Taas päivitän joitain kevään ensihavaintojani. Näinhän tuleekin mukavasti kasattua yhteen tiedot kevään etenemisen seurannasta. Maanantai 26.3. oli oikein kevättä tulviva päivä ja edeltävänä viikonvaihtena satanut vitivalkoinen lumipeite siten jäi vain ihan hetkelliseksi talven väliintuloksi. Retkelläni eteläisen Vantaan jokiuomien seuduilla oli nähtävissä runsastuneet leskenlehdet, joita kukkii jo paljon ja monissa paikoissa. Myös useat nokkosperhoset ovat heränneet horroksesta ja olivat liikkellä päivänpaisteessa. Toki yksittäisiä talvehtimiskoloistaan esiin kömpineitä yksilöitä on voinut olla havaittavissa jo joitain aikoja sitten.
Ehdottomasti varhaisuuskärkeä on sinivuokko, joka myös ehtii kukkaan tänä vuonna jo maaliskuun puolella. Ensimmäisten kasvien vanat olivat viikon alussa alkaneet vähän raottaa sinisiä kehälehtiään ja vain yksi aurinkoinen päivä riittää, jotta sinivuokko kukkisi. Kuvattu kasvi sinnittelee melko varjoisallakin paikalla metsikössä, jonka tiheiden kuusten peittämä pohjakerros sulaa aikaisin. Tällä vauhdilla valkovuokoista ja muista kevätkukista taitaa saada aikaisuusennätyksiä.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Leskenlehdet
Olinpa eilen turhankin varovainen leskenlehtien odottelun suhteen! Eräs iso uutissivusto kirjoitti juuri ensimmäisistä leskenlehtihavainnoista Suomessa. Lähdin sitten itse toiveikkaasti seurailemaan kehätien reunojen paisteisia penkereitä ja melken ensimmäisellä paikoilla jo tärppäsi. Ensin löysin yhden juuri auenneen keltakukinnon, seuraavalta paikalta jo kymmenkunta kukkaa. Mutta huippupaikalla Vantaalla vanhan kirkonkylän kohdalla kukoisti jo monia kymmeniä leskenlehtiä!
Paikka oli kyllä niin otollinen kuin vain mahdollista, vähälumiseksi jäänyt, lämmin ja melkein paahteinenkin penger, jossa seitsemän lämpöastetta tuntui miltei kesän alulta. Kaikkiaan panin merkille Helsingissä ja Vantaalla 6-7 erillistä kukkivaa leskenlehtikasvustoa, joissa yksilöitä oli ainakin 80. Osa kasvoi selvästi lämpöputken hankeen sulattamassa kapeassa vanassa. Näin upealla säällä lisää mykeröitä avautuu kohisten, huomenna samoilta paikoilta voisi löytää jo tuplaten kukkia. Kaikkein lämpimimmässä pisteessä leskenlehti oli ehtinyt venyttää muutaman sentin varren, joten lienee pari päivää vanhakin. Nyt myös luonnonkukkien kausi on sitten avattu ja seuraavia lajeja jo odotellaan.
Paikka oli kyllä niin otollinen kuin vain mahdollista, vähälumiseksi jäänyt, lämmin ja melkein paahteinenkin penger, jossa seitsemän lämpöastetta tuntui miltei kesän alulta. Kaikkiaan panin merkille Helsingissä ja Vantaalla 6-7 erillistä kukkivaa leskenlehtikasvustoa, joissa yksilöitä oli ainakin 80. Osa kasvoi selvästi lämpöputken hankeen sulattamassa kapeassa vanassa. Näin upealla säällä lisää mykeröitä avautuu kohisten, huomenna samoilta paikoilta voisi löytää jo tuplaten kukkia. Kaikkein lämpimimmässä pisteessä leskenlehti oli ehtinyt venyttää muutaman sentin varren, joten lienee pari päivää vanhakin. Nyt myös luonnonkukkien kausi on sitten avattu ja seuraavia lajeja jo odotellaan.
 | ||||||||||||||||||||||||
| Kevään ensimmäinen leskenlehti (Tussilago farfara) Helsinki 21.3.2012. |
 | ||
| Vantaa. 21.3.2012. |
 |
| Pian täynnä keltaisia kukkia. Vantaa 21.3.2012. |
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Kevät!
Tämä päivä tiivistyy hienosti yhden sanan huudahdukseen. Almanakka kääntyi vuoden valoisammalle puoliskolle ja hanget saavat kyytiä auringon säkeniltä. Etelässä joulun jälkeen alkanut lumitalvi jää vähän viime vuosia lyhyemmäksi, mutta talven taittuminen on silti oikein odotettu tapahtuma. Miksikö? Uuden kasvikauden odotus saa aikaan jo pientä kihelmöintiä. Kasvi-intoilija odotaa tietenkin kevään ensimmäistä kukkaa. Samaan aikaan lounaistuulet lennättävät päivittäin uusia muuttolintulajeja, jotka pitävät ornit kiireisinä.
Aivan lounaassa, ainakin Ahvenanmaalla, lumet ovat huvenneet jo sen verran vähiin, että ensimmäisten leskenlehtien kukinta on jo pian odotettavissa. Pääkaupunkiseudulla lumimittaukset näyttävät neljänneksestä melkein puoleen metriin lunta, toki sulamistahti taitaa olla viimevuotista edellä ja kahden vuoden takaiseen selvästikin joutuisampaa. Sinne tänne paahteisille tienpenkoille ja betonikolossien reunoille on aurinko jo puraissutkin pälvilaikkuja. Jos juuri sopivalla paikalla sattuu olemaan leskenlehden kasvusto, niin riitävä lämpösäteily ehkä herättää maanrajassa odottavat nuput äkkiä paksunkin lumen saarroksista. Vuosi sitten ensimmäisten leskenlehtieni löytöpäivä oli 8. huhtikuuta, johon on vielä hyvin aikaa. Jospa tänä vuonna osuisi maaliskuun puolella... Tämän päivän voisi oikeastaan jo merkitä kasvikauden 2012 avaukseksi, sillä ensimmäinen kukkija löytyi (en laske nyt mukaan norkkokukkia), kun huomasin ensimmäisen etelänruttojuuren avanneen mykerönsä. Ei toki luonnonkukka vaan koristekasvi, Pohjois-Helsingissä talon eteläseinää vasten, josta oli aiemmin kauhottu lumet pois. Lämmin kevättuulahdus on tuokin. Tästä se alkaa!
Aivan lounaassa, ainakin Ahvenanmaalla, lumet ovat huvenneet jo sen verran vähiin, että ensimmäisten leskenlehtien kukinta on jo pian odotettavissa. Pääkaupunkiseudulla lumimittaukset näyttävät neljänneksestä melkein puoleen metriin lunta, toki sulamistahti taitaa olla viimevuotista edellä ja kahden vuoden takaiseen selvästikin joutuisampaa. Sinne tänne paahteisille tienpenkoille ja betonikolossien reunoille on aurinko jo puraissutkin pälvilaikkuja. Jos juuri sopivalla paikalla sattuu olemaan leskenlehden kasvusto, niin riitävä lämpösäteily ehkä herättää maanrajassa odottavat nuput äkkiä paksunkin lumen saarroksista. Vuosi sitten ensimmäisten leskenlehtieni löytöpäivä oli 8. huhtikuuta, johon on vielä hyvin aikaa. Jospa tänä vuonna osuisi maaliskuun puolella... Tämän päivän voisi oikeastaan jo merkitä kasvikauden 2012 avaukseksi, sillä ensimmäinen kukkija löytyi (en laske nyt mukaan norkkokukkia), kun huomasin ensimmäisen etelänruttojuuren avanneen mykerönsä. Ei toki luonnonkukka vaan koristekasvi, Pohjois-Helsingissä talon eteläseinää vasten, josta oli aiemmin kauhottu lumet pois. Lämmin kevättuulahdus on tuokin. Tästä se alkaa!
 |
| Etelänruttojuuri (Petasites hybridus). Helsinki 20.3.2012. |
tiistai 15. marraskuuta 2011
Jäätiköllä
Jännittävimpiä ja kummimpia luontoretkikohteita pääkaupungissa on ehdottomasti jäätikkö Vuosaaressa. Se sijaitsee Vuosaaren täyttömaakukkulan luoteisreunalla. Muutenkin Vuosaaren täyttömäki on hieno ruderaattiluontokeidas ja suosikkiretkipaikkojani monen vuoden ajalla. Suomelle oudossa metsättömässä maisemassa saattaa aistia vuodenajasta riippuen Skotlannin Ylämaan vihreät kukkulat tai puuttoman arktiksen. Lisäksi vielä kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset luonnonkukat ovat aina löytyneet täältä.
Nyt marraskuussa uuden talven uhatessa jäätikkö on kutistunut muutaman metrin korkeaksi likaiseksi nyppyläksi. Vielä kevään alussa lumenkaatopaikalla kohosi vierellä kasvavien täysikasvuisten kuusien latvoja hipova hilevuori. Jäätikkö siis on jäänne kaupungin likalumista ja kahden edeltävän paksuhankisen talven ansiota. Erikoista onkin että lumikasasta on tullut jäätikön määritelmän tavoin monivuotinen muodostuma, sillä edellinenkään hellekesä ei ehtinyt sulattaa sitä pohjaansa myöden.
Varsinkin viime talvena Helsingissä tuprutti kohtalaisen runsaasti lunta, niin että sitä juoksutettiin kymmenille poikkeuskentille. Heinäkuun lopulla kiertelin järjestyksessä edellisen talven vara- ja vakilumenkaatopaikkoja, tietenkin tutkien niitä kasviston puolelta. Ensinnäkin pitkälle kesään säilyvä kylmyysvarasto viivästyttää alustansa kasvukautta ja muuttaa kosteusoloja. Viime heinäkuun hellekaudella Vuosaaren tekomäen lumivuoren ympärillä kukkivat samaan aikaan sulamisvyöhykkeiden järjestyksessä leskenlehti, valkovuokko ja kielo. Tähän mennessä kasvukausi on ehtinyt edistyä kesä-heinäkuuhun asti jo ihan lumijäänteen reunalla ja muun muassa voikukat kukkivat ja seittitakiainen aloittelee.
Lumen mukana matkustaa ihan käsittämätön määrä rojua, ostoskärryjen ja huonekalujen ohessa yllättävän monia kasvejakin. Puistoistutuksista irronneita pensaan osia löytyy lumikasojen pohjalta paljon ja ne usein juurtuvat kosteaan maahan helposti uudelleen. Vuosaareen on näin kertynyt valikoima lukuisia ruusulajikkeita ja muitakin koristepensaita. Heinäkuun tutkimuksessa löysin joitain nurmikkopaakuissa kasvavia ruohovartisia lumitulokkaita. Niistä erikoisin oli runsaskukkainen saksankurjenmiekka Tattariharjulla.
Kaikkein tyypillisin lumitulokas on auringonkukka, joka kasvoi kesällä aivan joka lumipaikalla. Se leviää tietysti lintujen talviruokintapaikoilta. Jäätikön lähistöltä huomasin juuri kaksi erikoisempaa oletettavasti linnunsiemenkasvia, vähän pujoa muistuttavan harvinaisen tulokaslajin marunatuoksukin (Ambrosia artemisiifolia) ja leipävehnän, molempia yhden yksilön.
Kaikkiaan Vuosaaren täyttömäen kesän aikana sulaneen lumivuoren alta paljastuva kasvisto on ennalta arvaamattoman monilajista ja lajisto sekalaista: runsaasti rikkakasveja, puutarhakasveja, luonnonkasveja. Vaikea arvioida, kuinka suuri osa on tullut juuri lumen mukana. Jollain kummalla tavalla hiekoitussoranummen ruohosto ja sen taustalle laajeneva tekomäen kymmenien hehtaarien puuton kumpumaisema tuo mieleen jopa mannerjään alta paljastuneen tundra-aron tai jonkin muun metsänkasvua edeltäneen kasvillisuusvaiheen. Vähän kuin maiseman keskeltä Suomea joskus 11 ja puoli tuhatta vuotta sitten. No, kasvistossa ei takuulla ole mitään yhteistä. Täällä paljastuneen maan valtaajista iso osa on typensuosijoita ja Suomessa eteläisiä kasveja. Esimerkiksi piparjuurella on kuin banaanin kokoinen lehtiruusuke.
Mutta kappas, tuulenpuuska pyörittää jostain paikalle villin lännen elokuvasta tutunnäköisen kuolleen kasvihäkkyrän, kierijän, antaen hitusen vaikutelmaa eksoottisesta kasvielämästä.
Nyt marraskuussa uuden talven uhatessa jäätikkö on kutistunut muutaman metrin korkeaksi likaiseksi nyppyläksi. Vielä kevään alussa lumenkaatopaikalla kohosi vierellä kasvavien täysikasvuisten kuusien latvoja hipova hilevuori. Jäätikkö siis on jäänne kaupungin likalumista ja kahden edeltävän paksuhankisen talven ansiota. Erikoista onkin että lumikasasta on tullut jäätikön määritelmän tavoin monivuotinen muodostuma, sillä edellinenkään hellekesä ei ehtinyt sulattaa sitä pohjaansa myöden.
Vuosaaren lumihuippu. Helsinki 13.11.2011.
Varsinkin viime talvena Helsingissä tuprutti kohtalaisen runsaasti lunta, niin että sitä juoksutettiin kymmenille poikkeuskentille. Heinäkuun lopulla kiertelin järjestyksessä edellisen talven vara- ja vakilumenkaatopaikkoja, tietenkin tutkien niitä kasviston puolelta. Ensinnäkin pitkälle kesään säilyvä kylmyysvarasto viivästyttää alustansa kasvukautta ja muuttaa kosteusoloja. Viime heinäkuun hellekaudella Vuosaaren tekomäen lumivuoren ympärillä kukkivat samaan aikaan sulamisvyöhykkeiden järjestyksessä leskenlehti, valkovuokko ja kielo. Tähän mennessä kasvukausi on ehtinyt edistyä kesä-heinäkuuhun asti jo ihan lumijäänteen reunalla ja muun muassa voikukat kukkivat ja seittitakiainen aloittelee.
Lumen mukana matkustaa ihan käsittämätön määrä rojua, ostoskärryjen ja huonekalujen ohessa yllättävän monia kasvejakin. Puistoistutuksista irronneita pensaan osia löytyy lumikasojen pohjalta paljon ja ne usein juurtuvat kosteaan maahan helposti uudelleen. Vuosaareen on näin kertynyt valikoima lukuisia ruusulajikkeita ja muitakin koristepensaita. Heinäkuun tutkimuksessa löysin joitain nurmikkopaakuissa kasvavia ruohovartisia lumitulokkaita. Niistä erikoisin oli runsaskukkainen saksankurjenmiekka Tattariharjulla.
Kaikkein tyypillisin lumitulokas on auringonkukka, joka kasvoi kesällä aivan joka lumipaikalla. Se leviää tietysti lintujen talviruokintapaikoilta. Jäätikön lähistöltä huomasin juuri kaksi erikoisempaa oletettavasti linnunsiemenkasvia, vähän pujoa muistuttavan harvinaisen tulokaslajin marunatuoksukin (Ambrosia artemisiifolia) ja leipävehnän, molempia yhden yksilön.
Kaikkiaan Vuosaaren täyttömäen kesän aikana sulaneen lumivuoren alta paljastuva kasvisto on ennalta arvaamattoman monilajista ja lajisto sekalaista: runsaasti rikkakasveja, puutarhakasveja, luonnonkasveja. Vaikea arvioida, kuinka suuri osa on tullut juuri lumen mukana. Jollain kummalla tavalla hiekoitussoranummen ruohosto ja sen taustalle laajeneva tekomäen kymmenien hehtaarien puuton kumpumaisema tuo mieleen jopa mannerjään alta paljastuneen tundra-aron tai jonkin muun metsänkasvua edeltäneen kasvillisuusvaiheen. Vähän kuin maiseman keskeltä Suomea joskus 11 ja puoli tuhatta vuotta sitten. No, kasvistossa ei takuulla ole mitään yhteistä. Täällä paljastuneen maan valtaajista iso osa on typensuosijoita ja Suomessa eteläisiä kasveja. Esimerkiksi piparjuurella on kuin banaanin kokoinen lehtiruusuke.
Verikurjenpolvi (Geranium sanguineum) ...
ja keltakannusruoho (Linaria vulgaris), "jäätikköaron" viime kukkijoita. Vuosaari 13.11.2011.
Mutta kappas, tuulenpuuska pyörittää jostain paikalle villin lännen elokuvasta tutunnäköisen kuolleen kasvihäkkyrän, kierijän, antaen hitusen vaikutelmaa eksoottisesta kasvielämästä.
Kasvikierijä matkustaa tuulen pyörityksessä kylväen siemenensä. Vuosaari 13.11.2011.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Satunnainen kasvisyksy
Syksyn satunnaiskasveja ja satunnaisia syyskasveja. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli mainiota aikaa kasviretkelle. Kiertelin päättyvän kasvikauden parhaita apajia Helsingissä ja Vantaalla tehden haviksia myöhäissyksyn kukkijoista.
Vantaan Viinikkalassa lentokenttäkaupungin tuntumassa (ruutu 6689:384) sijaitsee jätemaa-alue, yksi menneenä kesänä tarkkaan tutkimistani kasvipaikoista. Maakukkuloiden runsaahkosta satunnaiskasvistosta muistiin ovat erityisesti tallentuneet todella muhkeasti kukkineet rohtosormustinkukat ja runsaat piikkisalaatit, parhaillaan pääkaupungin reunoilla kovaa vauhtia leviävä Välimeren kasvi. Ja kas, sormustinkukka ei vielä marraskuussakaan ole kukkiaan lakastanut.
Kasvisyksyn huipputapauksia oli Helsingin Töölönlahden eteläpään joutomaa (ruutu 6675:385), josta olen ylempänä kirjoittanut. Erikoisesti täällä on yhä monet kukat kesäterässä. Arimmat eteläiset kasvit ovat kylmät yöt nujertaneet, toki esimerkiksi saurikit kukkivat edelleen kuin kesä olisi parhaimmillaan. Satunnaiskasvimaan lajiluetteloon on (ainakin) yksi mainittava lisäys: Tuoreimmassa Lutukan numerossa portulakan kasvupaikka on dokumentoitu ja se on määritetty rikkaportulakaksi (Portulaca oleracea s. str.) uuden lajiryhmittelyn mukaan. Ei ole edes yleisin kuudesta mahdollisesta siemenen pintakuvioilla erottuvasta lajista.
* Aurankukka (Agrostemma githago)
Näistä monet olivat vieläpä kukassa 6. marraskuuta!
Helsingin ja Vantaan kasvistosta laadittuja kirjoja vertaillessa huomaa helposti, että harvinaisten satunnaislajien esiintymätiheys vähenee jyrkästi Vironniemeltä kohti metropolin reuna-alueita. Siispä Vantaan maaperällä tällainen kasvikokonaisuus on jo aika merkittävä. Kasveilla on kaksi todennäköistä alkuperää, paikalle levitetyn mullan mukana tulleet ja nurmikonsiemenen epäpuhtaudet. Enimmäkseen nurmikko on englannin- ja italianraiheinän sekakylvös. Ehkä jokin muukin laji on tarkoituksella kylvetty, toisaalta ehkä jokin on peräisin Tammiston vanhan maatalousalueen peltomaan siemenpankista.
Ehdottomasti suurimpia erikoisuuksia on aurankukka, onhan se yksi Suomessa jyrkimmin taantuneista vanhan ajan peltorikoista. Heinäratamokin on toisaalta hyvin harvinainen, sillä se kasvaa muinaistulokkaana vain yhdellä kalliokedolla Vantaalla. Ympäristössä olen silti nähnyt sitä monin paikoin nurmikoilla, kai siementulokkaana. Sitten seurueessa on tietenkin vielä viemärilietteen kompostipaikkojen tyypilliset kasvit. Sekä eteläinen riesakasvi viherrevonhäntä, se levinnee jatkossa paljon laajemmallekin.
Vantaan Viinikkalassa lentokenttäkaupungin tuntumassa (ruutu 6689:384) sijaitsee jätemaa-alue, yksi menneenä kesänä tarkkaan tutkimistani kasvipaikoista. Maakukkuloiden runsaahkosta satunnaiskasvistosta muistiin ovat erityisesti tallentuneet todella muhkeasti kukkineet rohtosormustinkukat ja runsaat piikkisalaatit, parhaillaan pääkaupungin reunoilla kovaa vauhtia leviävä Välimeren kasvi. Ja kas, sormustinkukka ei vielä marraskuussakaan ole kukkiaan lakastanut.
Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea. Vantaa, Viinikkala 6.11.2011.
Kasvisyksyn huipputapauksia oli Helsingin Töölönlahden eteläpään joutomaa (ruutu 6675:385), josta olen ylempänä kirjoittanut. Erikoisesti täällä on yhä monet kukat kesäterässä. Arimmat eteläiset kasvit ovat kylmät yöt nujertaneet, toki esimerkiksi saurikit kukkivat edelleen kuin kesä olisi parhaimmillaan. Satunnaiskasvimaan lajiluetteloon on (ainakin) yksi mainittava lisäys: Tuoreimmassa Lutukan numerossa portulakan kasvupaikka on dokumentoitu ja se on määritetty rikkaportulakaksi (Portulaca oleracea s. str.) uuden lajiryhmittelyn mukaan. Ei ole edes yleisin kuudesta mahdollisesta siemenen pintakuvioilla erottuvasta lajista.
Rypsi (Brassica rapa) rehottaa kehätien reunalla. Vantaa, Viinikkala 6.11.2011.
Eräs viimeksi löytämistäni jännittävistä kasviapajista sijaitsee Vantaan Tammistolla (ruutu 6685:387), Vantaanjoen vierellä vastarannan Helsingin rajalla. Uuden asuinalueen tuntumaan on rakennettu puistoa, vesielementti ja sitä reunustavat uudisnurmikot. Nurmikoilta löytynyttä satunnaiskasvistoa:* Aurankukka (Agrostemma githago)
* Viherrevonhäntä (Amaranthus retroflexus)
* Kattaroita (Bromus & Bromopsis)
* Ruiskaunokki (Centaurea cyanus)
* Sinisavikka (Chenopodium glaucum)
* Peltokurjennokka (Erodium cicutarium)
* Fenkoli (Foeniculum vulgare)
* Pihakurjenpolvi (Geranium pusillum)
* Keltasuvikakkara (Glebinis segetum)
* Tomaatti (Lycopersicon esculentum)
* Nurmimailanen (Medicago lupulina)
* Heinäratamo (Plantago lanceolata)
* Konnanleinikki (Ranunculus sceleratus)
* Rohtopernaruoho (Sisymbrium officinale)
* Mustakoiso (Solanum nigrum)
Näistä monet olivat vieläpä kukassa 6. marraskuuta!
Helsingin ja Vantaan kasvistosta laadittuja kirjoja vertaillessa huomaa helposti, että harvinaisten satunnaislajien esiintymätiheys vähenee jyrkästi Vironniemeltä kohti metropolin reuna-alueita. Siispä Vantaan maaperällä tällainen kasvikokonaisuus on jo aika merkittävä. Kasveilla on kaksi todennäköistä alkuperää, paikalle levitetyn mullan mukana tulleet ja nurmikonsiemenen epäpuhtaudet. Enimmäkseen nurmikko on englannin- ja italianraiheinän sekakylvös. Ehkä jokin muukin laji on tarkoituksella kylvetty, toisaalta ehkä jokin on peräisin Tammiston vanhan maatalousalueen peltomaan siemenpankista.
Ehdottomasti suurimpia erikoisuuksia on aurankukka, onhan se yksi Suomessa jyrkimmin taantuneista vanhan ajan peltorikoista. Heinäratamokin on toisaalta hyvin harvinainen, sillä se kasvaa muinaistulokkaana vain yhdellä kalliokedolla Vantaalla. Ympäristössä olen silti nähnyt sitä monin paikoin nurmikoilla, kai siementulokkaana. Sitten seurueessa on tietenkin vielä viemärilietteen kompostipaikkojen tyypilliset kasvit. Sekä eteläinen riesakasvi viherrevonhäntä, se levinnee jatkossa paljon laajemmallekin.
Harmaan syyspäivän aurinko, keltasuvikakkara (Glebionis segetum). Vantaa, Tammisto 6.11.2011.
Viljapelloilta jo kadonnut, aurankukka (Agrostemma githago). Vantaa, Tammisto 6.11.2011.
torstai 3. marraskuuta 2011
Ukonnauris
Jos vuodenaika ja valon määrä päättäisivät, kuluvan vuoden kasvikaudesta olisi jäljellä enää muistot albumissani, herbaariossani. Mutta mitä, lounaisvirran jatkuessa ei kasvi- tai kasvukaudenlopusta ole eteläisimmässä Suomessa tietoakaan. Aika isokin joukko kasveja löytyy yhä sieltä tai täältä kukkivana, jos nyt sitten kaikki kukalliset versot ovat kukinnassa aktiivisia. Syyskukista yksi on kuvan ukonnauris.
Ukonnauriiden suvun lajeja on Suomessa (ainakin) neljä erilaista kolmena lajina: idän-, nurmi-, ranta- ja rikkaukonnauris. Nurmi- ja rikkaukonnauris ovat yhdessä peltoukonnauris, vaikka voisi joku pitää niitä omina lajeina eri vuotisuuden ja monen tuntomerkkieron mukaan. Noista rikkaukonnauris on pottumaan yleisempiä rikkoja ja perusheinää, muut sitten itselleni jokseenkin oudompia.
Tämä kasvi juuttuu oudompien puolelle. Se kasvaa yksinäisenä törröttäjänä Luopioisissa Rautajärven taajaman sivulla, maantien penkereellä. Huomiota herättävää on paitsi jäykkä ryhdikkyys, tuonmoisesta tönimisen jälkeen pystyjököttäjäksi palautujasta tulee helposti mieleen pölkkyruoho, myös se että kasvi on tyveltä puutunut. Ei se siis ole ainakaan yksivuotinen rikkaukonnauris vaan jompi kumpi kaksivuotisista ukonnauriista, nurmi- tai ranta-. Molempi jännä löytö. Tukevat varren myötäiset lidut ohjaavat määrittäjää rantaukonnauriiseen, mutta teriön koko ei juuri kohene peltoukonnauriista.
Tämäkin keltakukka on epäilemättä liikennetulokas, kuten moni muu 322-tien pikkukylään johdattelema erikoisuus. Samalla "ihan tavallisella" tienlaidalla kasvaa aika yllättäen useitakin hivenen harvinaisia kasveja, joista parhaimmat ovat uusia löytöjä Rautajärvellä. Aiemmin kesällä havainnoimiani lajeja ovat esimerkiksi ahdekaunokki, idänukonputki (kolmas uusi tienvarsikasvupaikka Luopioisissa kesällä 2011!), nurmikohokki, karvaskallioinen, pölkkyruoho, rantatädyke ja kyläkurjenpolvi. Myös peltorasti näyttäytyi 2010 vastapuolen hiekkaisella myllerryksellä.
Tämä kasvi juuttuu oudompien puolelle. Se kasvaa yksinäisenä törröttäjänä Luopioisissa Rautajärven taajaman sivulla, maantien penkereellä. Huomiota herättävää on paitsi jäykkä ryhdikkyys, tuonmoisesta tönimisen jälkeen pystyjököttäjäksi palautujasta tulee helposti mieleen pölkkyruoho, myös se että kasvi on tyveltä puutunut. Ei se siis ole ainakaan yksivuotinen rikkaukonnauris vaan jompi kumpi kaksivuotisista ukonnauriista, nurmi- tai ranta-. Molempi jännä löytö. Tukevat varren myötäiset lidut ohjaavat määrittäjää rantaukonnauriiseen, mutta teriön koko ei juuri kohene peltoukonnauriista.
Tämäkin keltakukka on epäilemättä liikennetulokas, kuten moni muu 322-tien pikkukylään johdattelema erikoisuus. Samalla "ihan tavallisella" tienlaidalla kasvaa aika yllättäen useitakin hivenen harvinaisia kasveja, joista parhaimmat ovat uusia löytöjä Rautajärvellä. Aiemmin kesällä havainnoimiani lajeja ovat esimerkiksi ahdekaunokki, idänukonputki (kolmas uusi tienvarsikasvupaikka Luopioisissa kesällä 2011!), nurmikohokki, karvaskallioinen, pölkkyruoho, rantatädyke ja kyläkurjenpolvi. Myös peltorasti näyttäytyi 2010 vastapuolen hiekkaisella myllerryksellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)