Löytöjä: Kyläkellukka

Myöhään venähti tänä suvena kasvihavaintokauden alku, toisaalta nyt luonnon vehreyden ollessa huipussaan on hienoa suunnistaa taas uusille löytöretkille. Ensimmäinen mainio, huomioitava löytö tältä kesältä on kyläkellukka (Geum urbanum) Pälkäneellä, Luopioisten Rautajärvellä.

Laji on ihan tavallinen eteläisimmässä Suomessa, Ahvenanmaalla etenkin hyvin yleinen, mutta harvinaistuu selvästi sisämaassa ja on Etelä-Hämeessäkin jo aika vähälukuinen. Kyläkellukka on lajinimensä mukaan todella urbaani kasvi, esimerkiksi pääkaupungissa Helsingissä sitä kasvaa aivan yleisenä rakennettujen alueiden pensaikoissa ja metsiköissä. Suomen lounaiskolkassa se kyllä myös alkuperäinen lehtokasvi, eikä vain kaupunkien asukas. Hämeen maaseudulla se onkin sitten harvinaisempi vieras, kun taas läheistä ojakellukkaa esiintyy kaikkialla. Luopioisissa olen ojakellukan aiemmin tavannut kirkonkylän hautausmaalla, mutta Rautajärven "syrjäkylällä" havainto on itselleni uusi.

 Maantienvarren kasveja ei ole vielä ehditty silputa Rautajärvellä, toisin kun vuosi sitten tähän aikaan (vrt. jutut Luopioisten tienvarsikasvisto osa 1 & 2 viime kesältä). Kyläkellukkaa esiintyy kahtena lähekkäisenä kasvustona maantien 322 penkereellä muiden kiintoisien liikennetulokaslajien joukossa. Onhan se takuulla elänyt paikallaan jo vuosikin sitten kun olen tienvarsitutkimuksessa syynännyt pariin otteeseen kasvupaikan. Tosin kasvi on sen verran aikainen, että on lähes kokonaan kukkinut ja nyt paljastui ensiksi tummanpunaisista pähkylärykelmistään.

Unelmien kasviapaja

Viimein olen löytänyt kauan etsimäni, melkein täydellisen satunnaiskasviapajan.

Etsintäretkillä ehti vierähtää yksi kesä. Tuli kierreltyä liikennejoutomaita, kompostialueita, multavarastoja, maankaatopaikkoja. Päätelmäksi muotoutui se, että kaikki edellä mainitut ovat kasvistoltaan yllättävän homogeenisiä: niitä leviäviä puutarhakasveja, jotka toisinaan ja usein nousevat tapetille, paljon eri savikoita ja ehkä jotain muuta melko harvinaista. Ajattelin, että koko Suomen laajuudessa erittäin harvinaisia satunnaistulokkaita löytyisi enää vain suljetuilta satama-alueilta tai itäliikenteen ratapihoilta. Tosin yksi mahdollisuus oli jäljellä. Vanhan kaupunkialueen täysin poikkeuksellisen siemenpankin aarteet.

Löydetty satunnaiskasvien mekka sijaitsee Helsingin keskustassa, Töölönlahden etelärannalla, pääratapihan vieressä. Katutyömaan reunan kaivetulle maa-alueelle oli kesän aikana putkahtanut melko uskomaton joukko harvinaisuuksia tavallisen rikkaruohoston oheen:

* Viherrevonhäntä (Amaranthus retroflexus)
* Purasruoho (Borago officinalis)
* Hamppu (Cannabis sativa)
* Sinisavikka (Chenopodium glaucum)
* Punasavikka (Chenopodium rubrum)
* Hulluruoho (Datura stramonium)
* Kananhirssi (Echinochloa crus-galli)
* Neidonkieli (Echium vulgare)
* Peltokurjennokka (Erodium cicutarium)
* Kaliforniantuliunikko (Eschscholzia californica)
* Ripsisaurikki (Galinsoga ciliata)
* Pihakurjenpolvi (Geranium pusillum)
* Pallerokiurunkukka (Gilia capitata)
* Nukula (Leonurus cardiaca)
* Hapsihirssi (Panicum capillare)
* Hunajakukka (Phacelia tanacetifolia)
* Portulakka (Portulaca oleracea)
* Maarianohdake (Silybum marianum)
* Rohtopernaruoho (Sisymbrium officinale)
* Mustakoiso (Solanum nigrum)
* Rautanokkonen (Urtica urens)
* Persiantädyke (Veronica persica)

Tämän jatkoksi täytyy todeta, että monta lajia jäi vielä tunnistamatta, koska olivat vasta lehtiruusukkeina. Toisaalta monen kasvin kohdalla Retkeilykasvio ei riitä lainkaan avuksi määrittämiseen. Toivottavasti kukoistus jatkuu ainakin ensimmäiseen hallan puraisuun saakka.

Mikä tämä on? Ainakaan ei perunkoiso, jota kukan muoto edes vähän muistuttaa.

Entä tämä???

Mistä kummasta kaikki floora olikaan kotoisin? Luultavasti suuremmaksi osaksi siemenpankista ja pienemmäksi edellisenä kesänä vieressä sijainneesta, nyt jyrätystä perennapuistosta. Selvimpiä viljelyjäänteitä joutomaalla olivat muun muassa valkotupakka (Nicotiana alata), keltasuvikakkara (Glebionis segetum), erilaiset koristerevonhännät (Amaranthus) ja ehkä elefanttiheinä (Miscanthus sinensis).

Siemenpankin rikkakasveissa on monta harvinaistunutta tai muuten erikoista. Ainakin niistä useat ovat erittäin typpihakuisia, tai toisaalta eteläisiä rikkakasveja, joiden leviämistä Suomessa rajoittaa keskilämpötila. Ehkä kokonaisuudessa on muitakin heijastumia maan käyttöhistoriasta. Paikalla on voinut menneisyydessä olla junaliikenteen varastoalue, kaatopaikka, puistoa tai ehkä ne kaikki. Pitänee tutkia. Maanrakentamisen johdosta eri kerrostumien siemenet ovat kerralla ryöpsähtäneet reheväksi, kiehtovaksi mutta lopulta hyvin äkkiä katoavaksi kokoelmaksi. Näitä ei joka päivä tulekaan vastaan.

Saurikit (Galinsoga) ovat melko yleisiä kesäkukkaistutusten rikkana,

mutta harvinaisempia villinä.

Okahulluruoho (Datura stramonium) on venähtänyt suureksi pensaaksi.



Punasolmukki

Punasolmukki, hauska maan tasalle painuva punasilmä, on aika myöhään tutuksi tullut kasvi.

Kaakkois-Pirkanmaalla eli Sydän-Hämeessä se osui näkökenttääni ensimmäisen kerran niin myöhään kuin hienoisesti toista vuotta sitten. Senpä jälkeen olen hoksannut solmukin tyypilliset lymypaikat ja muistiin merkittyjä esiintymiä on tähän mennessä alueelta kertynyt jo ainakin 35. Myös kokonaan uusilla neliöpeninkulmilla sen tapaa helposti. Siispä solmukki yleistyy hurjaa vauhtia, vai onko se jäänyt ennen huomaamatta?

Punasolmukkia ei runsaine punaisine pikku kukkineen voi sekoittaa toiseen Etelä-Hämeen maakunnan kasviin. Se kukkii kuitenkin nirsosti vain aurinkoisimmilla ilmoilla, mikä antaa pienen haasteen kasvin etsijälle. On sen ulkomuotokin omansa, mutta etäältä samankaltaisia vihreitä ruusukkeita tekevät tantereille monet muutkin lajit. Usein olen sen huomannut vain haravoimalla tiiviisti katseellani lajille kelvollisia sorapintoja.

Spergularia rubra, punasolmukki. Kangasala, Kuhmalahti.

Punasolmukin leviämistaipaleella näyttää maaseudulla olevan kaksi reittiä: autonrenkaat ja sorakuormat. Siksi kasvupaikatkin ovat melkein poikkeuksetta vilkasliikenteisiä hiekkakenttiä tai tuoreeltaan soritettuja pikkuteitä. Kaupungissa leviämiskuvio on ihan toista, siellä punasolmukin mielipaikkoja ovat myllätyt nurmikot ja asvaltinraot.

Kasviatlaksen mukaan punasolmukin esiintymistiheys harvenee Sydän-Hämeessä lännestä itää kohti. Idästä katsottuna kasvi on Laipanmaan puuplantaasien tieverkossa kerrassaan tavattoman yleinen, vaikka Laipanmaa onkin koko seudun syrjäisin kolkka. Tyypillisimmin solmukkia löytyy muutama yksilö kerrallaan sorateiden risteyksistä ja kääntöpaikoilta. Ihan satunnaisena tulokkaana sitä ei mitenkään voi pitää, sillä suurimmat koskaan nähdyt kasvustot löytyvät myös Laipasta. Esimerkiksi Sahalahden puoleisella "Jägerinrännillä" kasvaa neliömetrien laajuinen tuuhea solmukkimatto ja Kuhmalahden Elamonjärven lähellä metsäura on 300 metrin matkalta kokonaan punasolmukin vallassa, yksilöitä siihen mahtuu jokunen sata tai tuhat, ken laskisi ne.

Punasolmukkikasvustoa. Kangasala, Kuhmalahti.

Punasolmukki kuuluu rentohaarikon ja viherjäsenruohon kanssa pienten, vaatimattomien, mattomaisten kohokkikasvien porukkaan. Joitain muitakin samankaltaisia kohokkikasvilajeja kasvaa Suomessa, ja ovat paljon harvinaisempia, Etelä-Hämeessä niistä tyräruoho. Rentohaarikko on myös alkuperäiskasvilaji ja Sydän-Hämeessä ihan yleinen. Viherjäsenruoho vaikuttaa punasolmukin keinoin myös laajentavan levinneisyyttään metsäteille ja muille keinotekoisille hietikoille. Moiset kasvit vaikuttavat menestyvän erinomaisesti ihmisen kädenjäljessä vähään tyytyvinä ja helposti leviävinä. Vaikka eivätkään koolla mahtaile.

Scleranthus annuus, viherjäsenruoho. Luopioinen

Sagina procumbens, rentohaarikko. Luopioinen.

Herniaria glabra, ketotyräruoho. Hanko.

Ukonpalko

Ukonpalko, Bunias orientalis, on rotevavartinen, keltakukkainen ristikukkaiskasvi. Toisinaan sitä kutsutaan myös idänukonpaloksi erotuksena toisesta Bunias-lajista, Suomesta yhden kerran löydetystä etelänukonpalosta.

Ukonpalko on Suomessa melko myöhäinen tulokaskasvi, ensimmäisen kerran se on nähty Helsingissä noin 160 vuotta sitten. Sitä seuraavina vuosikymmeninä ukonpalko on levittäytynyt Etelä-Suomeen. Viime vuosisadan alussa pelättiin jopa, että paalujuurisesta ristikukkaiskasvista voisi tulla hankala peltorikkakasvi. Luopioisten ukonpalko saavutti viimeistään 1920-luvulla, sillä Irja Ahonen on kerännyt sen Luopioisten kirkon läheiseltä heinäpellolta 1928. Tuohon aikaan ukonpalko on voinut olla yleisempi tai harvinaisempi kulttuurikasvi pitäjässä. Myöhemmin se on kumminkin tyystin hävinnyt samaan tapaan kuin moni muukin tuon ajan yleisistä peltorikoista. Ukonpalosta ei tullutkaan ongelmaa näin pohjoisessa ja kirkonkylän löytökin jäi Luopioisissa ainoaksi dokumentoiduksi koko 1900-luvulla.

Ukonpalon paluu Luopioisiin juontaa juurensa tämän kesän alkuun, jolloin menin kirkonkylän Rankkimäen jäteasemalle. Mielessäni olivat kevätkasvit, vähän aiemmin olin yhdellä toisella kompostipaikalla nähnyt villiintynyttä kevätsipuliflooraa helmihyasintista karamellinväriseen tulppaaniin. Aikaisimmat kevätkukat olivat tuolloin ehtineetkin lakastua ja enää yhden sipulikukan, ehkä mininarsissin (siis sen tavattoman yleisen pääsiäiskukan), lehtiä oli jäljellä puutarhajätteiden seassa. Sen sijan yhden monivuotisen maakasan sivulle oli ilmaantunut kukintaansa aloittava keltakukka, ukonpalko.



Bunias orientalis. Luopioinen Rankkimäki 8.6.2011.



Vanhan Pälkäneen puolella ukonpalko on tietysti paljon yleisempi. Sen näkee helposti kasvavan siellä täällä esimerkiksi Onkkaalan kylänraitin varrella. Toinen kasvi joka leviämistavaltaan jollain tapaa muistuttaa ukonpalkoa on harmio (Berteroa incana). Myös sen ilmaantuminen Suomeen on jäljitettävissä 1800-luvun puoleenväliin ja Venäjältä tuotuihin maataloustuotteisiin. Harmiokin kasvaa vanhan Pälkäneen eri puolilla (ja ihan harmittomasti) mutta Luopioisissa ei missään.

Berteroa incana. Pälkäne 14.7.2011.

Ukonpalon uusi löytöpaikka Luopioisissa on siitä mielenkiintoinen, että se taitaa olla alueen paras satunnaiskasvipaikka. Viime vuosien aikana siellä on tavattu hetken viipyviä satunnaistulokkaita ketoraunikista kanadankoiransilmään. Viime vuonna olen löytänyt Rankkimäeltä ruudulleen uutena punasolmukin ja vuohenkellon, tänä vuonna ukonpalon ja narsissin lisäksi kevätesikon ja kokoelman ruokasipulin eri lajikkeita. Tulevinakaan vuosina satunnaiskasvien ohivirtaus tuskin hiipuu otollisella paikalla.

Kuinka ukonpalko sitten eksyi uudelleen Luopioisiin vasta 83 vuoden jälkeen? Kasviatlaksen levinneisyyskartassa havaintojen iän mediaani on 1980-luvulla eli aika uuden puolella. Luulisin kuitenkin, että ukonpalko on jo ajat sitten vakiintunut suotuisille paikoille, muun muassa vanhoihin taajamiin, linnoituksille,
radan- ja tienvarsille, eikä levittäydy enää laajemmalle, mutta näkyvänä kasvina sen vanhoilta paikoilta kertyy tasaisesti uusia havaintoja. Luopioisissa se on sitten väliaikaisesti pistäytymässä ja tässä tapauksessa siemen levinnyt maansiirron mukana.

Ukonpalko on Helsingin Suomenlinnan linnoitusvallien
tunnusomaisin kasvilaji. 25.7.2011.

Piikkisalaatti

Ensikohtaaminen piikkisalaatin kanssa saattoi aiheuttaa pienen riemunkiljahduksen. Paikka oli Suutarila Helsingissä ja aika viime elokuu. Sitä vain kasvoi, pitkä rivi muhkeita yksilöitä korkearuohoisella joutomaakaistalla pyörätien vieressä. Paitsi että kasvi on ulkomuodoltaan erikoinen lehtisalaatin lähisukulainen, en myöskään ole tottunut löytämään pääkaupunkiseudulla läheskään saman luokan kasviharvinaisuuksia (vaikkapa joka sadannen neliökilometrin) kuin Sydän-Hämeessä.

Pian sitten jo huomasinkin, että piikkisalaatti oli tietyllä alueella Suutarilan ja Ala-Tikkurilan välillä aivan tavallinen kasvi tienvarsilla. Yhdellä retkellä esiintymäpisteitä kertyi muistiin roppakaupalla. Yksittäisenä löysin piikkisalaatin myös Hermannin Kyläsaaresta entisen satama-alueen liepeiltä ja Vantaan puolelta Keravanjoen varrelta.

Tänä vuonna piikkisalaatti onkin edelleen innostunut Helsingin pohjoisnurkassa ja on kylväytynyt joka puolelle, mistä vain löytyykin möyrittyä hiekkamaata. Ihan tuoreeltaan huomasin ainakin samanveroiset salaatistot Malmilla, Falkullan ja Ala-Malmin välisellä alueella.Varsinkin rakenteilla olevan Ormuspellon kuivilla soramurskekentillä oli salaattia tiheästi. Tuolla alueella olen liikkunut paljon ennenkin, mutta silloin ei mitään erikoisempaa kasvistoa ole näkynyt. Sivujuonteena kerrottakoon, että sorakenttä oli odottamattomasti yllättävän monilajinen, 90 kasvilajia 0,2 hehtaarin alalla. Joukossa oli joitain mielenkiintoisia lajeja kuten vata, jota en ole ennen joutomaakasvupaikalla tavannut sekä karulla kivimurskalla kasvamiseen erikoistunut leijonankidan pikkusisko kissankita.

Edellä mainitun retken jälkeen ajattelin, etten enää yllättyisi, vaikka piikkisalaattia kasvaisi missä ja miten paljon tahansa. No niinhän sitä kasvoikin. Vantaalla näkyi kehä kolmen liepeillä laajoja kasvustoja kilometri kilometrin perään. Ajan säästämiseksi päätin lopulta, että yhden kasvuston merkitseminen neliökilometriä kohti saa riittää. Huomion arvoisesta on, että Vantaan kasvit -kirja tuntee piikkisalaatin vain yhdestä paikasta 1990-luvulla.

Yhteenvetona voisi todeta, että piikkisalaatti kasvaa runsaana useilla alueilla pääkaupunkiseudulla, joilta sitä ei aiemmin tunneta ja on myös roimasti lisääntynyt. Miksikö? Välimerenilmastosta kotoisin oleva salaatti epäilemättä nauttii täysin siemauksin 2010-luvun tyylisistä kuivista ja huippukuumista kesistä. Ahaa, ei yksin talvien lämpeneminen vaan myös kesien kuumeneminen levittää uusia lajeja pohjoiseen.

Pihakasviretki

Tulevana viikonloppuna on taas luonnonkukkien päivä opastettuine kasviretkineen. Joskus takavuosina päivänä on myös kannustettu ihmisiä lähtemään omatoimisille pihakasviretkille. Ajatushan on kiva, mutta on taitanut hävitä nopeasti suositummille viihdykkeille. Tänä vuonna koetinkin itse ensimmäistä kertaa mennä ja katsella tutun pihapiirin kasveja uusin silmin.

Lopulta polku johtaa vanhalle kasvimaalle. Siellä kasvavat erikoisuudet ovat juuri ruvenneet kukkimaan. Pihakurjenpolven viime syksynä itäneet ruusukkeet täyttyvät pienistä punavioleteista kukista ja uusia on tulossa roppakaupalla. Myös peltotädyke näyttää tekevän oikein paljon sinivalkoisia kukkiaan. Vaikka nämä kaksi olisivat jollekin toiselle rikkaruohoja muiden joukossa, itse olen koettanut säästää ne harvinaisuuksina ja saaden ne näköjään lisääntymään. Toki ihan sentään oman pihan rikkakasvikokoelma ei ole verrattavissa viime kesänä Pohjois-Karjalassa Kesälahdella näkemääni rautanokkosen, peltokurjennokan, peltorastin, kaalivalvatin ja valkopeipin valtaamaan pihaan.

Tänä kesänä kasvimaan jännittävin kasvi on kuitenkin matalakasvuinen heinä. Yhden yksilön korren yläosa oli pullistunut selvästi, niinettä tähkän voi kaivaa varovasti esille. Sehän on kanarianhelpi. Kanariansaarilta ja Välimeren ympäristöstä kotoisin oleva ruokohelven sukulaislaji. Kanarianhelven siemeniä käytetään yleisesti häkkilintujen ruokana (siis kanariansiemeniä kanarianlinnuille), eikä ihmekään että heinälajia on Kasviatlaksen mukaan Suomessa tavattu satunnaiskasvina kymmenissä eri paikoissa. Ensimmäistä kertaa kanarianhelpi ei kuitenkaan pihapiirissä näyttäydy, sillä siitä on olemassa jo 1960-luvulla silloin koululaisherbaarioon kerätty näyte.

Retkeni lopuksi tutkailen kasvimaan viereisessä rinteessä rehottavia valkopeippejä eli "kuolleen miehen nokkosia". Luopioisissa laji on melko suurikin harvinaisuus, mutta paikallisesti niin runsas, että eksyy vaikka heinäpelloille rikkaruohoksi. Alun perin valkopeippi lienee tuotu rohdoskasviksi. Tietämäni mukaan sitä on ennen käytetty naistenvaivoihin.

Geranium pusillum 17.6.2011

Veronica agrestis 17.6.2011

Phalaris canariensis 17.6.2011

Lamium album 17.6.2011

Kummajaiset

Tarkasti, neliökilometri neliökilometriltä, tutkitulla alueella uuden metsäkasvilajin löytäminen olisi erittäin epätodennäköistä. Onneksi voi etsiä vihertäviä joutomaita ja suunnistaa niille uutuudennälkää täyttämään. Joutomaalta tai parhaimillaan oikealta ruderaattikeitaalta saattaa löytää tavallisten tuttujen (mainittakoon nyt jättipalsami ja karhunköynnös) lisäksi "kummallisia" kasveja. Satunnaistakin satunnaisempia kasveja, jotka tuntuvat kasvavan ihan väärällä paikalla. Mutta tarkkasilmäinen saa olla ja ajoituksen pitää olla osunut nappiin.

Kummajaiskasvit nimittäin ilmestyvät ja myös häviävät nopeasti, harvoin toistakaan kesää kukoistavat. Esimerkiksi isojen puutarhojen tunkioilla voi ilmestyä ja kadota uusia kasvivieraita jopa kuukausittain. (tosin jokuhan aina siemenet tai juuret on sinne kuljettanut). Erikoinen piirre, jonka olen huomannut, on että epätavallisiin satunnaistulokkaisiin voi törmätä yhtä usein niin keskellä maaseutua kuin pääkaupungin liikennesolmuissakin.

Seuraavassa kuvina viimeisimpiä jänniä löytöjäni:

Idänunikko (Papaver orientale)

Punasipuli (Allium cepa cultivar)

Valkokukkainen malvakasvi, toistaiseksi tunnistamaton.

Hauska kasvi

Kuluvalla viikolla on ollut aika viileää ja kevään edistyminen tuntui hetkeksi seisahtaneen. Onneksi viikonloppua kohti sää on jälleen selvästi lämmennyt. Niinpä myös on täytynyt lähteä ulos liikkelle, jos aikoo pysyä kevään kukinta-aallon etenemisen kannoilla. Tänään suunnistin Helsingissä Malmille kevätkukka- ja linnoituskalliolle, missä keto-orvokit olivatkin jo täydessä kukinnassa ja kalliokielot tulossa.

Matkalla kuljin myös rakennettavana olevan kaupunginosan ohi, missä huomioni kiinnittyi huippuaikaiseen saunakukan runsaaseen kukintaan. Samalta joutomaakentältä huomasin myös lautasmaisen, maanpintaa pitkin kasvavan kasvin, jonka pienet keltaiset kukintomykeröt olivat avautumassa. Kasvutapansa mukaan kasvia olisi voinut luulla apilaksi, mutta tunnistin sen nurmimailaseksi.

Kasviatlaksessa nurmimailasen frekvenssi ruudulla 668:339 on viisi, joten kohtuullisen harvinainen satunnaiskasvi on kyseessä. Toki olen lajiin törmännyt Helsingissä jokusen kerran aiemminkin ja tyypillisemmässä pystysuuntaisessa kasvumuodossaan. Aiemmin joutomaakasviretkeni ovat kovasti painottuneet syksyyn ja loppukesään, mutta hauska huomata, että sopivan paahteisilla paikoilla voi tehdä jo näin keväisin kasvilöytöjä.

Medicago lupulina, Helsinki, Malmi 8.5.2011

Kevään alku

Maaliskuussa, kun kevätaurinko on pehmentänyt hankia sen verran, ettei suksilla pääse enää kevyesti liukumaan jäisellä pinnalla, alkaa kuumeisesti odottaa lumien sulamista. Tänä vuonna kevääntulo antoi taas vähän odottaa itseään ja lopulta huhtikuun ensimmäisen päivän jälkeen Ilmatieteen laitoksen lumenvahvuusmittarit alkoivat juosta vauhdilla taaksepäin ja hanget huveta. Lämpimien kevättuulten saattelemana vain viikon kuluttua varsinaisesta lumensulamisen alkamisesta ensimmäiset kevään pikku auringot eli leskenlehden kukat pilkistivät esiin.

Oikeastaan ensimmäiset löytämäni leskenlehdet taisivat olla varhaisimmat muutaman viime vuoden aikana, vaikka lumien sulaminen alkoi tavallista myöhempään. Tosin tänä vuonna ajoitukseni taisi olla täsmällisemmin suunniteltu ja intokin päästä takaisin kasvien pariin pitkän talven jälkeen tavallista suurempaa. Kaksi viikkoa sitten keräsin jo ensimmäisistä leskenlehdistä näytteen dokumentiksi vuoden 2011 kasvikauden alkamisesta. Huhtikuun jatkuessa miellyttävän lämpimänä on kasvien esiintulo jatkunut kaiken aikaa kiihtyvänä. Kävelyretkireitilläni Ala-Tikkurilassa Helsingin ja Vantaan rajalla Keravanjoen varrella olivat puutarhoista villiintyneet sinililjat, lumikellot ja ruttojuuret tulleet kukkaan yli viikko sitten. Viime viikolla eräänä aurinkoisena iltapäivänä otin kevätkukkakohteeksi Kasvitieteellisen puutarhan ulkopuutarhan Kaisaniemessä. Italiantalventähdet, jouluruusut, unkarinsinivuokot ja muut eksoottisemmat varhaiskukkijat olivat hienossa kukoistuksessa.

Myös luonnon kevätkukista monet ovat heräilleet huhtikuun edetessä. Palmusunnuntaina 17.4. löysin Vantaalta jo runsaasti sinivuokkoja ja ensimmäiset valkovuokotkin. Valkovuokkojen näkeminen ja kuvaaminen oli pieni kasvikevään juhlahetki, sillä itselleni nuo olivat ennätysaikaisia. Kasvupaikkakin tammimetsän etelärinteellä oli toki erityisen suotuisa noin varhaiselle kukinnalle. Seuraavassa kuvien kera kuluvan kevään ensihavaintoja. Pääsiäisviikonlopuksi on lupailtu lähellä + 20 asteen lämpötiloja ja Luopioisten kasveista seuraavaksi lienee kukassa näsiä ja kenties kevätlinnunsilmäkin, jos löydän sen kasvupaikan. Pääkaupunkiseudulla alkavat puhjeta kukkaan pystykiurunkannukset, isokäenrieskat ja puistonurmikoiden mukulaleinikit. Uusi kevät on koittanut.

Tussilago farfara, kevään ensimmäinen. Helsinki, Suutarila 9.4.2011

Eranthis hyemalis, Helsinki, Kaisaniemi 13.4.2011

Hepatica nobilis, Vantaa, Tammisto 17.4.2011

Anemone nemorosa, Vantaa, Tammisto 17.4.2011

Viola arvensis, Pälkäne, Rautajärvi 23.4.2011

Gagea minima, Pälkäne, Rautajärvi 23.4.2011