Keväistä punaista

Keväät ovat varhentuneet nuoruudestani. Täällä lumet sulavat pois jo helmikuun puolella tai maaliskuun alussa viimeistään. Kohta sen jälkeen varhaisimmat krookukset ja lumikellot lämpimillä seinänvierustoilla työntävät kukkansa oikkuilevien kevätilmojen armoille. Monen vuosituhannen täällä asustaneet luonnonkasvit eivät ehkä ole yhtä uhkarohkeita vaan ovat oppineet lukemaan Suomen säätä ja varautumaan takatalven suureen todennäköisyyteen. Kevätsipulien eturintamasta on kohta kuukausi vierähtänyt, ja nyt pääsiäisenä löysin neljä kukkimaan ennättänyttä luonnonkasvia: leskenlehden, sinivuokon, lehtonäsiän ja kevätlinnunsilmän. Yllättävä löytö kieltämättä on kevätlinnunsilmä, sillä kirjatietojen mukaan sen pitäisi kukkia vasta toukokuussa.

Lehtonäsiä on aika poikkeuksellinen aniliininpurppurainen väriläiskä kevättalvisessa metsässä ja pensaaksi epätavalliseen aikaan kukkiva. Tarkoitan nyt toki hyönteispölytteisiä kasveja, sillä myös lepät ja pähkinäpensaat kukkivat juuri parhaillaan. Joskus mietin, mikä pölyttää näsiänkukan silloin, kun lentäviä hyönteisiä on vielä äärimmäisen vähän liikkeellä. Yhtä ainoaa vastausta ei paljastu. Kukassa sekä väri että tuoksu ovat selvästi pölyttäjien houkuttelemiseen tarkoitettuja ärsykkeitä. Keskimäärin kasvi pyrkii minimoimaan pölytyksen kustannukset ja siksi luonnossa ei koskaan ole kukkia, jotka olisivat samaan aikaan suuria, näyttävän värisiä ja voimakkaan tuoksuisia. Lehtonäsiän perättömien kukkien puhkeaminen suoraan rungolle vaikuttaa silmujen talvehtimisen ja viileän kukinta-ajan vaatimalta sopeumalta. Vähän myöhemmin keväällä, keltaisina kukkivat puutarhoissa Forsythiat eli onnenpensaat, joiden kukat puhkeavat ihan samalla tavalla rungolle. Niiden kukat ovat muodoltaan todella samankaltaisia lehtonäsiään verrattuna, vaikka suvut kuuluvat eri lahkoihin, näsiät ovat Malvalesta, onnenpensaat Lamialesta.

Lehtonäsiä (Daphne mezereum) metsän varhaisimpana kukkana. Luopioinen, Rautajärvi 5.4.2015.