikkeuksen muodostavat joukko veden alla asustavia kasveja, jotka vasta elokuussa kehittyvät parhaimmilleen ja rupeavat kukkimaan. Alemmissa kuvissa on yksi esimerkki tällaisesta kasvista, minikokoisia "lumpeenlehtiä" kasvattava kilpukka, jota lisääntymisvoimansa ja massansa perusteella voisi sanoa vaikka pohjoisen vesihyasintiksi.

Hydrocharis morsus-ranae. Luopioinen, Rautajärven kylän Rautajärvi.

Hydrocharis morsus-ranae. Rautajärvi.

Elokuun alku on itselleni monena vuonna ollutkin vesikasvien aikaa. Kasvikesään ehdottomasti kuuluu soutuveneessä kalanhajuisia ruohoja kiskoen vietetty päivä! Esimerkiksi vitojen suuri suku on tällä tapaa päässyt lähelle sydäntäni. Tämän kirjaimen lyöntiin mennessä luulen kaikkin lähivesistöni siemenellisten kasvien tulleen jo täysin tutuiksi ja sen varjolla esitän seuraavan yhteenvedon:

Kukkian Rautajärven vesikasvisto

Luopioisten (nyk. Pälkäneen) Kukkia on järvi, joka kirkasvetisyydeltään ja pohjaversoiskasvillisuudeltaan on jossain yhteydessä mainittu Pohjolan edustavimmaksi. Kukkian osana, sen pohjoisilla perukoilla sijaitsee Rautajärvi, joka kuitenkin sameavetisenä poikkeaa kasvistoltaan selvästi muusta Kukkiasta.

Järvi on syntynyt pehmeään maaperään, Rautajärven kylän ylittävään huomattavaan harjujaksoon kuuluvien deltojen eteläpuoliselle savikolle. Mineraalimaapohjaa on luonnostaan vain hyvin vähäisesti. Järven valuma-alue on sen kokoon (noin 240 hehtaaria) nähden suuri ja sen pohjoispäässä on lähekkäin kaksi päälasku-uomaa, jotka ovat virallisesti nimeämättömät mutta vanhoilla nimillä Kivioja ja Kyynärönjoki, yhteisvaluma-alueeltaan noin 85 neliökilometriä. Rautajärvi on keskimäärin hyvin matala, suurimmaksi osaksi alle kolme tai jopa vain metrin syvä. Valuma-alueen kiintoaine on täyttänyt järviallasta vuosituhansien aikana ja sen matalimmat reunat ovat ehtineet umpeutua mutasoiksi. Luontainen rehevyys on yhä vahvistunut maatalouden päästöistä. Myös harvinaisille rehevyyttä suosiville kasveille ja linnuille on muodostunut elinpaikkoja kutistuvan avoveden reunoille.

Rautajärveä on tutkinut muutamia vuosikymmeniä sitten Urho Mäkirinta, jonka vesikasvisosiologisessa väitöskirjassa on esitetty järven kasviyhteisöjen jaottelu. Käyttökelpoista floristista tietoa järvestä on tullut vasta 1990-luvun jälkeen. Vuoteen 2010 mennessä kaikkien Rautajärven kohdalle osuvien neliökilometrien kasvisto on järjestelmällisesti tutkittu.

Seuraavassa on luettelo yleisyysjärjestyksessä Rautajärven harvinaisimmista vesikasveista kasvupaikkoineen. Harvinaisuuden mittarina on uusimmassa Kasviatlaksessa sijaintipaikan perusruudulle 681:337 lasketut esiintymisfrekvenssit, jotka lienevät alueen kattavien kasviruutujen runsauden takia lähellä todellisuutta. Luettelon harvinaisimman lajin ristilimaskan esiintymistiheys Rautajärven seudulla on yksi neliökilometri sadasta ja järvisätkimen 17 sadasta.

Lemna trisulca	ristilimaska	Suojaisimmissa avovesilaikuissa
Typha angustifolia	kapeaosmankäämi	Laajoissa ilmaversoiskasvustoisso osmankäämiköissä T. latin kanssa
Potamogeton obtusifolius	tylppälehtivita	Rehevissä tummissa rantavesissä M. vertin kanssa
Ranunculus lingua	jokileinikki	Jokisuun ilmaversoiskasvustoissa
Potamogeton praelongus	pitkälehtivita	Noin metrin syvyisessä vedessä runsaina hajanaisina kasvustoina
Utricularia intermedia	rimpivesiherne	Ruovikoiden keskellä
Myriophyllum verticillatum	kiehkuraärviä	Mutarantojen reunamilla aivan matalassa vedessä
Potamogeton berchtoldii	pikkuvita	Suojaisessa vesikaivannossa
Hydrocharis morsus-ranae	kilpukka	Ilmaversoiskasvustoja reunustavina nauhoina lähes kaikkialla, selvästi runsastunut
Schoenoplectus lacustris	järvikaisla	Ruovikoita ulommissa ilmaversoiskasvustoissa
Hippuris vulgaris	vesikuusi	Ruovikoiden keskellä
Potamogeton alpinus	purovita	Jokisuun edustalla matalassa vedessä
Utricularia vulgaris	isovesiherne	Rehevissä tummissa rantavesissä
Elodea canadensis	kanadanvesirutto	Matalassa vedessä mutakertymillä, ei suuresti runsastunut
Eleocharis palustris	rantaluikka	Kalliorantojen matalassa vedessä
Isoëtes lacustris	tummalahnanruoho	Kivikkorannoilla hyvin niukkana
Ranunculus peltatus ssp. peltatus	järvisätkin	Rantojen lähellä uloimpien kelluslehtisten joukossa

Muut vesialueen harvinaiset kasvit:

Bidens cernua	nuokkurusokki	Kelluvilla muta- ja kasvilautoilla
Ranunculus sceleratus	konnanleinikki	Kelluvilla muta- ja kasvilautoilla
Barbarea stricta	rantakanankaali	Kelluvilla muta- ja kasvilautoilla

Kirjallisuutta:

* Mäkirinta, U. 1978: Die pflanzensoziologische Gliederung der Wasservegetation im See Kukkia, Südfinnland. Acta Universitatis Ouluensis. Series A. s. 1-157 ISBN: 951-42-0632-0. (Rautajärven ja muun Kukkian vesikasvillisuustyypit)
* Pätiälä-Wager, H. 1997: Luopioisten kunnan geomorfologia. (Alueen maaperägeologia)



Tutkimani lähijärven kasvisto ei nyt sentään ole yhtä poikkeuksellinen, kuin joissain Etelä-Suomen hyperemäksissä järvissä näkinruohoinen ja kaikkein harvinaisimpine vitoineen. Toisaalta ei järven kokokaan ole niin suuri. Rautajärvestä on jäänyt puuttumaan joitain rehevyyttä selvästi ilmentäviä lajeja kuten tankeakarvalehti (Ceratophyllum demersum). Selostuksessa huomiotta jäivät järven kelluvat maksasammalet ja näkinpartaislevät, jotka myös ovat osa sen monipuolista kasvistoa. Niiden määrittämisessä onkin vielä tarvetta tulevaisuuden tutkimuksille.

Jo arvostusta saaneita vitoja löytyy järvestä peräti kuusi seitsemäsosaa Luopioisten lajeista. Lopuksi näistä sulavan kauniista uposkasveista voi hahmotella kolme ulkomuodoltaan ja kasvutavaltaan toisiaan muistuttavaa paria:

A) Potamogeton praelongus (pitkälehti-)

B) Potamogeton perfoliatus (ahven-)

C) Potamogeton natans (uistin-)

D) Potamogeton alpinus (puro-, uposlehtisenä voi joskus hämäävästi muistuttaa pitkälehteä)

E) Potamogeton obtusifolius (tylppälehti-)

F) Potamogeton berchtoldii (pikku-)

Kämmeköitä!

Orkideahulluus herättää itsessäni toistaiseksi enemmän ihmetystä kuin intohimoa. Siltikin aina kun löytää uudesta paikasta minkä tahansa kämmekkäesiintymän, tuntee löytäneensä jotain tavanomaisesta kasvimaailmasta poikkeavaa. (Sitä paitsi kämmekät eivät tule vastaan tienvarsilla, kuten monet muut erikoiset kasvit, vaan niillä on jokin selittämätön taipumus kasvaa usein vaikeimmin saavutettavissa paikoissa, kuten korpiryteiköissä ja saarissa.) Tämä juttu onkin omistettu maailman monimuotoisimman kasviheimon lajeille.

Suomen 35 kämmekkälajista kaikkiaan 15 on joskus löytynyt Pälkäneen itäosasta, entisestä Luopioisista. Kolmea yleisintä lukuun ottamatta, yövilkkaa, maariankämmekkää ja valkolehdokkia, kaikki kämmekkälajit taitavat olla Kaakkois-Pirkanmaalla jo niin harvinaisia, että niiden löytäminen luonnosta vaatii tuuria, ellei lähde entuudestaan tutkituille poluille. Alueen kämmeköistä kolmasosa on rauhoittamattomia, kahden yleisen lisäksi ne "mitättömimmät" eli harajuuri, herttakaksikko ja pussikämmekkä. Viimeksi mainitutkin ovat kyllä niin vähälukuisia, ettei niitä kerättäväksi asti ole vaan korkeintaan kuvattavaksi.

Yleisimmin löytämäni kämmekkä on maariankämmekkä, se on Suomessa myös heimonsa yleisin, kaikissa eri ulkoasuissaan. Joskus yhdellä kasvupaikallakin on niin monenkirjavia maariankämmeköitä, että liuskakämmeköitä tarkemmin tuntematta voisi luulla lajeja olevan useampia. Maariankämmekän kukinnon koko voi vaihdella muutamasta kukasta (kuvassa) juuri löytämääni 30 sentin tähkälliseen jättiläiseen (kuvassa). Kukinnon värikin vaihtelee täysin valkoisesta punaiseen. Laji löytyy helposti sopivilta keskiravinteisilta metsäsoistumilta.

Dactylorhiza maculata. Pne, Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Dactylorhiza maculata. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011

Toiseksi yleisimmin löytämäni kämmekkä on valkolehdokki, kolmanneksi yövilkka, neljänneksi lehtoneidonvaippa ja viidenneksi ehkä pussikämmekkä. Valkolehdokki ilmestyy milloin minnekin puolivaloisaan lehtomaiseen sekametsään ja katoaa, tai lisääntyy satalukuiseksi. Ihmispakoisin lajeista on yövilkka, joka harvinaistunee vähitellen, koska metsänhoitoon kuuluu nykyään sammaleisen metsänpohjan eli yövilkan lokeron myllertäminen hakkuun jälkeen. Huonommin menee harajuurella, esimerkiksi ainoa oma löytöpaikkani sijaitsee uhanalaisena märässä korpinotkossa kahden hakkuuaukon kulmassa.

Platanthera bifolia. Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Lehtoneidonvaipan löytömäärät Luopioisissa ovat huimasti lisääntyneet viime vuosina. Ties vaikka sen kokonaisrunsaus ei ole vieläkään paljastunut. Itseäni on onnistanut parin vuoden aikana kahdessa Kukkiajärven saaressa. Niiden seurannan mukaan ainakin 2010 oli huippuvuosi lehtoneidonvaipalle. Tyypillinen kasvupaikka ovat vähän erikoinen, tiheän lehti- tai sekametsän niukkakasvinen pohja. Alkuperäiset neidonvaippaesiintymät ovat kuitenkin rehevillä lehtolaikuilla, joilta kämmekkä on siirtynyt kuluneelle maapohjalle. Lehtoneidonvaippa on piilottelijaluonne, jonka kukinta ei aina ole varmaa. Tänä vuonnakin kukkia näyttää tulevan kohtalaisen paljon, tuottamaan etanolipitoista mettä pölyttäjiä humalluttamaan.

Epipactis helleborine. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011



Dactylorhiza incarnata. Luopioinen, Vahdermetsä 21.6.2011

Listera ovata. Orivesi, Sinivuori 22.6.2011