Jäkki

Kuun kahdennentoista päivän heinä on jäkki (Nardus stricta). Se on toisinaan hyvin huomaamattomaksi piilotuva kasvi. Jäkin ihan kapeat tähkät eivät kukkivina ole juurikaan kortta leveämpiä, kuivina niiden tähkylät sojottavat sivulle kuin pienet sahanterät. Paremmin sen voi huomata etsimällä ja tunnustelemalla heinän pieniä tuuheita mättäitä. Lehdet ovat rihmaisia kuin monella muullakin heinällä, mutta jäkillä kaikkein jäykimpiä ja karheimpia.

Jäkkiä esiintyy aika lailla yleisenä koko Suomessa, mutta vähenevänä se on määritelty vuonna 2010 silmälläpidettäväksi.

Lehtotesma

Heinäkuun yhdennentoiosta heinä on lehtotesma, lyhyesti tesma (Milium effusum).

Ojasorsimo

Heinäkuun kymmenes heinä on ojasorsimo (Glyceria fluitans). Se on Suomen kahdeksasta sorsimosta ainoa yleinen.

Metsälauha

Kuun yhdeksäs heinä on tavallisin kaikista, metsälauha (Deschampsia flexuosa). Suomen yleisimmän heinän levinneisyyteen ei aukkoja mahdu, vaan laji kasvaa yhtä yleisenä joka kilometrillä Hangossa, Utsjoella ja niiden välillä.

Metsissä lauhaa esiintyy parhaimillaan myös todella todella runsaana. Varjoisassa kangasmetsässä heinä on tavallisesti vihreä steriili matto pohjakerroksessa. Kun varjostava puusto sitten hävitetään, metsälauha riemastuu ja voi paljastaa hennoista röyhyistä kasvavan harmaanpunertavanruskean meren. Sopivilla paikoilla yhtenäinen metsälauhakasvusto peittää hehtaarejakin metsänpohjaa. Muutama muu Suomessa tavattava matalakasvuinen lauhalaji on melko samannäköinen, muttei lehdiltään yhtä rihmamainen kuin metsälauha.

Deschampsia flexuosa. Luopioinen, Rautajärvi.

Lauhametsää. Kuusen taimia jossakin joukossa.

Tuoksusimake

Heinäkuun kahdeksannen heinä on tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum). Kun joskus opettelin nimen lajille, jätti mielikuvan, että onpa vaatimattoman näköinen heinä. Ei se kookas olekaan mutta on niukkaravinteisen ketomaisen niityn tunnusomaisimpia heiniä ja siksi runsaana huomionarvoinenkin laji. Tuoksusimake on kumariinilta tuoksuva, kuten muista Suomessa yleisemmistä lajeista maarianheinät.

Retkeilykasvion neljäs painos jakaa tuoksusimakkeen kahdeksi alalajiksi, eteläisessä Suomessa kasvavaksi eteläntuoksusimakkeeksi ja pohjoisessa kasvavaksi pohjantuoksusimakkeeksi. Sittemmin alalajit on päätetty erottaa eri lajeiksi, niinpä tässä esittelyssä on tarkalleen ottaen eteläntuoksusimake, jolle Anthoxanthum odoratum-nimi kuuluu. Mielenkiintoisesti lajistatusmuutoksen jälkeen tuoksusimakkeiden etelä-pohjois-levinneisyysjakaantuminen näyttää Kasviatlaksen kartalla vähän hajaantuneen, kenties lajien raja ei olekaan aivan yksiselitteinen.

Hietakastikka

Heinäkuun seitsemännen heinä on hietakastikka (Calamagrostis epigejos). Ainakin aloittelijan on helppo sotkeutua kastikoiden määrittämiseen, kun ne vielä melkein kaikki risteytyvät keskenään. Hietakastikka erottuu helpoimmin muiden joukosta ulkomuotonsa erityisesti tuuhean röyhyn perusteella, ilmankin korren nivelten, kaleiden ja tähkyläkarvojen tarkempaa tutkimista. Hietakastikka on ihan osuva nimi monenlaisten hiekkaisten kasvupaikkojen heinälle. Epäilemättä ihmisen toiminta on edelleen lisännyt lajin elinpiiriä. Esimerkiksi tienvarsien sorituksilla hietakastikka on yksi tavallisimpia heiniä ja rupeaa näihin aikoihin juuri kukkimaan.