Kämmeköitä!

Orkideahulluus herättää itsessäni toistaiseksi enemmän ihmetystä kuin intohimoa. Siltikin aina kun löytää uudesta paikasta minkä tahansa kämmekkäesiintymän, tuntee löytäneensä jotain tavanomaisesta kasvimaailmasta poikkeavaa. (Sitä paitsi kämmekät eivät tule vastaan tienvarsilla, kuten monet muut erikoiset kasvit, vaan niillä on jokin selittämätön taipumus kasvaa usein vaikeimmin saavutettavissa paikoissa, kuten korpiryteiköissä ja saarissa.) Tämä juttu onkin omistettu maailman monimuotoisimman kasviheimon lajeille.

Suomen 35 kämmekkälajista kaikkiaan 15 on joskus löytynyt Pälkäneen itäosasta, entisestä Luopioisista. Kolmea yleisintä lukuun ottamatta, yövilkkaa, maariankämmekkää ja valkolehdokkia, kaikki kämmekkälajit taitavat olla Kaakkois-Pirkanmaalla jo niin harvinaisia, että niiden löytäminen luonnosta vaatii tuuria, ellei lähde entuudestaan tutkituille poluille. Alueen kämmeköistä kolmasosa on rauhoittamattomia, kahden yleisen lisäksi ne "mitättömimmät" eli harajuuri, herttakaksikko ja pussikämmekkä. Viimeksi mainitutkin ovat kyllä niin vähälukuisia, ettei niitä kerättäväksi asti ole vaan korkeintaan kuvattavaksi.

Yleisimmin löytämäni kämmekkä on maariankämmekkä, se on Suomessa myös heimonsa yleisin, kaikissa eri ulkoasuissaan. Joskus yhdellä kasvupaikallakin on niin monenkirjavia maariankämmeköitä, että liuskakämmeköitä tarkemmin tuntematta voisi luulla lajeja olevan useampia. Maariankämmekän kukinnon koko voi vaihdella muutamasta kukasta (kuvassa) juuri löytämääni 30 sentin tähkälliseen jättiläiseen (kuvassa). Kukinnon värikin vaihtelee täysin valkoisesta punaiseen. Laji löytyy helposti sopivilta keskiravinteisilta metsäsoistumilta.

Dactylorhiza maculata. Pne, Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Dactylorhiza maculata. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011

Toiseksi yleisimmin löytämäni kämmekkä on valkolehdokki, kolmanneksi yövilkka, neljänneksi lehtoneidonvaippa ja viidenneksi ehkä pussikämmekkä. Valkolehdokki ilmestyy milloin minnekin puolivaloisaan lehtomaiseen sekametsään ja katoaa, tai lisääntyy satalukuiseksi. Ihmispakoisin lajeista on yövilkka, joka harvinaistunee vähitellen, koska metsänhoitoon kuuluu nykyään sammaleisen metsänpohjan eli yövilkan lokeron myllertäminen hakkuun jälkeen. Huonommin menee harajuurella, esimerkiksi ainoa oma löytöpaikkani sijaitsee uhanalaisena märässä korpinotkossa kahden hakkuuaukon kulmassa.

Platanthera bifolia. Luopioinen, Rautajärvi 23.6.2011

Lehtoneidonvaipan löytömäärät Luopioisissa ovat huimasti lisääntyneet viime vuosina. Ties vaikka sen kokonaisrunsaus ei ole vieläkään paljastunut. Itseäni on onnistanut parin vuoden aikana kahdessa Kukkiajärven saaressa. Niiden seurannan mukaan ainakin 2010 oli huippuvuosi lehtoneidonvaipalle. Tyypillinen kasvupaikka ovat vähän erikoinen, tiheän lehti- tai sekametsän niukkakasvinen pohja. Alkuperäiset neidonvaippaesiintymät ovat kuitenkin rehevillä lehtolaikuilla, joilta kämmekkä on siirtynyt kuluneelle maapohjalle. Lehtoneidonvaippa on piilottelijaluonne, jonka kukinta ei aina ole varmaa. Tänä vuonnakin kukkia näyttää tulevan kohtalaisen paljon, tuottamaan etanolipitoista mettä pölyttäjiä humalluttamaan.

Epipactis helleborine. Luopioinen, Rautajärvi 3.7.2011



Dactylorhiza incarnata. Luopioinen, Vahdermetsä 21.6.2011

Listera ovata. Orivesi, Sinivuori 22.6.2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 2

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varrella kävellen, paitsi tutkimusalueen keskiväliltä pyöräillen ja merkitty mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) useimmat löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Kirkonkylällä. Tutkittu osuus on Holjan risteyksestä melkein Luopioistentien ja Keskitien pohjoispään risteykseen, yhteensä 3,8 kilometrin matkalla.

Aineisto
Havaitut tienvarsikasvit osuuksittain:

Osuus 1)
Komealupiini (Lupinus polyphyllus) ja kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens): runsaasti, monessa kohdassa
Kesämaksaruoho (Sedum annuum) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria): kallioleikkauksessa
Muut lajit: keltamaksaruoho (Sedum acre), tahmamavillakko (Senecio viscosus)
Osuus 2)

Pukinparta (Tragopogon pratensis): tien eteläreunalla runsaasti ja tiheästi, tien pohjoisreunalla muutamia

Idänkattara (Bromopsis inermis): melko laaja kasvusto Holjansalmen sillanpielessä Ketokaunokki (Centaurea scabiosa): muutama yksilö pysäköintilevennyksellä
Ukkomansikka (Fragaria moschata): erään kesämökin kohdalla tiheä kasvusto
Muut lajit: kevättaskuruoho, komealupiini, seittitakiainen (Arctium tomentosum)
Osuus 3)
Harjaneilikka (Dianthus barbatus): muutamia erään kesämökin viereisellä ojanpohjalla
Lehtosaarni (Fraxinus excelsior): vesoja isojen puiden vieressä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho
Osuus 4)

Pukinparta: yksittäisenä
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: kevättaskuruoho, karvaskallioinen (Erigeron acris)
Osuus 5)
Ukontulikukka (Verbascum thapsus): Jänislahdentien ja Pirttimäentien välissä kuivalla penkereellä
Kevättaskuruoho, keltamaksaruoho, mäkitervakko, lehtoakileija (Aquilegia vulgaris): samalla paikalla kuin tulikukka
Heinäkaura (Arrhenatherum elatius): Kaksi vierekkäistä kasvustoa tulikukan kasvupaikalta vähän itään
Karhunköynnös (Calystegia sepium): laaja kasvusto kosteassa ojassa
Komealupiini: suuria kasvustoja monin paikoin
Muut lajit: jäykkänata (Festuca brevipila), peltoretikka (Raphanus raphanistrum), metsävaahtera (Acer platanoides)
Määrittämätön kasvi: lehtiruusuke entisen autosisustamon nurmikolla, mahdollisesti idänukonputki (Heracleum sphondylium)
Osuus 6)
Ketokaunokki: yksittäisenä
Muut lajit: kevättaskuruoho, keltakannusruoho (Linaria vulgaris), jäykkänata, seittitakiainen
7) Evinsalontien risteys
Komealupiini, kevättaskuruoho, mesiheinä (Holcus)

Idänkattara erottuu selvästi muista tienvarren heinistä suurten röyhyjensä vuoksi. 30.6.2011

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi odotettua vähemmän puutarhakasveja, mutta puolestaan enemmän Luopioisten alueella harvinaisia satunnaiskasveja. Tutkitun alueen neliökilometriruudut ovat enimmäkseen kattavasti tutkittuja ja tavattujen harvinaisuuksien, kuten idänkattaran ja pukinparran, kasvupaikat ovat myös entuudestaan tiedossa. Sen sijaan esimerkiksi ketokaunokin kasvupaikat ovat uusia tietoja ja heinäkaura jopa kokonaan uusi laji Luopioisten alueella. Näkyvällä paikalla kasvava heinäharvinaisuus lienee hyvin tuore tulokas. Sen lähimmät tiedetyt kasvupaikat sijaitsevat vanhan Pälkäneen Myttäälässä ja Laitikkalassa.

Heinäkauran röyhykukintoja. 30.6.2011

Pukinparralla on Holjan pysäköintilevennyksen kohdalla maantien eteläreunalla runsas kasvusto 200 metrin matkalla, tien pohjoisreunalla sitä on vähän. Yksittäisenä pukinparta löytyi myös ruutujen 6807:3373 ja 6808:3373 rajakohdasta lähellä kirkonkylää. Raskaat siemenet levinnevät hitaasti maantienvartta, mutta pukinparta näyttää vähitellen laajentavan kasvualuettaan.
Pukinparran voi nähdä kukkivana vain ennen keskipäivää. 30.6.2011

Kevättaskuruoho on aivan tavanomainen koko välillä, muttei kasva kovin tiheästi. Komealupiini on jo hyvin yleinen ja runsas. Toinen voimakkaasti leviävä ns. vieraslaji valkokarhunköynnös löytyi runsaana yhdestä ojasta kirkonkylän kohdalta.

Kuivien ketojen luonnonkasveja löytyi jonkin verran kuivimmilta hiekkaisilta penkereiltä. Eri harakankeltanolajeja (Pilosella) löytyi melko runsaasti. Mäkitervakkoa, karvaskallioista ja ketokaunokkia löytyi kaikkia kohtalaisesti. Ketomaista kasvistoa edustaa useimmin ahomansikka (Fragaria vesca). Nykyään silmälläpidettäväksi luokiteltujen kasvien esiintymiä lienee harvassa, esimerkiksi ketoneilikkaa ei tavattu missään tutkituilla tienvarsilla.

Lupiinikasvusto penkereellä Holjassa. 30.6.2011

Luopioisten tienvarsikasvisto, osa 1

Tutkimuksessa on tehty kasvistokartoitus maantien varsilla kävellen ja merkitty ylös mielenkiintoisten lajien (uustulokaskasvit, puutarhakasvit, harvinaiset luonnonkasvit) löytöpaikat. Tutkimusalueena on maantien 322 varsi Pälkäneellä, Luopioisten Rautajärvellä, kylän venerannan eteläpuolelta Pohjantien alkupäähän, yhteensä 1,9 kilometrin matkalla.

Aineisto

Kesäkuun 2011 kartoituksen havainnot:

Punainen rasti: Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens)
Punainen pallo: Mesiheinä (Holcus) (alustava määritys)
A) Tien etelä- ja itäpuolen kasvit
1) Peltoretikka (Raphanus raphanistrum), seittitakiainen (Arctium tomentosum), keltakannusruoho (Linaria vulgaris) Rautajärven venerannan levennys

2) Katinlieko (Lycopodium clavatum)

3) Katinlieko

4) Keltakannusruoho

5) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba)

6) Jäykkänata (Festuca brevipila)

7) Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

8) Seittitakiainen

9) Saksanhanhikki (Potentilla thuringiaca)

10) Isomaksaruoho (Sedum telephium) useita kasvustoja 50 metrin matkalla

11) Pölkkyruoho (Arabis glabra

B) Tien pohjois- ja länsipuolen kasvit
12) Jäykkänata

13) Valkoailakki, jäykkänata Ihanainaisten tienhaara

14) Lehtoakileija (Aquilegia vulgaris)

15) Kurtturuusu (Rosa rugosa)

16) Pölkkyruoho

17) Kurtturuusu

18) Jäykkänata pitkällä matkalla

19) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense)

20) Mäkikaura (Avenula pubescens)

21) Mäkikaura

22) Mäkikaura

23) Mäkikaura

24) Mäkikaura

Aiempien vuosien havaintoja, perustuu maastomuistiinpanoihin ja muiden tekemiin kasvistokartoituksiin:

1) Harjaneilikka (Dianthus barbatus) epävarma havainto

2) Luoho (Apera spica-venti) satunnaiskasvi, löytynyt atlas-kartoituksessa 1999 (Tuomo Kuitunen)

3) Poimuhierakka (Rumex crispus) löytynyt atlas-kartoituksessa 1999, kahdella eri neliökm-ruudulla

4) Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba) yksittäisenä 2009

5) Kevättaskuruoho (Thlaspi caerulescens) kymmenittäin 2010

6) Kyläkurjenpolvi (Geranium pratense) yksittäisenä satunnaiskasvina 2009

7) Rypsi (Brassica rapa) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

8) Kyläkurjenpolvi yksittäisenä 2009

9) Valkoailakki pieni kasvusto 2009

10) Vuohenkello (Campanula rapunculoides) yhden vuoden satunnaiskasvi 2009

11) Peltorasti (Anchusa arvensis) runsaasti kaivetulla hiekkamaalla 2010

Tuloksia

Tutkimuksessa maantienvarsilta löytyi iso joukko alueella tyypillisesti tienvarsia pitkin leviäviä kasveja, mutta myös hyvin harvinaisia tulokaslajeja. Aiemmin, 1980-luvulla saman tien varsilta on löydetty monia kylvösiemenen mukana tulleita satunnaiskasveja, joista monien ainut löytö Luopioisissa on silloin tehty (Lahtonen 1980). Kuivien ketojen harvinaistuvat lajit (esimerkiksi kissankäpälä) eivät juurikaan Rautajärvellä ole levinneet tienpenkereille, paitsi harakankeltanot (Pilosella), joista runsaan huopakeltanon ohella löytyi korva- ja viuhkokeltano.

Tutkimuksen suurin löytö on epäilty mesiheinä, sillä Luopioisista ei aiemmin ole tavattu Holcus-suvun lajeja. Mikäli kaikki löydetyt tiheät, polveilevakortiset ja pehmeälehtiset heinäkasvustot ovat mesiheinää, osoittautuu se heti löytöhetkellä runsaaksi. Vasta ensimmäiset kasvustot olivat ehtineet kehittyä juuri tähkälle, joten määritys jää vielä epävarmaksi. Vain korren solmuista tiheäkarvaiset yksilöt viittaavat pehmytmesiheinään, mutta myös korren alaosasta kokonaan karvaisia heinäyksilöitä löytyi.

Mesiheinän (Holcus) kasvustoa Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Karvatuntomerkeiltään erilaisia heinäyksilöitä. 28.6.2011

Kevättaskuruoho on hyvin runsas tutkitun alueen eteläpäässä ja löytynee nykyään Rautajärvellä jokaiselta maantienvarren neliökilometriltä. Vuonna 1999 se on havaittu vain yhdellä ruudulla ja kevättaskuruoho lieneekin selvästi 2000-luvun leviäjä. Loppukesään mennessä se on paahteisilla paikoilla kokonaan lakastunut, mikä vaikeuttaa huomaamista.

Jäykkänata on Luopioisissa erityisen selvästi maantienvarsille asettunut laji. Tutkitulla pätkällä se muodostaa hiekkaisille pientareille laaja-alaisia kasvustoja ja näyttää täysin vakiintuneelta.

Komealupiini on 2000-luvun alkuun mennessä levinnyt kaikkialle tien 322 varrella ja muodostaa jo laajojakin kasvustoja. Kuitenkin tutkitulla tieosuudella sitä on vain yksittäinen kasvi.

Valkoailakki on alueella Padankoskea ja Kuohijokea lukuun ottamatta harvinaisuus. Tutkitulla alueella se on tavattu kolmen vuoden aikana jopa neljässä eri kohdassa. Sen kasvustot ovat kuitenkin lyhytikäisiä ja hyvin pieniä.

Kurtturuusu on kotiutunut kahteen kohtaan 200 metrin välimatkalle hiekkaiselle tienpenkereelle ihan ajoradan reunalle. Vuosittainen niitto pitää ruusun hyvin matalana, muttei todennäköisesti estä sen lisääntymistä. Kurtturuusu lienee tarpeen hävittää tienvarrelta, jottei sen leviäminen pääsee ryöstäytymään.

Kurtturuusu (Rosa rugosa) Rautajärven Sahaniemen kohdalla. 28.6.2011

Kirjallisuus

* Lahtonen, T. 1980: Havaintoja tienurmetuskasveista Luopioisissa 1980. - Talvikki 4: 34-38

Pihakasviretki

Tulevana viikonloppuna on taas luonnonkukkien päivä opastettuine kasviretkineen. Joskus takavuosina päivänä on myös kannustettu ihmisiä lähtemään omatoimisille pihakasviretkille. Ajatushan on kiva, mutta on taitanut hävitä nopeasti suositummille viihdykkeille. Tänä vuonna koetinkin itse ensimmäistä kertaa mennä ja katsella tutun pihapiirin kasveja uusin silmin.

Lopulta polku johtaa vanhalle kasvimaalle. Siellä kasvavat erikoisuudet ovat juuri ruvenneet kukkimaan. Pihakurjenpolven viime syksynä itäneet ruusukkeet täyttyvät pienistä punavioleteista kukista ja uusia on tulossa roppakaupalla. Myös peltotädyke näyttää tekevän oikein paljon sinivalkoisia kukkiaan. Vaikka nämä kaksi olisivat jollekin toiselle rikkaruohoja muiden joukossa, itse olen koettanut säästää ne harvinaisuuksina ja saaden ne näköjään lisääntymään. Toki ihan sentään oman pihan rikkakasvikokoelma ei ole verrattavissa viime kesänä Pohjois-Karjalassa Kesälahdella näkemääni rautanokkosen, peltokurjennokan, peltorastin, kaalivalvatin ja valkopeipin valtaamaan pihaan.

Tänä kesänä kasvimaan jännittävin kasvi on kuitenkin matalakasvuinen heinä. Yhden yksilön korren yläosa oli pullistunut selvästi, niinettä tähkän voi kaivaa varovasti esille. Sehän on kanarianhelpi. Kanariansaarilta ja Välimeren ympäristöstä kotoisin oleva ruokohelven sukulaislaji. Kanarianhelven siemeniä käytetään yleisesti häkkilintujen ruokana (siis kanariansiemeniä kanarianlinnuille), eikä ihmekään että heinälajia on Kasviatlaksen mukaan Suomessa tavattu satunnaiskasvina kymmenissä eri paikoissa. Ensimmäistä kertaa kanarianhelpi ei kuitenkaan pihapiirissä näyttäydy, sillä siitä on olemassa jo 1960-luvulla silloin koululaisherbaarioon kerätty näyte.

Retkeni lopuksi tutkailen kasvimaan viereisessä rinteessä rehottavia valkopeippejä eli "kuolleen miehen nokkosia". Luopioisissa laji on melko suurikin harvinaisuus, mutta paikallisesti niin runsas, että eksyy vaikka heinäpelloille rikkaruohoksi. Alun perin valkopeippi lienee tuotu rohdoskasviksi. Tietämäni mukaan sitä on ennen käytetty naistenvaivoihin.

Geranium pusillum 17.6.2011

Veronica agrestis 17.6.2011

Phalaris canariensis 17.6.2011

Lamium album 17.6.2011

Kummajaiset

Tarkasti, neliökilometri neliökilometriltä, tutkitulla alueella uuden metsäkasvilajin löytäminen olisi erittäin epätodennäköistä. Onneksi voi etsiä vihertäviä joutomaita ja suunnistaa niille uutuudennälkää täyttämään. Joutomaalta tai parhaimillaan oikealta ruderaattikeitaalta saattaa löytää tavallisten tuttujen (mainittakoon nyt jättipalsami ja karhunköynnös) lisäksi "kummallisia" kasveja. Satunnaistakin satunnaisempia kasveja, jotka tuntuvat kasvavan ihan väärällä paikalla. Mutta tarkkasilmäinen saa olla ja ajoituksen pitää olla osunut nappiin.

Kummajaiskasvit nimittäin ilmestyvät ja myös häviävät nopeasti, harvoin toistakaan kesää kukoistavat. Esimerkiksi isojen puutarhojen tunkioilla voi ilmestyä ja kadota uusia kasvivieraita jopa kuukausittain. (tosin jokuhan aina siemenet tai juuret on sinne kuljettanut). Erikoinen piirre, jonka olen huomannut, on että epätavallisiin satunnaistulokkaisiin voi törmätä yhtä usein niin keskellä maaseutua kuin pääkaupungin liikennesolmuissakin.

Seuraavassa kuvina viimeisimpiä jänniä löytöjäni:

Idänunikko (Papaver orientale)

Punasipuli (Allium cepa cultivar)

Valkokukkainen malvakasvi, toistaiseksi tunnistamaton.

Kaupunkimetsä

Omalla asuinalueellani pohjoisimmassa Helsingissä on juuri parhaillaan menossa niin sanottu kaupunkirakenteen eheytys. Kunkin asukkaiden käyttämän ulkoilumetsän reunasta nakerretaan tontti kerrostalolle tai parille. Onneksi, ainakin omaksi onnekseni, näidenkin hävittämisen jälkeen löytyy vielä jonkinmoista lähiluontoa: teiden väliin jääneitä metsikkökaistaleita, pensaikoita teollisuusalueiden laidoilla ja jopa yksi oja, jossa kesälläkin virtaa vettä. Käsitykseni mukaan tällaiset pienet puustoiset biotoopit ovat jääneet rauhaan, koska ne ovat liian pieniä tai sopimattomalla paikalla rakentamisen kannalta. Niiden tulevaisuudesta ei kuitenkaan voi tietää, voi olla, että parissa kolmessa vuosikymmenessä kaupungin teitä täytyy leventää autoliikenteen lisäännyttyä, ja metsikön rippeetkin jäävät alle.

Koska olen hyvin kiinnostunut kasviston muutoksista aikaulottuvuudessa melkein millä tahansa laikulla, olen suunnitellut kasvilajiston dokumentoinnin lähimetsiköissäni kesän aikana. Lajiluetteloakin hienompi tapa olisi kasvinäytteiden prässääminen, jos viitsisin. Olisihan sitten näytteet muistona, että vuoden 2050 asfalttierämaan paikalla on joskus ollut jotain vihreääkin. Kasvilajistonsa puolesta tykkäämäni metsäkaistaleet eivät tietenkään ole erikoisia. Niissä kasvaa ihmisenkestävää metsälajistoa, typensuosija-”rikkaruohoja” sekä omakotitalollisten puutarhoistaan ehkä tahattomasti levittämiä koristekasveja. Luultavaa on, ja mielenkiintoistakin, että tarpeeksi pitkällä aikaskaalalla asutuksen viereisten metsiköiden kasvistossa näkyvät myös puutarhanhoidon vaihtuvat trendit ja lajit.

Tavallisenoloinen metsikkö esikaupungissa parin tien puristuksessa ei nyt sentään ole luontokohteena ”elämyksellinen” ja ”statuksellinen”. Helsingissä tiedot sellaisista kohteista on koottu tarkkaan, jopa yllättävän tarkkaan, kaupungin luontotietojärjestelmään. (Ja mikä hienoa, runsas luontotietoaineisto on ihan julkisena internetissä. Kasvikartoitusaineistosta pystyin jo etukäteen katsomaan, että jossain metsiköitteni suunnalla on 1990-luvulla tavattu jopa mesimarjaa. Aiemmin etsin pääkaupungin kasvistotietoja kirjasta Helsingin kasvit: Kukkivilta kiviltä metsän syliin - ihan mukava kirja, mutta sen antamilla tiedoilla ei itse pysty löytämään yhtään mitään.) Helsingissä arvokkaiksi luokiteltuja kasvikohteita on jotakuinkin 230, vielä lukemattomien pienten luonnonsuojelualueiden lisäksi. Toisaalta suuri osa arvokkaimmista kasvialueista keskittyy saaristoluontoon, jonka enimmäkseen sotilaskäyttö on pitänyt koskemattomana. Tässä kohtaa pessimisti alkaa miettiä, että taitaa olla juuri se runsas määrä, mikä saa kaavoitusinsinöörin ajattelemaan, että puolet on turhia. Siispä tälläkään vuosikymmenellä edes todella arvokkaat luontokohteet eivät ole välttämättä turvassa kaupungin lihoamiselta. Suutarilan entisen isovesirikon kasvupaikkaa peittää nykyään sorakenttä, jolle nousee rivi kivitaloja rikkaille. Samoin Tattarisuon itäpuolelle on rakenteilla asuinalue, ja jopa näihin päiviin saakka säilynyt oikea metsäkasvisto kämmeköineen liekoineen raivataan sivistyksen tieltä.

Rehevää tesmavaltaista kaupunkimetsää, Helsinki 1.6.2011.