Rautajärven niittyjen kasvisto

Etelä-Hämeessä, Pälkäneellä, entisten Luopioisten alueella, Rautajärven kylässä, samannimisen talon ympärillä sijaitsee niittyjä ja luonnonlaitumia (kartta 1), joille on vuosisatoja kestäneen laidunnuksen, kulttuurikäytön ja monimuotoisen maisemarakenteen ansiosta muodostunut hyvin monipuolinen kasvisto. Laadin yhteenvedon näiden alueiden merkittävimmistä putkilokasvilajeista, jotta oikea tieto dokumentoituu virheellisen sijaan.

Kartta 1. Niittyjen sijainti.

Kartan alueet A ja C on huomioitu Pirkanmaan perinnebiotooppiselvityksesssä maakunnallisesti arvokkaana kohteena vuonna 1996 (Pirkanmaan perinnemaisemat: Alueelliset ympäristöjulkaisut 125). Tuolloin on havaittu kuusi sellaista kasvilajia, jotka on luokiteltu uhanalaisiksi tai Pirkanmaalla huomionarvoisiksi (julkaisussa taulukot 5.3, 5.4 ja 5.5.). Tämän jälkeen niityiltä on eri tutkimuksissa löytynyt runsaasti uusia lajeja ja kun myös kaikki alueet otetaan lukuun, julkaisun mukaan huomionarvoisia kasveja esiintyy 16 lajia, jotka ovat niityillä ja kedoilla kasvavia ruohoja. 1990-luvun jälkeen lukuisat perinnebiotooppien kasvit ovat edelleen taantuneet ja uhanalaistuneet sekä hoidetut alueet vähentyneet, joten Rautajärven niittyjen merkitys harvinaisten niittykasvien elinpaikkana lienee kasvanut.

Kartan niitty A on selvästi arvokkain ja sieltä löytyy eniten merkittäviä lajiesiintymiä. Alueen eteläpää on silmäänpistävästi ylitypettynyttä joutomaata, jota peittävät isonokkonen, hevonhierakka ja yksivuotiset kookkaat rikkakasvit. Kostean joenrantaniityn ja kivisen rinteen jälkeen se muuttuu pienruohoniityksi, jossa on ketomaisia laikkuja. Reunoilla on mänty- ja lehtipuuhakaa. Parhailla paikoilla pienruohoniitty on hyvin monilajista kukkaniittyä, jossa vallitsevien kasvilajien kirjo on lukuisa, muun muassa särmäkuisma, heinätähtimö, tuoksusimake, metsäapila, poimulehdet, kissankello, harakankello, ketoruusuruoho, ahopukinjuuri, ahomansikka ja huopakeltano. Suurin osa merkittävästä lajeista kasvaa niityn keski- ja pohjoispäässä puiden välissä olevalla kaistaleella ja viereisen Murronkulmantien reunalla hiekkaisella törmällä.

Perinteisen maankäytön luoma maisema.

Alue B on rehevää, ajoittain tulvivaa suoniittyä. Alueen C pohjoispuoli on historiallista laidunniittyä, josta osa on tuhoutunut tienoikaisussa 1970-luvulla. Kaakkoisnurkka on ollut puistometsikköä, josta on jäljellä enää muutama maisemaa hallitseva koivujättiläinen. Rautajärveen rajoittuva vyöhykkeinen luhta- ja rantaniitty kattaa laajan osan. Alueilla C ja D ranta- ja luhtakasvistoon kuuluvat muun muassa jokileinikki, ojaleinikki, konnanleinikki, luhtakuusio, luhtatädyke, rantanenätti, rantakanankaali, säderusokki, ketohanhikki, keltakurjenmiekka, lamparevesikuusi ja niittymaarianheinä.

Alue D on vaihtelevaa, avokalliosta mutalammikoihin ja märistä niityistä tiheään kuusikkoon. Huomionarvoinen lajisto keskittyy luoteisreunaan, missä on runsaslukuisena vanhakantaista pihakasvistoa, kuten pikkutakiaista, valkopeippiä, kylämaltsaa ja hiirenhäntää. Viereisen kalliomäen aikaisemmasta ketokasvistosta suurin osa on hävinnyt kuusikon varjostukseen.

Alue E koostuu laajasta avokalliosta ja tuoreesta-kuivasta niitystä sen ympärillä. Niityn kuivilla kohdilla kasvaa valtalajina mäkikauraa, mikä on on hyvin erikoista, mäkikauran esiintymisen indikoimaa rautakautista asutusta ei tunneta Rautajärveltä. Kalliokummulla kasvaa pieniä yksivuotisia ketojen kevätkukkijoita sekä toista oletetusti muinaisasutukseen kytkeytyvää lajia nurmilaukkaa.

Monilajista kukkivaa niittyä, edessä keltamataraa, Galium verum. Rautajärvi 23.7.2014.

Luetteloidut lajit on havaittu vuosina 2009-2014, paitsi vanhat. Osaa näistä kasveista kasvaa vähän tai runsaasti myös kartan 1 osa-alueiden ulkopuolella, enkä ole eritellyt näitä esiintymiä.

Suomessa uhanalaiset lajit:

• keltamatara (Galium verum) VU – alue A, melko yleinen
• etelänhoikkaängelmä (Thalictrum simplex ssp. simplex) VU – A, yksi esiintymä 

Hoikkaängelmä, Thalictrum simplex. Rautajärvi 21.7.2014.

Suomessa silmälläpidettävät lajit (NT):

• ahokissankäpälä (Antennaria dioica) – A, yksi esiintymä
• ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) – A, yksi esiintymä
• ketoneilikka (Dianthus deltoides) – yleinen kaikilla kuivilla niityillä
• kesämaitiainen (Leontodon hispidus) – A, yksi esiintymä
• jäkki (Nardus stricta) – A, yksi esiintymä

Ketoneilikka, Dianthus deltoides. Rautajärvi 9.7.2014.

Alueellisesti uhanalaiset lajit (RT) (metsäkasvillisuusvyöhyke 2a): 

• nurmilaukka (Allium oleraceum) – A ja E, kaksi esiintymää
• ketonoidanlukko (Botrychium lunaria)
• kesämaitiainen (Leontodon hispidus)

Ketonoidanlukko, Botrychium lunaria. Rautajärvi 20.5.2014.

Muita lajeja, jotka ovat paikallisesti harvinaisia tai osoittavat vanhaa ihmistoimintaa:

• pölkkyruoho (Arabis glabra) – A
• pikkutakiainen (Arctium minus) – C ja D
• nurmitatar (Bistorta vivipara) – A
• kevätkynsimö (Erophila verna) – A
• mäkikaura (Helictotrichon pubescens) – A, C ja E
• valkopeippi (Lamium album) – yleinen ja runsas
• hietalemmikki (Myosotis stricta) – E
• hiirenhäntä (Myosurus minimus) – A, C, D ja E
• keväthanhikki (Potentilla crantzii) – A ja D
• valkomaksaruoho (Sedum album) – E
• kevättädyke (Veronica verna) – A, D ja E

Lajeja, joista on vain vanhoja tietoja:

• lituruoho (Arabidopsis thaliana) – D
• musta-apila (Trifolium spadiceum) – A
• mäkivirvilä (Vicia tetrasperma) – A

Uusinta kulttuurikasvikerrostumaa edustavat puutarhakarkulaiset:

• siperianpihta (Abies sibirica) – D
• tarhaukonhattu (Aconitum x stoerkianum) – E
• kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus) – A ja C
• suikeroalpi (Lysimachia nummularia) – C, D ja E
• tarhaomenapuu (Malus domestica) – A ja D
• karviainen (Ribes uva-crispa, myös -ryhmä) – A ja D
• punalehtiruusu (Rosa glauca) – A ja D
• mökinpajuangervo (Spiraea x rosalba) – B ja E

Kasvit vedessä

Syksyn tehdessä tuloaan monet kesän kukista ovat jo karistaneet siemenensä ja ruskistuneet. Selvimmän poikkeuksen muodostavat joukko veden alla asustavia kasveja, jotka vasta elokuussa kehittyvät parhaimmilleen ja rupeavat kukkimaan. Alemmissa kuvissa on yksi esimerkki tällaisesta kasvista, minikokoisia "lumpeenlehtiä" kasvattava kilpukka, jota lisääntymisvoimansa ja massansa perusteella voisi sanoa vaikka pohjoisen vesihyasintiksi.

Hydrocharis morsus-ranae. Luopioinen, Rautajärven kylän Rautajärvi.

Hydrocharis morsus-ranae. Rautajärvi.

Elokuun alku on itselleni monena vuonna ollutkin vesikasvien aikaa. Kasvikesään ehdottomasti kuuluu soutuveneessä kalanhajuisia ruohoja kiskoen vietetty päivä! Esimerkiksi vitojen suuri suku on tällä tapaa päässyt lähelle sydäntäni. Tämän kirjaimen lyöntiin mennessä luulen kaikkin lähivesistöni siemenellisten kasvien tulleen jo täysin tutuiksi ja sen varjolla esitän seuraavan yhteenvedon:

Kukkian Rautajärven vesikasvisto

Luopioisten (nyk. Pälkäneen) Kukkia on järvi, joka kirkasvetisyydeltään ja pohjaversoiskasvillisuudeltaan on jossain yhteydessä mainittu Pohjolan edustavimmaksi. Kukkian osana, sen pohjoisilla perukoilla sijaitsee Rautajärvi, joka kuitenkin sameavetisenä poikkeaa kasvistoltaan selvästi muusta Kukkiasta.

Järvi on syntynyt pehmeään maaperään, Rautajärven kylän ylittävään huomattavaan harjujaksoon kuuluvien deltojen eteläpuoliselle savikolle. Mineraalimaapohjaa on luonnostaan vain hyvin vähäisesti. Järven valuma-alue on sen kokoon (noin 240 hehtaaria) nähden suuri ja sen pohjoispäässä on lähekkäin kaksi päälasku-uomaa, jotka ovat virallisesti nimeämättömät mutta vanhoilla nimillä Kivioja ja Kyynärönjoki, yhteisvaluma-alueeltaan noin 85 neliökilometriä. Rautajärvi on keskimäärin hyvin matala, suurimmaksi osaksi alle kolme tai jopa vain metrin syvä. Valuma-alueen kiintoaine on täyttänyt järviallasta vuosituhansien aikana ja sen matalimmat reunat ovat ehtineet umpeutua mutasoiksi. Luontainen rehevyys on yhä vahvistunut maatalouden päästöistä. Myös harvinaisille rehevyyttä suosiville kasveille ja linnuille on muodostunut elinpaikkoja kutistuvan avoveden reunoille.

Rautajärveä on tutkinut muutamia vuosikymmeniä sitten Urho Mäkirinta, jonka vesikasvisosiologisessa väitöskirjassa on esitetty järven kasviyhteisöjen jaottelu. Käyttökelpoista floristista tietoa järvestä on tullut vasta 1990-luvun jälkeen. Vuoteen 2010 mennessä kaikkien Rautajärven kohdalle osuvien neliökilometrien kasvisto on järjestelmällisesti tutkittu.

Seuraavassa on luettelo yleisyysjärjestyksessä Rautajärven harvinaisimmista vesikasveista kasvupaikkoineen. Harvinaisuuden mittarina on uusimmassa Kasviatlaksessa sijaintipaikan perusruudulle 681:337 lasketut esiintymisfrekvenssit, jotka lienevät alueen kattavien kasviruutujen runsauden takia lähellä todellisuutta. Luettelon harvinaisimman lajin ristilimaskan esiintymistiheys Rautajärven seudulla on yksi neliökilometri sadasta ja järvisätkimen 17 sadasta.

Lemna trisulca	ristilimaska	Suojaisimmissa avovesilaikuissa
Typha angustifolia	kapeaosmankäämi	Laajoissa ilmaversoiskasvustoisso osmankäämiköissä T. latin kanssa
Potamogeton obtusifolius	tylppälehtivita	Rehevissä tummissa rantavesissä M. vertin kanssa
Ranunculus lingua	jokileinikki	Jokisuun ilmaversoiskasvustoissa
Potamogeton praelongus	pitkälehtivita	Noin metrin syvyisessä vedessä runsaina hajanaisina kasvustoina
Utricularia intermedia	rimpivesiherne	Ruovikoiden keskellä
Myriophyllum verticillatum	kiehkuraärviä	Mutarantojen reunamilla aivan matalassa vedessä
Potamogeton berchtoldii	pikkuvita	Suojaisessa vesikaivannossa
Hydrocharis morsus-ranae	kilpukka	Ilmaversoiskasvustoja reunustavina nauhoina lähes kaikkialla, selvästi runsastunut
Schoenoplectus lacustris	järvikaisla	Ruovikoita ulommissa ilmaversoiskasvustoissa
Hippuris vulgaris	vesikuusi	Ruovikoiden keskellä
Potamogeton alpinus	purovita	Jokisuun edustalla matalassa vedessä
Utricularia vulgaris	isovesiherne	Rehevissä tummissa rantavesissä
Elodea canadensis	kanadanvesirutto	Matalassa vedessä mutakertymillä, ei suuresti runsastunut
Eleocharis palustris	rantaluikka	Kalliorantojen matalassa vedessä
Isoëtes lacustris	tummalahnanruoho	Kivikkorannoilla hyvin niukkana
Ranunculus peltatus ssp. peltatus	järvisätkin	Rantojen lähellä uloimpien kelluslehtisten joukossa

Muut vesialueen harvinaiset kasvit:

Bidens cernua	nuokkurusokki	Kelluvilla muta- ja kasvilautoilla
Ranunculus sceleratus	konnanleinikki	Kelluvilla muta- ja kasvilautoilla
Barbarea stricta	rantakanankaali	Kelluvilla muta- ja kasvilautoilla

Kirjallisuutta:

* Mäkirinta, U. 1978: Die pflanzensoziologische Gliederung der Wasservegetation im See Kukkia, Südfinnland. Acta Universitatis Ouluensis. Series A. s. 1-157 ISBN: 951-42-0632-0. (Rautajärven ja muun Kukkian vesikasvillisuustyypit)
* Pätiälä-Wager, H. 1997: Luopioisten kunnan geomorfologia. (Alueen maaperägeologia)



Tutkimani lähijärven kasvisto ei nyt sentään ole yhtä poikkeuksellinen, kuin joissain Etelä-Suomen hyperemäksissä järvissä näkinruohoinen ja kaikkein harvinaisimpine vitoineen. Toisaalta ei järven kokokaan ole niin suuri. Rautajärvestä on jäänyt puuttumaan joitain rehevyyttä selvästi ilmentäviä lajeja kuten tankeakarvalehti (Ceratophyllum demersum). Selostuksessa huomiotta jäivät järven kelluvat maksasammalet ja näkinpartaislevät, jotka myös ovat osa sen monipuolista kasvistoa. Niiden määrittämisessä onkin vielä tarvetta tulevaisuuden tutkimuksille.

Jo arvostusta saaneita vitoja löytyy järvestä peräti kuusi seitsemäsosaa Luopioisten lajeista. Lopuksi näistä sulavan kauniista uposkasveista voi hahmotella kolme ulkomuodoltaan ja kasvutavaltaan toisiaan muistuttavaa paria:

A) Potamogeton praelongus (pitkälehti-)

B) Potamogeton perfoliatus (ahven-)

C) Potamogeton natans (uistin-)

D) Potamogeton alpinus (puro-, uposlehtisenä voi joskus hämäävästi muistuttaa pitkälehteä)

E) Potamogeton obtusifolius (tylppälehti-)

F) Potamogeton berchtoldii (pikku-)

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 2

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varrella kävellen, paitsi tutkimusalueen keskiväliltä pyöräillen ja merkitty mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) useimmat löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Kirkonkylällä. Tutkittu osuus on Holjan risteyksestä melkein Luopioistentien ja Keskitien pohjoispään risteykseen, yhteensä 3,8 kilometrin matkalla.

Aineisto
Havaitut tienvarsikasvit osuuksittain:

Osuus 1)
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) ja kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens): runsaasti, monessa kohdassa
Kesämaksaruoho (Sedum annuum) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria): kallioleikkauksessa
Muut lajit: keltamaksaruoho (Sedum acre), tahmamavillakko (Senecio viscosus)
Osuus 2)

Pukinparta (Tragopogon pratensis): tien eteläreunalla runsaasti ja tiheästi, tien pohjoisreunalla muutamia

Idänkattara (Bromopsis inermis): melko laaja kasvusto Holjansalmen sillanpielessä Ketokaunokki (Centaurea scabiosa): muutama yksilö pysäköintilevennyksellä
Ukkomansikka (Fragaria moschata): erään kesämökin kohdalla tiheä kasvusto
Muut lajit: kevättaskuruoho, komealupiini, seittitakiainen (Arctium tomentosum)
Osuus 3)
Harjaneilikka (Dianthus barbatus): muutamia erään kesämökin viereisellä ojanpohjalla
Lehtosaarni (Fraxinus excelsior): vesoja isojen puiden vieressä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho
Osuus 4)

Pukinparta: yksittäisenä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho, karvaskallioinen (Erigeron acris)
Osuus 5)
Ukontulikukka (Verbascum thapsus): Jänislahdentien ja Pirttimäentien välissä kuivalla penkereellä
Kevättaskuruoho, keltamaksaruoho, mäkitervakko, lehtoakileija (Aquilegia vulgaris): samalla paikalla kuin tulikukka
Heinäkaura (Arrhenatherum elatius): Kaksi vierekkäistä kasvustoa tulikukan kasvupaikalta vähän itään
Karhunköynnös (Calystegia sepium): laaja kasvusto kosteassa ojassa
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: jäykkänata (Festuca brevipila), peltoretikka (Raphanus raphanistrum), metsävaahtera (Acer platanoides)
Määrittämätön kasvi: lehtiruusuke entisen autosisustamon nurmikolla, mahdollisesti idänukonputki (Heracleum sphondylium)
Osuus 6)
Ketokaunokki: yksittäisenä
Muut lajit: kevättaskuruoho, keltakannusruoho (Linaria vulgaris), jäykkänata, seittitakiainen
7) Evinsalontien risteys
Komealupiini, kevättaskuruoho, mesiheinä (Holcus)

Idänkattara erottuu selvästi muista tienvarren heinistä suurten röyhyjensä vuoksi. 30.6.2011

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi odotettua vähemmän puutarhakasveja, mutta puolestaan enemmän Luopioisten alueella harvinaisia satunnaiskasveja. Tutkitun alueen neliökilometriruudut ovat enimmäkseen kattavasti tutkittuja ja tavattujen harvinaisuuksien, kuten idänkattaran ja pukinparran, kasvupaikat ovat myös entuudestaan tiedossa. Sen sijaan esimerkiksi ketokaunokin kasvupaikat ovat uusia tietoja ja heinäkaura jopa kokonaan uusi laji Luopioisten alueella. Näkyvällä paikalla kasvava heinäharvinaisuus lienee hyvin tuore tulokas. Sen lähimmät tiedetyt kasvupaikat sijaitsevat vanhan Pälkäneen Myttäälässä ja Laitikkalassa.

Heinäkauran röyhykukintoja. 30.6.2011

Pukinparralla on Holjan pysäköintilevennyksen kohdalla maantien eteläreunalla runsas kasvusto 200 metrin matkalla, tien pohjoisreunalla sitä on vähän. Yksittäisenä pukinparta löytyi myös ruutujen 6807:3373 ja 6808:3373 rajakohdasta lähellä kirkonkylää. Raskaat siemenet levinnevät hitaasti maantienvartta, mutta pukinparta näyttää vähitellen laajentavan kasvualuettaan.
Pukinparran voi nähdä kukkivana vain ennen keskipäivää. 30.6.2011

Kevättaskuruoho on aivan tavanomainen koko välillä, muttei kasva kovin tiheästi. Komealupiini on jo hyvin yleinen ja runsas. Toinen voimakkaasti leviävä ns. vieraslaji valkokarhunköynnös löytyi runsaana yhdestä ojasta kirkonkylän kohdalta.

Kuivien ketojen luonnonkasveja löytyi jonkin verran kuivimmilta hiekkaisilta penkereiltä. Eri harakankeltanolajeja (Pilosella) löytyi melko runsaasti. Mäkitervakkoa, karvaskallioista ja ketokaunokkia löytyi kaikkia kohtalaisesti. Ketomaista kasvistoa edustaa useimmin ahomansikka (Fragaria vesca). Nykyään silmälläpidettäväksi luokiteltujen kasvien esiintymiä lienee harvassa, esimerkiksi ketoneilikkaa ei tavattu missään tutkituilla tienvarsilla.

Lupiinikasvusto penkereellä Holjassa. 30.6.2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 1

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varsilla kävellen ja merkitty ylös mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Rautajärvellä, kylän venerannan eteläpuolelta Pohjantien alkupäähän, yhteensä 1,9 kilometrin matkalla.

Aineisto

Kesäkuun 2011 kartoituksen havainnot:

Punainen rasti: Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens)
Punainen pallo: Mesiheinä (Holcus) (alustava määritys)
A) Tien etelä- ja itäpuolen kasvit
1) Peltoretikka (Raphanus raphanistrum), seittitakiainen (Arctium tomentosum), keltakannusruoho (Linaria vulgaris) Rautajärven venerannan levennys

2) Katinlieko (Lycopodium clavatum)

3) Katinlieko

4) Keltakannusruoho

5) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba)

6) Jäykkänata (Festuca brevipila)

7) Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

8) Seittitakiainen

9) Saksanhanhikki (Potentilla thuringiaca)

10) Isomaksaruoho (Sedum telephium) useita kasvustoja 50 metrin matkalla

11) Pölkkyruoho (Arabis glabra

B) Tien pohjois- ja länsipuolen kasvit
12) Jäykkänata

13) Valkoailakki, jäykkänata Ihanainaisten tienhaara

14) Lehtoakileija (Aquilegia vulgaris)

15) Kurtturuusu (Rosa rugosa)

16) Pölkkyruoho

17) Kurtturuusu

18) Jäykkänata pitkällä matkalla

19) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense)

20) Mäkikaura (Avenula pubescens)

21) Mäkikaura

22) Mäkikaura

23) Mäkikaura

24) Mäkikaura

Aiempien vuosien havaintoja, perustuu maastomuistiinpanoihin ja muiden tekemiin kasvistokartoituksiin:

1) Harjaneilikka (Dianthus barbatus) epävarma havainto

2) Luoho (Apera spica-venti) satunnaiskasvi, löytynyt atlas-kartoituksessa 1999 (Tuomo Kuitunen)

3) Poimuhierakka (Rumex crispus) löytynyt atlas-kartoituksessa 1999, kahdella eri neliökm-ruudulla

4) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba) yksittäisenä 2009

5) Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens) kymmenittäin 2010

6) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense) yksittäisenä satunnaiskasvina 2009

7) Rypsi (Brassica rapa) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

8) Kyläkurjenpolvi yksittäisenä 2009

9) Valkoailakki pieni kasvusto 2009

10) Vuohenkello (Campanula rapunculoides) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

11) Peltorasti (Anchusa arvensis) runsaasti kaivetulla hiekkamaalla 2010

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi iso joukko alueella tyypillisesti tienvarsia pitkin leviäviä kasveja, mutta myös hyvin harvinaisia tulokaslajeja. Aiemmin, 1980-luvulla saman tien varsilta on löydetty monia kylvösiemenen mukana tulleita satunnaiskasveja, joista monien ainut löytö Luopioisissa on silloin tehty (Lahtonen 1980). Kuivien ketojen harvinaistuvat lajit (esimerkiksi kissankäpälä) eivät juurikaan Rautajärvellä ole levinneet tienpenkereille, paitsi harakankeltanot (Pilosella), joista runsaan huopakeltanon ohella löytyi korva- ja viuhkokeltano.

Tutkimuksen suurin löytö on epäilty mesiheinä, sillä Luopioisista ei aiemmin ole tavattu Holcus-suvun lajeja. Mikäli kaikki löydetyt tiheät, polveilevakortiset ja pehmeälehtiset heinäkasvustot ovat mesiheinää, osoittautuu se heti löytöhetkellä runsaaksi. Vasta ensimmäiset kasvustot olivat ehtineet kehittyä juuri tähkälle, joten määritys jää vielä epävarmaksi. Vain korren solmuista tiheäkarvaiset yksilöt viittaavat pehmytmesiheinään, mutta myös korren alaosasta kokonaan karvaisia heinäyksilöitä löytyi.

Mesiheinän (Holcus) kasvustoa Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Karvatuntomerkeiltään erilaisia heinäyksilöitä. 28.6.2011

Kevättaskuruoho on hyvin runsas tutkitun alueen eteläpäässä ja löytynee nykyään Rautajärvellä jokaiselta maantienvarren neliökilometriltä. Vuonna 1999 se on havaittu vain yhdellä ruudulla ja kevättaskuruoho lieneekin selvästi 2000-luvun leviäjä. Loppukesään mennessä se on paahteisilla paikoilla kokonaan lakastunut, mikä vaikeuttaa huomaamista.

Jäykkänata on Luopioisissa erityisen selvästi maantienvarsille asettunut laji. Tutkitulla pätkällä se muodostaa hiekkaisille pientareille laaja-alaisia kasvustoja ja näyttää täysin vakiintuneelta.

Komealupiini on 2000-luvun alkuun mennessä levinnyt kaikkialle tien 322 varrella ja muodostaa jo laajojakin kasvustoja. Kuitenkin tutkitulla tieosuudella sitä on vain yksittäinen kasvi.

Valkoailakki on alueella Padankoskea ja Kuohijokea lukuun ottamatta harvinaisuus. Tutkitulla alueella se on tavattu kolmen vuoden aikana jopa neljässä eri kohdassa. Sen kasvustot ovat kuitenkin lyhytikäisiä ja hyvin pieniä.

Kurtturuusu on kotiutunut kahteen kohtaan 200 metrin välimatkalle hiekkaiselle tienpenkereelle ihan ajoradan reunalle. Vuosittainen niitto pitää ruusun hyvin matalana, muttei todennäköisesti estä sen lisääntymistä. Kurtturuusu lienee tarpeen hävittää tienvarrelta, jottei sen leviäminen pääsee ryöstäytymään.

Kurtturuusu (Rosa rugosa) Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Kirjallisuus

* Lahtonen, T. 1980: Havaintoja tienurmetuskasveista Luopioisissa 1980. - Talvikki 4: 34-38

Kaupunkimetsä

Omalla asuinalueellani pohjoisimmassa Helsingissä on juuri parhaillaan menossa niin sanottu kaupunkirakenteen eheytys. Kunkin asukkaiden käyttämän ulkoilumetsän reunasta nakerretaan tontti kerrostalolle tai parille. Onneksi, ainakin omaksi onnekseni, näidenkin hävittämisen jälkeen löytyy vielä jonkinmoista lähiluontoa: teiden väliin jääneitä metsikkökaistaleita, pensaikoita teollisuusalueiden laidoilla ja jopa yksi oja, jossa kesälläkin virtaa vettä. Käsitykseni mukaan tällaiset pienet puustoiset biotoopit ovat jääneet rauhaan, koska ne ovat liian pieniä tai sopimattomalla paikalla rakentamisen kannalta. Niiden tulevaisuudesta ei kuitenkaan voi tietää, voi olla, että parissa kolmessa vuosikymmenessä kaupungin teitä täytyy leventää autoliikenteen lisäännyttyä, ja metsikön rippeetkin jäävät alle.

Koska olen hyvin kiinnostunut kasviston muutoksista aikaulottuvuudessa melkein millä tahansa laikulla, olen suunnitellut kasvilajiston dokumentoinnin lähimetsiköissäni kesän aikana. Lajiluetteloakin hienompi tapa olisi kasvinäytteiden prässääminen, jos viitsisin. Olisihan sitten näytteet muistona, että vuoden 2050 asfalttierämaan paikalla on joskus ollut jotain vihreääkin. Kasvilajistonsa puolesta tykkäämäni metsäkaistaleet eivät tietenkään ole erikoisia. Niissä kasvaa ihmisenkestävää metsälajistoa, typensuosija-”rikkaruohoja” sekä omakotitalollisten puutarhoistaan ehkä tahattomasti levittämiä koristekasveja. Luultavaa on, ja mielenkiintoistakin, että tarpeeksi pitkällä aikaskaalalla asutuksen viereisten metsiköiden kasvistossa näkyvät myös puutarhanhoidon vaihtuvat trendit ja lajit.

Tavallisenoloinen metsikkö esikaupungissa parin tien puristuksessa ei nyt sentään ole luontokohteena ”elämyksellinen” ja ”statuksellinen”. Helsingissä tiedot sellaisista kohteista on koottu tarkkaan, jopa yllättävän tarkkaan, kaupungin luontotietojärjestelmään. (Ja mikä hienoa, runsas luontotietoaineisto on ihan julkisena internetissä. Kasvikartoitusaineistosta pystyin jo etukäteen katsomaan, että jossain metsiköitteni suunnalla on 1990-luvulla tavattu jopa mesimarjaa. Aiemmin etsin pääkaupungin kasvistotietoja kirjasta Helsingin kasvit: Kukkivilta kiviltä metsän syliin - ihan mukava kirja, mutta sen antamilla tiedoilla ei itse pysty löytämään yhtään mitään.) Helsingissä arvokkaiksi luokiteltuja kasvikohteita on jotakuinkin 230, vielä lukemattomien pienten luonnonsuojelualueiden lisäksi. Toisaalta suuri osa arvokkaimmista kasvialueista keskittyy saaristoluontoon, jonka enimmäkseen sotilaskäyttö on pitänyt koskemattomana. Tässä kohtaa pessimisti alkaa miettiä, että taitaa olla juuri se runsas määrä, mikä saa kaavoitusinsinöörin ajattelemaan, että puolet on turhia. Siispä tälläkään vuosikymmenellä edes todella arvokkaat luontokohteet eivät ole välttämättä turvassa kaupungin lihoamiselta. Suutarilan entisen isovesirikon kasvupaikkaa peittää nykyään sorakenttä, jolle nousee rivi kivitaloja rikkaille. Samoin Tattarisuon itäpuolelle on rakenteilla asuinalue, ja jopa näihin päiviin saakka säilynyt oikea metsäkasvisto kämmeköineen liekoineen raivataan sivistyksen tieltä.

Rehevää tesmavaltaista kaupunkimetsää, Helsinki 1.6.2011.