Kevätparaati

Kevään kohina on ollut todella nähtävissä ja kuultavissa, aistittavissa ja koettavissa viime päivinä, kuten usein tähän aikaan vuodesta. Jotkin pensaat rupeavat lehdittymään ja ensimmäisin paikoin ruohikkokin vihertää. Kohta myös koivut tulevat hiirenkorvalle. Välillä voisi pitää kirjaa nähdyistä kukkivista kasveista.

Vähitellen luonnonkasvejakin on alkanut putkahdella lisää. Ensimmäiset valkovuokot osuivat näköpiiriin 20. huhtikuuta. Tämä olikin joitain päiviä myöhemmin kuin keväällä 2011, mikä taitaa selittyä lämpenemisen viivästymisellä erikoisen aikaisten leskenlehtien jälkeen. Kuluvan viikon alussa löysin Vantaanjoen rantametsistä ensimmäiset isokäenrieskat ja mukulaleinikit kukassa, samoin keltavuokot juuri aukeamassa. Pari päivää sitten näin myös yllätyksenä aika runsaasti pystykiurunkannuksia, yllätyksenä sikäli että kasvin esiintymiä on melko vaikea löytää etäämpänä Helsingin rannikosta ja kasvi on myös hankala huomata muiden lehtien seasta. Tänään näin jo runsaasti voikukkia, joita paistatteili usean talon seinustalla Ala-Tikkurilasta Tikkurilaan. Aiempien vuosien ensimmäiset voikukkahavainnot ovat vappuaaton tienoilta, mutta nyt pari päivää jo ennen. Ehkä seinänjuuria tarkemmin tutkailemalla varhainen voikukka olisi löydettävissä viikkoa ennen toukokuuta. Itse miellän voikukan jo ihan kesän kukaksi ja merkiksi. Toisaalta näiden valtavan pikkulajikirjon kasvien kiihkeähkö pääkukinta-aika ajoittunee etelässä enemmin toukokuun puolelle.

Kevätpörriäinen

Kevään kulku näyttäisi seisahtaneen joksikaan aikaa takatalven puraistua huhtikuun alussa. Onneksi kevätpäivät ovat vähitellen taas lämpenemään päin. Luonnonkukat eivät ole lajeina lisääntyneet vähään aikaan, viljeltyjä ulkokukkia toki olen nähnyt jo monipuolisen joukon. Kevätkukkien ensinäytös valuu pikku hiljaa pohjoisemmaksi. Luopioisissa sinivuokot ehtivät jo aika pitkälle sinisiksi nupuiksi ennen huhtikuun alun talvi-ilmoja. Ensimmäinen leskenlehden kukka löytyi kuin löytyikin pääsiäisen aikaan. Ajankohta on parisen viikkoa etelärannikkoa myöhäisempi, toisaalta ei lainkaan huono löytö Pirkanmaalla verraten aiempien vuosien havaintoihin tai ajatellen yleistä lumisuutta.

Lintulauta on viime aikoina ollut ennätyksellisen kuhinan vallassa. Talvehtijoiden lisäksi samasta ruoka-apajasta kilpailevat myös varhaiset paluumuuttajat, jotka eivät ravintoa lumen keskeltä löydäkään. Huomattavaa on erityisesti peippojen runsastuminen päivä päivän jälkeen. Tuttujen talvilintujen eli useiden tiaislajien ja keltasirkkujen lisäksi ruokintapaikkaa dominoivat röyhkein elkein aterioivat mustarastaat, joiden tieltä pienemmät saavat väistyä. Aika ajoin laudalle on lennähtänyt kuhiseva parvi viherpeippoja nokkimaan viljan jyviä tai muutama pariskunta pensaissa hyppeleviä pyrstötiaisia. Yksitellen on käväissyt iso joukko muitakin lajeja ja hyvin harvoin näyttäytyviä lintulautavieraita kuten pulmunen, punarinta, varpunen ja nokkavarpunen.

Kevätseurantaa

Taas päivitän joitain kevään ensihavaintojani. Näinhän tuleekin mukavasti kasattua yhteen tiedot kevään etenemisen seurannasta. Maanantai 26.3. oli oikein kevättä tulviva päivä ja edeltävänä viikonvaihtena satanut vitivalkoinen lumipeite siten jäi vain ihan hetkelliseksi talven väliintuloksi. Retkelläni eteläisen Vantaan jokiuomien seuduilla oli nähtävissä runsastuneet leskenlehdet, joita kukkii jo paljon ja monissa paikoissa. Myös useat nokkosperhoset ovat heränneet horroksesta ja olivat liikkellä päivänpaisteessa. Toki yksittäisiä talvehtimiskoloistaan esiin kömpineitä yksilöitä on voinut olla havaittavissa jo joitain aikoja sitten.

Ehdottomasti varhaisuuskärkeä on sinivuokko, joka myös ehtii kukkaan tänä vuonna jo maaliskuun puolella. Ensimmäisten kasvien vanat olivat viikon alussa alkaneet vähän raottaa sinisiä kehälehtiään ja vain yksi aurinkoinen päivä riittää, jotta sinivuokko kukkisi. Kuvattu kasvi sinnittelee melko varjoisallakin paikalla metsikössä, jonka tiheiden kuusten peittämä pohjakerros sulaa aikaisin. Tällä vauhdilla valkovuokoista ja muista kevätkukista taitaa saada aikaisuusennätyksiä.

Leskenlehdet

Olinpa eilen turhankin varovainen leskenlehtien odottelun suhteen! Eräs iso uutissivusto kirjoitti juuri ensimmäisistä leskenlehtihavainnoista Suomessa. Lähdin sitten itse toiveikkaasti seurailemaan kehätien reunojen paisteisia penkereitä ja melken ensimmäisellä paikoilla jo tärppäsi. Ensin löysin yhden juuri auenneen keltakukinnon, seuraavalta paikalta jo kymmenkunta kukkaa. Mutta huippupaikalla Vantaalla vanhan kirkonkylän kohdalla kukoisti jo monia kymmeniä leskenlehtiä!

Paikka oli kyllä niin otollinen kuin vain mahdollista, vähälumiseksi jäänyt, lämmin ja melkein paahteinenkin penger, jossa seitsemän lämpöastetta tuntui miltei kesän alulta. Kaikkiaan panin merkille Helsingissä ja Vantaalla 6-7 erillistä kukkivaa leskenlehtikasvustoa, joissa yksilöitä oli ainakin 80. Osa kasvoi selvästi lämpöputken hankeen sulattamassa kapeassa vanassa. Näin upealla säällä lisää mykeröitä avautuu kohisten, huomenna samoilta paikoilta voisi löytää jo tuplaten kukkia. Kaikkein lämpimimmässä pisteessä leskenlehti oli ehtinyt venyttää muutaman sentin varren, joten lienee pari päivää vanhakin. Nyt myös luonnonkukkien kausi on sitten avattu ja seuraavia lajeja jo odotellaan.

Kevään ensimmäinen leskenlehti (Tussilago farfara) Helsinki 21.3.2012.

Vantaa. 21.3.2012.

Pian täynnä keltaisia kukkia. Vantaa 21.3.2012.

Kevät!

Tämä päivä tiivistyy hienosti yhden sanan huudahdukseen. Almanakka kääntyi vuoden valoisammalle puoliskolle ja hanget saavat kyytiä auringon säkeniltä. Etelässä joulun jälkeen alkanut lumitalvi jää vähän viime vuosia lyhyemmäksi, mutta talven taittuminen on silti oikein odotettu tapahtuma. Miksikö? Uuden kasvikauden odotus saa aikaan jo pientä kihelmöintiä. Kasvi-intoilija odotaa tietenkin kevään ensimmäistä kukkaa. Samaan aikaan lounaistuulet lennättävät päivittäin uusia muuttolintulajeja, jotka pitävät ornit kiireisinä.

Aivan lounaassa, ainakin Ahvenanmaalla, lumet ovat huvenneet jo sen verran vähiin, että ensimmäisten leskenlehtien kukinta on jo pian odotettavissa. Pääkaupunkiseudulla lumimittaukset näyttävät neljänneksestä melkein puoleen metriin lunta, toki sulamistahti taitaa olla viimevuotista edellä ja kahden vuoden takaiseen selvästikin joutuisampaa. Sinne tänne paahteisille tienpenkoille ja betonikolossien reunoille on aurinko jo puraissutkin pälvilaikkuja. Jos juuri sopivalla paikalla sattuu olemaan leskenlehden kasvusto, niin riitävä lämpösäteily ehkä herättää maanrajassa odottavat nuput äkkiä paksunkin lumen saarroksista. Vuosi sitten ensimmäisten leskenlehtieni löytöpäivä oli 8. huhtikuuta, johon on vielä hyvin aikaa. Jospa tänä vuonna osuisi maaliskuun puolella... Tämän päivän voisi oikeastaan jo merkitä kasvikauden 2012 avaukseksi, sillä ensimmäinen kukkija löytyi (en laske nyt mukaan norkkokukkia), kun huomasin ensimmäisen etelänruttojuuren avanneen mykerönsä. Ei toki luonnonkukka vaan koristekasvi, Pohjois-Helsingissä talon eteläseinää vasten, josta oli aiemmin kauhottu lumet pois. Lämmin kevättuulahdus on tuokin. Tästä se alkaa!

Etelänruttojuuri (Petasites hybridus). Helsinki 20.3.2012.

Jäätiköllä

Jännittävimpiä ja kummimpia luontoretkikohteita pääkaupungissa on ehdottomasti jäätikkö Vuosaaressa. Se sijaitsee Vuosaaren täyttömaakukkulan luoteisreunalla. Muutenkin Vuosaaren täyttömäki on hieno ruderaattiluontokeidas ja suosikkiretkipaikkojani monen vuoden ajalla. Suomelle oudossa metsättömässä maisemassa saattaa aistia vuodenajasta riippuen Skotlannin Ylämaan vihreät kukkulat tai puuttoman arktiksen. Lisäksi vielä kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset luonnonkukat ovat aina löytyneet täältä.

Nyt marraskuussa uuden talven uhatessa jäätikkö on kutistunut muutaman metrin korkeaksi likaiseksi nyppyläksi. Vielä kevään alussa lumenkaatopaikalla kohosi vierellä kasvavien täysikasvuisten kuusien latvoja hipova hilevuori. Jäätikkö siis on jäänne kaupungin likalumista ja kahden edeltävän paksuhankisen talven ansiota. Erikoista onkin että lumikasasta on tullut jäätikön määritelmän tavoin monivuotinen muodostuma, sillä edellinenkään hellekesä ei ehtinyt sulattaa sitä pohjaansa myöden.

Vuosaaren lumihuippu. Helsinki 13.11.2011.

Varsinkin viime talvena Helsingissä tuprutti kohtalaisen runsaasti lunta, niin että sitä juoksutettiin kymmenille poikkeuskentille. Heinäkuun lopulla kiertelin järjestyksessä edellisen talven vara- ja vakilumenkaatopaikkoja, tietenkin tutkien niitä kasviston puolelta. Ensinnäkin pitkälle kesään säilyvä kylmyysvarasto viivästyttää alustansa kasvukautta ja muuttaa kosteusoloja. Viime heinäkuun hellekaudella Vuosaaren tekomäen lumivuoren ympärillä kukkivat samaan aikaan sulamisvyöhykkeiden järjestyksessä leskenlehti, valkovuokko ja kielo. Tähän mennessä kasvukausi on ehtinyt edistyä kesä-heinäkuuhun asti jo ihan lumijäänteen reunalla ja muun muassa voikukat kukkivat ja seittitakiainen aloittelee.

Lumen mukana matkustaa ihan käsittämätön määrä rojua, ostoskärryjen ja huonekalujen ohessa yllättävän monia kasvejakin. Puistoistutuksista irronneita pensaan osia löytyy lumikasojen pohjalta paljon ja ne usein juurtuvat kosteaan maahan helposti uudelleen. Vuosaareen on näin kertynyt valikoima lukuisia ruusulajikkeita ja muitakin koristepensaita. Heinäkuun tutkimuksessa löysin joitain nurmikkopaakuissa kasvavia ruohovartisia lumitulokkaita. Niistä erikoisin oli runsaskukkainen saksankurjenmiekka Tattariharjulla.

Kaikkein tyypillisin lumitulokas on auringonkukka, joka kasvoi kesällä aivan joka lumipaikalla. Se leviää tietysti lintujen talviruokintapaikoilta. Jäätikön lähistöltä huomasin juuri kaksi erikoisempaa oletettavasti linnunsiemenkasvia, vähän pujoa muistuttavan harvinaisen tulokaslajin marunatuoksukin (Ambrosia artemisiifolia) ja leipävehnän, molempia yhden yksilön.

Kaikkiaan Vuosaaren täyttömäen kesän aikana sulaneen lumivuoren alta paljastuva kasvisto on ennalta arvaamattoman monilajista ja lajisto sekalaista: runsaasti rikkakasveja, puutarhakasveja, luonnonkasveja. Vaikea arvioida, kuinka suuri osa on tullut juuri lumen mukana. Jollain kummalla tavalla hiekoitussoranummen ruohosto ja sen taustalle laajeneva tekomäen kymmenien hehtaarien puuton kumpumaisema tuo mieleen jopa mannerjään alta paljastuneen tundra-aron tai jonkin muun metsänkasvua edeltäneen kasvillisuusvaiheen. Vähän kuin maiseman keskeltä Suomea joskus 11 ja puoli tuhatta vuotta sitten. No, kasvistossa ei takuulla ole mitään yhteistä. Täällä paljastuneen maan valtaajista iso osa on typensuosijoita ja Suomessa eteläisiä kasveja. Esimerkiksi piparjuurella on kuin banaanin kokoinen lehtiruusuke.

Verikurjenpolvi (Geranium sanguineum) ...

ja keltakannusruoho (Linaria vulgaris), "jäätikköaron" viime kukkijoita. Vuosaari 13.11.2011.

Mutta kappas, tuulenpuuska pyörittää jostain paikalle villin lännen elokuvasta tutunnäköisen kuolleen kasvihäkkyrän, kierijän, antaen hitusen vaikutelmaa eksoottisesta kasvielämästä.

Kasvikierijä matkustaa tuulen pyörityksessä kylväen siemenensä. Vuosaari 13.11.2011.